Kesäkonferenssi 2014 Australiassa

Kesäkonferenssi 2014 Australiassa

Kirjoittanut: Kenneth de Jong | Julkaistu: 4. helmikuuta 2014

Joskus saan selvän "ilmestyksen", kun jotain asiaa selitetään selkeästi - vaikka olisin kuullut samasta asiasta monta kertaa aikaisemminkin. Asiat vain loksahtavat paikoilleen; asia valkenee yhtäkkiä ja yksinkertainen tie avautuu. Juuri näin tapahtui minun kohdallani tämän vuotisessa kesäkonferenssissa Long Pointin Conference Centeressä Sidneyssä, Australiassa.

Brunstad Christian Churchin konferenssi Australian ja Uuden Seelannin ystäville alkoi Lastenpäivällä, jota seurasi pari toiminnantäyteistä päivää nuorille. Mutta vaikka leikit ja muu toiminta ovat hauskaa ja tuovat meitä lähemmäs toisiamme, ei se kuitenkaan ole pääsyy siihen, että tulemme yhteen. Kaikki osanottajat ovat matkustaneet tänne ajatuksenaan kuulla Jumalan sanaa, ja aivan alusta alkaen konferenssissa oli voimakas henki läsnä.

Konferenssin aikana kuulimme jotain, josta tuli tukeva perustus kaikille niille, jotka todella haluavat tulla lähemmäs Jumalaa. "Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: 'Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi'" Joh. 8: 31-32. Totuus on, että me ihmiset olemme lähtökohdiltamme vain valhetta ja petosta. Niin pian kuin tunnustamme tämän, olemme jo matkalla muuttumaan Kristuksen kaltaiseksi, ja se on koko totuus. Ei hyödytä, että itsellä on hyvä todistus vain ihmisiltä, kun Totuuden Henki, Pyhä Henki, tietää, että me syvällä sisimmässämme, Jumalan kasvojen edessä, olemme valehtelijoita. Kristuksen kaltaiseksi tuleminen alkaa ja päättyy itseeni: siihen että löydän vian itsestäni enkä toisista.

Kristuksen kaltaiseksi tuleminen alkaa ja päättyy itseeni: siihen että löydän vian itsestäni enkä toisista.

Jos ajattelen tätä hetken, huomaan, että tämä sanoma on erityisen ajankohtainen minulle. Tiedän, että tykkään osoitella toisten heikkouksia, ja tiedän, että voin helposti kävellä ympäriinsä tyytyväisenä siihen, miltä näytän ihmisten silmissä, kun taas sydämessäni ehkä peittelen kaikenlaisia ajatuksia, joita en halua toisten tietävän minusta. Mutta juuri tällä tavalla eläen Saatana voi pettää meitä: omahyväisyyttä, pinnallisuutta ja täynnä valhetta. 

Juuri tämän takia tarvitsen tätä julistusta!

Minun tulee ravistaa tämä unelias asenne ja herätä elämään Jumalalle, elämään jumalanpelossa. Jos tunnustan itselleni, että tarvitsen apua ja että lihassani ei asu mitään hyvää, Jumala on todella halukas lähettämään Henkensä ja osoittamaan minulle lisää näitä epämieluisia totuuksia itsestäni. Jos silloin nöyryydessä pääsen eroon siitä, mitä Henki minulle osoittaa ja jatkan rukoilemalla enemmän apua, silloin olen tiellä ja totuudessa vaellan valossa! Tämä on yksinkertainen, mutta vakava sanoma.

Puhuja lopettaa lukemalla 2. Tess. 2: 13-14: "Mutta me olemme aina velvolliset kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden." Tämä on hyvin toivorikas evankeliumi. Jumala on valinnut meidät pelastukseen; hän haluaa, että se onnistuu meille! Jos uskomme totuuden, voimme saada osaa kirkkaudesta, joka Jeesuksella on. Avain tähän on, että ennen kaikkea minun on muututtava. Siksi Jumalalla on fantastiset suunnitelmat meidän elämällemme. 

Jumala on valinnut meidät pelastumaan; hän haluaa, että se onnistuu meille!

Jo tämä yksi kokous on vaikuttanut minussa voimakkaasti, ja antanut minulle selvät suuntalinjat sille, kuinka minun tulee jatkaa arkipäivässäni. Konferenssista, johon kuului useiden päivien ajan tällaista julistusta ja niiden välillä monia hyviä hetkiä, olen saanut runsaan avun ja toivon tulevaisuuteen! Olen hengellisesti virkistynyt ja ravittu. Tämän takia nämä konferenssit ovat minulle tärkeitä.

Tunnen, että tarvitsen tätä sanomaa ja että tällaiset kokemukset todella muuttavat elämääni. En yritäkään laskea, oliko 800 kilometrin pituinen ajomatka tänne sen arvoinen, ja ystävät, jotka tulivat ympäri maailmaa eivät laskeskele, oliko heidän matkansa satsauksen arvoinen. Olemme yksinkertaisesti sitä mieltä, että tällaiset kokemukset eivat ole rahassa mitattavia.