Kesäkonferenssi 2015 Intiassa

Kesäkonferenssi 2015 Intiassa

Kirjoittanut: Abhitha Sathiyaraj | Paikka: Angamaly, Intia | Julkaistu: 6. elokuuta 2015

Tule mukaan jäännittävään kesäkonferenssiin Intiassa!

Tämän vuotinen kesäkonferenssi Intiassa alkoi voimakkaalla sadekuurolla. Kehoitussanat olivat yhtä voimakkaita, kun veljet puhuivat Jumalan sanaa. Aivan alusta lähtien ystäviä, jotka olivat tulleet yhteen Angamalyn Convention Centreen kaikkialta Intiasta, Sri Lankasta ja Dubaista, kehotettiin keskittymään sisäiseen elämään. 

Musikaali teki vaikutuksen nuoriin.

Jesaja 50:4: «Herra herättää korvani aamu aamulta, niin että kuulen opetuslapsen tavoin.» Ystäviä kehotettiin omistamaan "kuuleva korva", niin että voi aina kuulla Hengen äänen, sen sijaan että vanhurskauttaisi itsensä. Silloin jokainen voi säteillä Jumalan kirkkautta, niin kuin Jeesus teki elämänsä aikana.

Kokousten välillä oli monia aktiviteettejä ja musikaali lapsille, jonka teemana oli "Valinta on sinun!" Musikaali teki suuren vaikutuksen nuoriin.

Lapset saivat opetusta siitä, mitä eroa on hyvillä ja huonoilla valinnoilla aktiviteetin kautta, jotka näytti useita esimerkkejä Raamatusta mm. Jeesuksesta, Eevasta, Joosefista, Ruutista, laupiaasta samarialaisesta, Jobista ja Danielista. Lapset saivat antaa todistuksensa ja he puhuivat siitä, kuinka he halusivat aina tehdä oikeat valinnat.

Lapset puhuivat siitä, kuinka he halusivat aina tehdä oikeat valinnat.

Pienet lapset jaettiin tämän jälkeen ryhmiin ja heitä pyydettiin osoittamaan hyviä valintoja ja huonoja valintoja tilannekorttien joukosta. Heidän vastaustensa perusteella oli selvää, että he halusivat vilpittömästi tehdä hyviä valintoja. Sen jälkeen lapset saivat räätälöidä "Valinta on sinun!"-lahjoja, ja sitten ohjelmassa seurasi useita aktiviteettejä, joissa nuoret ja vanhat olivat innokkaasti mukana. 

Ystävät sanoivat toisilleen hyvästit viiden siunatun yhdessä vietetyn päivän jälkeen, ja he olivat päättäneet lujasti taistella jokaisessa tilanteessa.