Jännittävä tapahtuma nuorille!
Viimeinkin on aika kilpailla Outdoor Challenge 2008 – ”The Quest for Gold in El Dorado!” voitosta. Neljä linja-autollista ja useampi pakettiautollinen nuoria ajavat kohti Hallingdalia ja sieltä kohti Syningeniä...
Nuoret matkustajat eri puolilta maailmaa ahtautuvat perille saapuessaan amfi-katsomon lehtereille täynnä odotuksia ja jännitystä.
Bussimatka taittui Raymond Moufraixin – ranskalaisen professorin päiväkirjaa lukiessa. Professori kiersi ympäri maailmaa etsiessään aarretta ja päätti päivänsä kaukana Amazonin viidakoissa, ollessaan uskomattomat lähellä inkojen suurta kulta-aarretta, El Doradon kultaa. Vain yksi joukkue voi tänään löytää kullan ja voittaa Outdoor Challengen!
Nuoret eivät vielä tiedä, mikä heitä odottaa metsässä ja Syningenin soilla, kaikkiaan 35 joukkuetta odottelee kisaamisen alkamista.
Päävastaava Herman van Dijk seisoo kilpailijoiden edessä ja kannustaa yleisöä taputtamaan vuoden debytanteille, joiden joukossa ovat mm. Sydneyn, Uuden-Seelannin ja Meksikon joukkueet, ja toivotti samalla kaikki osallistujat tervetulleiksi seuraavin sanoin: ”Kun toimimme ryhmässä, saamme aikaan uskomattomia asioita!”. Van Dijk ei tällä tarkoittanut pelkästään nuorta järjestelytiimiä, joka on jo kauan sitten aloittanut kilpailun järjestelyt, vaan myös kilpailua, jonka voiton avaimena on juuri: Yhteistyö ja ryhmähenki!
Joukkueet selvittävät rastipolun neljän joukkueen ryhmissä. Fyysisten rajojen etsimistä, El Doradon kullan perässä, norjalaisissa vuoristomaisemissa, täydennettiin psyykkisillä äärikokemuksilla. Osallistujien oli nieltävä limaisia etanoita, riistettävä intiaaneilta koodimerkkejä, joista oli rakennettava oikeanlainen kuvio, Raymond Moufraixin kultajahdistakin bussimatkalla luetut faktat tulivat testattua, kilpailuun kuului lisäksi kaksintaisteluita, joissa joukkueet ottivat mittaa toisistaan. Monet nuorista käyttivät viimeiset voimansa selvitäkseen takaisin amfi-katsomon luo.
Waltropin (Saksa), Brunstadin A-tiimin ja Etelä-Afrikan joukkueet juoksivat innolla suon läpi kohti ”etanarastia” – autuaan tietämättömänä edessä olevasta koitoksesta. ”Hyi, se hajosi suuhuni” huohotti A-tiimin joukkueen Susanne (20), joka nielaisi urheasti suuren ruskean maaetanan suuhunsa.
Ensimmäisen vaiheen jälkeen tiedossa oli 11 parasta joukkuetta, jotka saivat jatkaa kilpailun toiseen vaiheeseen. Osallistujat ottivat tulokset vastaan vaihtelevin mielin. Jotkut olivat helpottuneita, että saivat vihdoin huokaista ja levätä, kun taas toisilla näytti vielä olevan voimia iloita toiseen vaiheeseen pääsemisestä.
Jäljelle jääneet joukkueet heittäytyivät urheasti toisen vaiheen tarjoamiin haasteisiin. Ratkaisevana tekijänä oli ehdottomasti mm. nopeus. Joukkueet ratkaisivat erilaisia, monimutkaisia tehtäviä tähtimuodostelmaan sijoitetuilla rasteilla. Yhteistyökyky, ketteryys ja koordinointikyky nousivat tärkeään rooliin. Mitä nopeammin joukkueet selvisivät tehtävistä, sitä enemmän kultaa he saivat ottaa mukaansa maaliin.
