Avoin lähde - Yhteenveto 2. konferenssipäivästä

Saimme kuulla toisenakin konferenssipäivänä paljon Jumalan sanaa. Bernt Stadven aloitti ensimmäisen kokouksen, häntä seurasi useita ystäviä sekä Norjasta, että ulkomailta. Tässä pieni yhteenveto toisen päivän hengellisestä annista.

”Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta.” (Sak. 13:1). Puhjennut lähde tarkoittaa Jumalan sanaa ja henkeä, jota meidän tulee käyttää aktiivisesti meissä asuvan synnin poistamiseen. Tulemme saamaan voiton kaikilla elämän alueilla taistelussamme syntiä vastaan. Vesi pulppuaa matalalla, ja meidän on taivuttava Jumalan tahtoon juodaksemme sitä, jolloin saamme maistaa elävää vettä, jonka ansiosta kaikki virkoaa elämään. Tulemme, kuin puiksi, joiden lehdet eivät koskaan lakastu. (Hes. 47:9, Joh. 7:39). Tärkein asia, ja itse pääasia, on tulla osalliseksi Kristuksen hyveistä, joka on hänen kirkkautensa. Siksi me riemuitsemme Jumalan armosta, mutta myös ahdistuksistamme, koska tiedämme, että ne saavat aikaan kestävyyttä. (Room. 5:3, Jaak. 1:2)

Maailmassa on myös särkyviä säiliöitä, jotka ovat täynnä suuruutta ja itsekeskeisyyttä. Ne eivät pidä vettä, ja meidän ei tule juoda niistä. (Jer. 2:13). Ne, jotka elävät jumalaapelkääväistä ja pyhää elämää tulevat itse lähteiksi, joista muutkin voivat juoda ikuista elämää. Jos olemme juoneet masennuksen hengestä, tulemme itsekin masentuneiksi. Laulunjohtaja laulaa Ps. 87::7 ”Sinussa ovat minun lähteeni!”. Jos lähteemme ovat Herrassa, juomme elävää vettä ja tulemme täyteen voimaa elää Herraa miellyttävää elämää.

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. (…) Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. (Ef. 2:8-10). Pelastus on lahja. Edeltävalmistetut teotkin ovat lahjoja! Meidän on tehtävä tekoja, jotta voisimme saada osaa näistä lahjoista!

Jeesuksen morsiamen hääpuku on hohtavan valkea pellavapuku, se tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja. (Ilm. 19:7-8). Teot ovat asetettu valmiiksi, kuin lahja, ne on annettu morsiamelle, jotta hän voisi pukeutua hääpukuun, mutta hänen on pukeuduttava siihen itse! Hänen on siis tehtävä hyvää ja pukeuduttava hyveisiin. Jeesus tulee takaisin tullessaan hakemaan morsiamensa, emmekä voi olla hänen morsiamensa, jos elämme epävanhurskasta elämää. Morsiamen pukuhan on valmistettu vanhurskaista teoista.

Nuorisokokous

Päivä päättyi nuorille tarkoitetulla jumalanpalveluksella. Siellä julistettiin selviä ja voimakkaita sanoja, ja kokous lopetettiin rukouskokoukseen. Monet nuorista antoivat elämänsä Jumalalle, tai käyttivät tilaisuuden hyväkseen uusimalla liittonsa Jumalan kanssa, elääkseen kokonaan pelkästään Hänelle.
 
”Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra.
Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' (Mark. 12:29-30). Saamme voimaa ja sisältöä elämäämme, jos palvelemme vain ja ainoastaan Jumalaa. Epäjumalat saavat meidät menettämään voimamme ja selkeän näkymme. Elämämme tulee johtaa meidät iankaikkisuuteen, Jumalan kanssa.

Synnissä eläminen ja omien himojen seuraaminen on orjuutta, mutta Kristus tuli vapauttamaaan meidät, niin, että meidän ei enää tarvitsisi palvella syntiä. Kaikki epäjumalat on siivottava pois; vain 100% Jumalalle eletty elämä on hänen silmissään arvokasta. Jumala antaa meille sanastaan, koska hän haluaa tehdä elämässämme jotakin, hän haluaa viedä meidät voittoon kaikista vihollisistamme, joka tarkoittaa lihassamme olevaa syntiä.

Jumalaa vihaa kaksimielisyyttä ja jumalattomuutta, mutta siunaa ja vahvistaa voimakkaasti  kaikkia, jotka ovat antaneet sydämensä kokonaan hänelle. Hän halajaa mustasukkaisen kiihkeästi sitä henkeä, jonka on meihin pannut. (Jaak. 4:5). Se tarkoittaa sitä, että hän ei halua jakaa meitä kenenkään kanssa. Emme voi palvella himojamme ja ihailla suuruutta, kunniaa yms. ja samalla palvella Jumalaa. Ilm. 3:12 lukee: ” Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin”. Ne, jotka eivät palvele syntiä voivat tulla avuksi ja hyödyksi Jumalan valtakunnassa.

Saimme lopuksi Sverre Riksfjordilta voimakkaan kehotuksen saada vahva rukouselämä. Synnin voittaminen ei ole mahdollista ilman rukouselämää. Jos meillä on palava rakkaus Jeesusta Kristusta kohtaan, tulee se meille luonnolliseksi. Lisäksi Jeesus elää iäti rukoillakseen meidän puolesta (Hepr. 7:25). Se on meille lohdutus ja silloin tulemme onnistumaan!

7. kesäkuuta 2008

 



Viisi joukostamme
Viisi joukostamme
     
Viikon Kasvo

     
"Omaan lukuun"

 
Anna ajatuksesi Jumalalle!

Gusta Nooitgedagt-Busma

 
     
"Yhteiseksi parhaaksi"

 
"Aina iloinen!" 

 Kåre J. Smith

     

   

Sivujen sisällön kopiointi ja käyttö muissa yhteyksissä ehdottomasti kielletty. - ©Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag.

Keitä me olemme? - Elämää seurakunnassa - Paikallisseurakunnat - Lähetys- ja humanitäärinentyö - Muuta - Linkkejä - Ota yhteyttä!

Gjest [Logg inn]