Elävä usko muuttumiseen

Elävä usko muuttumiseen

Kirjoittanut: Hanne Choat | Paikka: Bergen, Norge | Julkaistu: 12. maaliskuuta 2010

–  Elävä usko voi saada aikaan ihmeitä elämässäni! Pienten lasten äiti Birgitte Johannesen (26) kertoo innostuneesti Bergenin sunnuntaikokouksesta 7. maaliskuuta. Noin 300 ystävää Bergenin alueelta sai kuulla julistusta siitä, että uskoo Jumalan pystyvän muuttamaan meitä ihmisinä!

 

Erityiseksi tämän sunnuntaikokouksen Bergenissä teki se, että Kåre J. Smith oli paikalla, puhumassa Jumalan sanaa.

- Uskon täytyy vaikuttaa tekoihimme, aloittaa Kåre Smith ja lukee Jaakobin toisesta kirjeestä. Ihmisenä voi uskoa, että Jumala on hyvä, hän on suuri ja elää jossain maailmankaikkeudessa, mutta jos en usko, että Jumala voi tehdä työn minussa, niin uskoni ei ole elävä.
- Meidän ei ole niin vaikea uskoa sitä, että Jumala on niin hyvä ja että hän antaa syntimme anteeksi. Mutta kun ajattelemme sitä, että Jumala on niin hyvä, että haluaa jakaa omaa luontoaan kanssamme, se on vaikeampi uskoa, sanoo Kåre Smith. Edelleen hän puhuu siitä, kuinka voidaan ajatella, että "minä joka olen syntynyt syntiin ja kurjuuteen, minä loukkaannun niin nopeasti, Jumalalle on mahdotonta tehdä jotain minussa".
- Mutta kaikki on mahdollista sille joka uskoo, sanoo Smith. Ihmisinä meidän täytyy uskoa, että Jumala haluaa meille käyvän niin uskomattoman hyvin, että hän haluaa luoda meissä jotain uutta. Hän haluaa pelastaa meidät täysin kaikesta synnistä, johon olemme sidottuja.
- Meillä täytyy olla elävä usko siihen, että hänen lupauksensa täyttyvät meissä!

Kåre Smith kehottaa tulemaan yhteyteen sen Jumalan kanssa, joka voi ja tahtoo, ja joka haluaa antaa meille enemmän kuin voiton!
- Uskon kautta suljemme itsemme Jumalan voimaan. Silloin saamme sen voiman sisäämme ja paholaisella ei ole mitään valtaa meihin, sanoo hän, samalla muistuttaen kuinka Daavid suhtautui Goljatin kohtaamiseen. Daavid profetoi voitosta ja täyttyi Jumalan voimalla ja sen avulla pystyi lyömään vihollisensa.


Suuret ajatukset Jumalasta


- Pienten ajatusten omistaminen itsestämme on tärkeää, mutta meillä tulee myös olla suuret ajatukset Jumalasta ja siitä työstä, mitä hän tekee sinussa ja minussa. Itsessään pienessä ja heikossa astiassa tekee hän mahtavan työn! sanoo Smith ja selittää kuinka täydellisen väärin on ajatella, että olen nöyrä kun minulla on pienet ajatukset Jumalasta. Silloin en usko että hän on kaikkivaltias, ja että hänellä on voima muuttaa minut!

 Usko Jumalaan on uskomista ihmeisiin!


Kannustava julistus


Paikallaolijat tulevat voimakkaasti vahvistetuiksi julistuksesta. Useat tulevat eteen ja antavat henkilökohtaisen todistuksensa ja ilmaisevat, että ovat saaneet uudistuneen uskon siihen, että olemme tekemisissä hyvän Jumalan kanssa, joka haluaa tehdä jotain uutta meissä ihmisissä!


- Kåre puhui elävästä uskosta joka voi tehdä ihmeitä elämässäni. Se ei tapahdu itseni ansiosta vaan Jumalan voiman kautta. Ei ole mitään rajoja siinä mitä hän pystyy tekemään! sanoo Birgitte Johannesen (26).

.