Myöhemmin joukkueen oli kuljetettava ansaitsemansa kulta, maskeihin sonnustautuneiden ”paintball-ampujien”, vartioiman alueen läpi. Joukkueen oli vierailtava El Doradon sairaanhoitajan luona, jos joku onneton joukkueenjäsen sattui saamaan panoksista osuman. Joukkueen ansaitsema kulta pakattiin myöhemmin vuoren juurella painaviin aarrearkkuihin, jossa kulta kannettiin vuoren huipulle jyrkkää rinnettä pitkin.
Kaikki joukkueet, jotka eivät onnistuneet pääsemään toiseen vaiheeseen, odottelivat vuoren huipulla ja seurasivat joukkueiden kamppailua matkalla huipulle. Huipulle päässeet kilpailijat otettiin vastaan kannustushuudoin. Upea norjalainen vuorimaisema teki kokemuksesta Syningenin huipulla kirjaimellisesti ylitsevuotavan, ainakin katsojille.
Aarrearkun kantaminen vuorenhuipulle osoittautui todelliseksi miehuuskokeeksi, vahvimmillekin osallistujille.
Grenlandin (vasemmalla) ja Didcotin (Englanti) joukkueet ponnistelevat viimeisiä askeleita huipulle.
”Noita inhottavia laatikoita en kanna enää yhtäkään kertaa!” päättää Eirik (18) Bergenistä, noustessaan viimeinkin huipulle. Eirik ei tuntenut varusteiden alas kantamista omaksi ongelmakseen.
Geir, yksi tapahtuman päävastaavista kertoo: ”Olemme järjestäneet näitä tapahtumia nyt neljänä vuotena, ja laatu paranee jatkuvasti, tänä vuonna olemme tehneet kilpailusta entistä yhteishenkeä rakentavamman, sekä yleisöä enemmän huomioonottavan. Panostimme enemmän yhteistyötä ja toimintaa vaativiin tehtäviin.”
Järjestysmiesten puhelimet kävivät kuumina koko päivän ajan, pisteet tulivat merkatuiksi perusteellisesti.
Tiedossa ei ole vielä lopullista voittajaa. Voittaja ratkaistaan vasta jännittävässä finaalissa, Brunstadin suursalissa, 11. heinäkuuta. Kaksi parasta joukkuetta taistelee voitosta tuhatpäisen yleisön edessä.
Annelinn ja Miriam, Drammenista, eivät epäröineet kysyessämme kilpailun parhaasta rastista. ”Etanat!” he huudahtavat ja kertovat ylpeinä, kuinka koko Drammenin joukkue nielaisi etanat yhden ainoan minuutin aikana.
Kööpenhaminan joukkue, Benjamin (21) etunenässä, ponnistelee Syningenin huipulle aarrearkkuineen. Joukkue joutuii toisessa vaiheessa ongelmiin ja onkin epätietoinen riittikö suoritus finaaliin asti, vaikka olikin samalla tyytyväinen kaikkien aikojen parhaaseen suoritukseensa.
Erlendin (18) Østfoldista piti roikkua pää alaspäin, samalla kun joukkue ratkaisi vaativia kysymyksiä, joista selviytyikin hienosti. Mutta kun joukkueen oli taas jatkettava kohti seuraavaa rastia, huusi Cecilie (19) ”Oh, en jaksa enää! Melkein jo toivon, että emme pääsisi jatkoon, toiseen vaiheeseen!” Eivätkä selvinneetkään toiseen vaiheeseen, mutta olivat viime vuonna toisella sijalla.
Elias (22) ja Pål (23) Hamarista kapusivat Syningenin huipulle tyylillä, ja antoivat siitä kunnian hyvälle joukkuehengelle ja harjoittelulle. He myöntävät pettyvänsä, jos eivät saa finaalipaikkaa.
Kiinan joukkue tuli maaliin, ensimmäisen vaiheen jälkeen, iloisina ja ylpeinä, vaikka Gladys (16) olikin niin väsynyt, että joukkueen oli kannettava hänet maaliin...