Miksi meillä on kaksi kesäkonferenssia?

Miksi meillä on kaksi kesäkonferenssia?

Kirjoittanut: Trond Eivind Johnsen | Paikka: Melsomvik, Norja | Julkaistu: 20. elokuuta 2012

Vaikka heinäkuun konferenssi Brunstadilla oli vasta kolme viikkoa sitten, on seuraava kesäkonferenssi jo hyvässä vauhdissa: elokuun kesäkonferenssi!

Vuodesta 2005 lähtien Brunstadilla on järjestetty joka vuosi kaksi kesäkonferenssia, joiden väliä on kolme viikkoa. Ensimmäinen kaksi viikkoa kestävä konferenssi on heinäkuun alussa, kun taas toinen kestää kahdeksan päivää ja sijoittuu elokuun puoliväliin. Molempiin konferensseihin tulee ihmisiä yli 30:stä maasta. 

Me tulemme tänne kaikista maailman maista

Puhuimme Harald Kronstadin kanssa Brunstad Christian Churchistä siitä, miksi järjestetään kaksi kesäkonferenssia.

"Kun uusi kongferenssikeskus Brunstadilla valmistui  vuonna 2004, oli yli 11 000 ihmistä ilmoittautunut mukaan historialliseen avajaisjuhlaan. Niin monille meillä ei ole tilaa Brunstadilla, ja silloin Kåre J. Smithille, Brunstad Christian Churchin johtajalle, tuli selväksi, että meillä pitää olla kaksi kesäkonferenssia. Hän halusi, että kaikki jotka haluavat tulla Brunstadille, saisivat siihen mahdollisuuden."

«On olemassa myös käytännön perusteita kahdelle konferenssille», kertoo Kronstad. «Eri puolilla Eurooppaa on erilaiset loma-ajat, ja monissa maissa on tavallista, että kesäloma on elokuussa. Se tekee elokuun konferenssista luonnollisen valinnan monissa maissa Norjan ulkopuolella.»

Miksi me kokoonnumme Brunstadille?
«Aiemmin oli kesäkonferensseja useissa eri paikoissa, kuten Saksassa ja Hollannissa, mutta nyt me kokoonnumme Brunstadille», selittää Kronstad. «Se, että tulemme tänne kaikista maailman maista, liittää meidät yhteen ja luo yhteyttä ja toimintatarmoa seurakunnassa.»

Elokuun konferenssi: luonnollinen valinta

Nathalie Tombre perheineen on tullut Ranskan Nancystä osallistuakseen elokuun konferenssiin. Viime vuosina hänen perheensä on tullut säännöllisesti elokuun konferenssiin.

«Ranskassa on tapana ottaa kesäloma elokuussa. Siksi elokuun konferenssi oli luonnollinen valinta meille. Lapsemme ja nuoremme haluavat myös olla yhdessä toisten ranskalaisten nuorten kanssa, ja suurin osa heistä matkustaa elokuun konferenssiin.»

Meillä ja lapsillamme on kaksi kohokohtaa vuodessa: joulu ja kesäkonferenssi Brunstadilla», jatkaa Tombre. "Meille on valtavan tärkeää tulla tänne. Meille aikuisille tietenkin konferenssin rakentavat kokoukset ovat suurin kohokohta, lapsille ja nuorille taas sellaiset asiat kuin perhepäivä, Outdoor Challenge ja nuorisokonferenssi ovat tärkeitä."