40 vuotta uskollisuutta

40 vuotta uskollisuutta

Kirjoittanut: Anna Risa | Paikka: Melbourne, Austraalia | Julkaistu: 19. joulukuuta 2010

Australian seurakunta vietti aivan erityistä juhlaa viime kuussa. Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun Peter Hardenberg perheineen muutti maahan. Heistä tuli Kristillisen seurakunnan ensimmäiset jäsenet Oseaniassa.

Melbournen seurakunta on kasvanut vuoden 1970 kuudesta jäsenestä tämänpäivän noin 110 jäseneen ja kaikki he olivat mukana juhlistamassa merkkipäivää 13. marraskuuta.
Norjalainen lähetystyöntekijä Sverre Riksfjord, joka sai kutsun juhlaan, johtuen läheisistä yhteyksistään paikallisiin ystäviin, avasi juhlan puheellaan.
 

- Kaikki mitä seurakunnassa on tehty vuosien kuluessa, on tehty uskon hengessä, hän julisti, ja jatkoi lukemalla Sakarjan kirjasta 4: 6-7

Näin kuuluu Herran sana Serubbabelille: - Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot. Mikä luulet olevasi, sinä suuri vuori, Serubbabelin edessä? Tasangoksi sinun täytyy tulla!

- Uskon henki on rakentanut seurakunnan siksi mitä se tänä päivänä on, ja usko ja toivo ovat välttämättömiä, jotta seurakunta voi jatkaa kasvuaan ja kehitystään.

Paul van Oord (21) on kasvanut Australian seurakunnassa. Hän kertoo millaisen vaikutuksen juhla teki häneen.

- Näkemäni ja kuulemani sai minut tajuamaan kuinka helposti suhtaudun kevyesti evankeliumiin. Alussa ihmisten täytyi taistella kaiken sen puolesta, joka meille nyt on itsestäänselvyys. Heillä oli taistelu, mutta tänä päivänä he ovat iloisia ja vilpittömiä ihmisiä.

- Tunsin itseni tyhjäksi

Cheryl Campher alkoi käydä kokouksissa 1974, ollessaan 18-vuotias. Keskustelemme hänen kanssaan siitä kuinka hän koki seurakunnan silloin ja mihin hän kiinnitti huomiota niissä muutamissa ystävissä, jotka olivat kokoontuneet Jumalan sanan ääreen.

En ollut koskaan aiemmin tuntenut vastaavaa sydänten yhteyttä muualla.

- He ymmärsivät minua ja taustaani. Koin vilpitöntä huolenpitoa. Olen aivan varma, että jos olisin huomannut heidän olevan ”pyydystämässä” minua, olisin juossut karkuun, hän lisää naurahtaen. Mutta en kokenut mitään sellaista. He antoivat täyden vapauden tulla ja mennä. En ollut koskaan aiemmin tuntenut vastaavaa sydänten yhteyttä muualla.

Varhaisesta nuoruudestaan asti Cheryl tunsi, että hänellä oli kutsumus. Ollessaan 14-15-vuotias hän alkoi tutkia erilaisia uskontoja, mm. buddhalaisuutta ja hindulaisuutta. Hän tunsi tyhjyyttä sisimmässään ja etsi jotain mikä voisi täyttää sen.

- Tunsin itseni niin tyhjäksi. Tyhjyys sisälläni teki kipeää, Cheryl kertoo.

Henkilökohtainen usko

Cheryl kertoo myös ilosta, mitä hän koki kun tyhjyys täyttyi. Helluntalainen naapuri johdatti hänet Jumalan luokse ja jonkin aikaa myöhemmin, kun hän alkoi tuntea puutetta synnin voittamisesta, hän otti yhteyttä seurakuntaan. Vaikka jäseniä siihen aikaan olikin vain muutama, sillä ei ollut mitään merkitystä Cherylille.

- Minulla oli yhteys vanhojen ja nuorten kanssa. Oli hyvin mielenkiintoista jutella vanhempien ystävien kanssa, enkä koskaan tullut ajatelleeksi ikäeroa.

Cherylin vanhin tytär, Rebecca, kuvailee lapsuudenkotiaan paikkana, joka oli täynnä ehdotonta rakkautta. 

 

- Sanoin ja tein paljon tyhmää ollessani nuorempi, hän tunnustaa. – Mutta tiesin aina, että minua rakastetaan, ja että äitini toivoo vain parastani.

Rakkaus ja turvallisuus, mitä hän sai kokea pienenä tyttönä kotona ja seurakunnassa, ovat hänen aikuistuttuaan vaikuttaneet henkilökohtaiseen ymmärrykseen uskosta.

Kun kysymme, missä hän olisi tänä päivänä ilman uskoaan, hän vastaa päättäväisesti:

- Hyvin eksyksissä ja onneton. Minulla ei olisi mitään, minkä vuoksi elää. Ja minkä vuoksi elän nyt? Että minussa tapahtuisi muuttumista, ei vain iän mukanaan tuomaa ulkoista muutosta, vaan muutosta suhtautumistavassani. Minun ei tarvitse pysyä samanlaisena lopun elämääni, hän sanoo innostuneesti.