Vahva sisäinen olemus

Maailman tarvitsee kuulla evankeliumia. Kutsumuksemme on olla valo. Nuorisokonferenssin ensimmäinen kokous on jo useamman vuoden ajan ollut lähetystyöhön paneutuva teemakokous.

 


Lauantai-illan kokous alkoi Ukrainan lähetystyöstä kertovalla filmillä. Ukrainassa kärsittiin monen vuoden ajan hätää, erityisesti uskovia ihmisiä vainottiin heidän uskonsa tähden. Monet selvisivät kuitenkin vainoista, ja rautaesiripun sortuessa oli Ukrainassa hyvä maaperä evankeliumin levittämiselle. Friedrich Holzwarth teki Ukrainassa, useamman muun kanssa, valtavan työn  jakaen ihmisille tonneittain seurakunnan kirjoja ja kirjallisuutta. Ukrainan seurakunnassa on tänään melkein tuhat ystävää. Ternopiliin on hiljattain rakennettu suuri konferenssikeskus, jonka on tarkoitus toimia keskeisenä kokoontumispaikkana kaikille Itä-Euroopan ystäville. (Lue aikaisempi artikkeli konferenssikeskuksen avajaisista). Filmi teki suuren vaikutuksen ja näytti, kuinka Jumalan sana on voimakasta ja toimivaa, ja, että Jumalan asian hyväksi kannattaa tehdä työtä.

Kuulimme filmin jälkeen Kåre J. Smithiä, Gunnar Gangsøtä, Trond Erikseniä ja muutamia muita, jotka kehoittivat voimakkaasti olemaan mukana toiminnassa ja työssä. Kaikki lähtee meidän omasta elämästämme, siitä, että meillä on vahva sisäinen ihminen. Se syntyy uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta Jumalan sanaa kohtaan. Kun meillä on vahva sisäinen ihminen, voimme tulla lähetystyöntekijöiksi, sekä kotona, että kodin ulkopuolellakin.

”Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte...” (Ef. 3:16-17). Usko tarkoittaa halua tehdä Jumalan sanan mukaan, koska uskon, että sana on totta. Sillä ei ole mitään tekemistä järjen tai tunteiden kanssa. Meidän sisäistä ihmistämme täytyy vahvistaa uskon avulla, että pysymme vahvoina ja pystymme selviytymään taistelussa, pystyssä pysyen. (Ef. 6:13). Jos pidämme koetuksessa Jumalan antamasta sanasta kiinni, vie se meidät voittoon omassa lihassamme olevasta synnistä. Tämä on hengellistä harjoittelua, jolloin sisäisestä ihmisestämme tulee vahvempi ja vahvempi. Juurrumme ja perustumme rakkauteen. Kaiken pahan voittaminen on täysin mahdollista Jumalan hengen avulla. Olemme heikkoja, kun tulemme kiusatuiksi, mutta kun tunnustamme, että tarvitsemme apua, voimme saada armon valtaistuimelta apua saadaksemme voiton synnistä. (Hepr. 4:16). Ole Jumalan puolella, älä ihmisten. Silloin tulet tarpeelliseksi Jumalan työssä, tulet lujaksi kallioksi, pylvääksi seurakunnassa.
 
Voimme yrittää täyttää itsemme kaikenlaisilla asioilla: viihteellä, matkustamisella, tieteellä jne., mutta sisäinen ihmisemme heikkenee, jolloin meillä ei ole mitään, millä voisimme auttaa ihmisiä. Jeesus kertoi vertauksen sinapinsiemenestä, jonka taimi nousee maasta ja kasvaa puutarhan kasveista suurimmaksi. (Mark. 4:30-32). Kaikkien, jotka tulevat työkaluiksi Jumalan kädessä, tulee aloittaa pienestä. He ovat olleet kuuliaisia Jumalalle, jolloin heistä kasvaa voimakas puu, joka voi olla ihmisille avuksi. Kaikella lähetystyöllä on juuret sisäisen elämän uskollisuudessa. Vasta kun olen puhdas, olen kuuliainen ja uskollinen Jumalan sanaa ja hengen vaikutuksia kohtaan, pystyn julistamaan evankeliumia. Silloin voin sanoa ”Tule ja katso, tule ja katso elämää!”

12. kesäkuuta, 2008 

Australialaiset nuoret laulamassa 

 



Viisi joukostamme
Viisi joukostamme
     
Viikon Kasvo

     
"Omaan lukuun"

 
Anna ajatuksesi Jumalalle!

Gusta Nooitgedagt-Busma

 
     
"Yhteiseksi parhaaksi"

 
"Aina iloinen!" 

 Kåre J. Smith

     

   

Sivujen sisällön kopiointi ja käyttö muissa yhteyksissä ehdottomasti kielletty. - ©Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag.

Keitä me olemme? - Elämää seurakunnassa - Paikallisseurakunnat - Lähetys- ja humanitäärinentyö - Muuta - Linkkejä - Ota yhteyttä!

Gjest [Logg inn]