Uudenvuoden juhlintaa Dubaissa

Uudenvuoden juhlintaa Dubaissa

Kirjoittanut: Daniel Tombre | Paikka: Dubai | Julkaistu: 16. tammikuuta 2012

- Ajattelen mennyttä vuotta ja kaikkea sitä, mitä Dubain pieni joukko on kokenut - ja sisimpäni riemuitsee siitä suunnattomasti.

Raketit pamahtelevat ilmassa, ja taivas täyttyy sadoista värisävyistä, jotka heijastuvat monien innostuneiden katsojien silmistä. Ilotulituksen järjestää luksushotelli «Burj Al-Arab». Dubailla menee hyvin ja se aloittaa uuden vuoden näyttävästi. 

Melusta ja esityksestä huolimatta mietin kulunutta vuotta, ja sitä, mitä pieni Dubain ystäväjoukko (n. 30 henkilöä) on kokenut. Se ilahduttaa minua enemmän kuin näyttävä ilotulitus. 

Uudenvuoden viikonloppu, jonka olemme viettäneet yhdessä, tuo esille selvästi sen yhteyden ja veljeyden, mikä meillä on ollut vuonna 2011.

Lapset, nuoret ja perheet keskeisessä asemassa

Viikonloppu alkoi nuortenretkellä vuorille. Retki suuntautui Omanin vuoristoseudulle, missä pitkä patikkakierros odotti meitä, ja lähdimme tavoittelemaan korkeuksia. Odotettu pysähdys makeanveden lähteelle teki hyvää - siellä saimme nauttia kylmää vuoristovettä.

Seuraavana päivänä perheille oli yhteinen kokoontuminen Persianlahden rannalla. Siellä järjestettiin monia jännittäviä leikkejä lasten iloksi. 

Sen jälkeen kokoonnuttiin seuraamaan satelliittilähetyksiä uudenvuodenkonferenssista Brunstadilta - kengät ja vaatteet hiekkaa täynnä. 

Sanoma tuli voimakkaana esille ja se antoi meille uutta toivoa, jotta voimme kehittyä edelleen, ja rakentaa seurakuntaa Jumalan kunniaksi; riippumatta siitä, missä olemme.

Tunnemme samoin kuin on kirjoitettu: Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivät tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Jer. 29: 11

Viikonloppu on minusta ollut fantastinen, ja uskon, että rakkaat ystävät Dubaista ovat kanssani samaa mieltä.

Kysyn 6-vuotiaalta Jonathanilta, mistä hän piti eniten viikonloppuna. –Leikit rannalla olivat kivointa. «Relay race» (joukkuekilpailu, missä on eri lajeja) oli tosi kiva! Se on minusta paras leikki, hän sanoo

 

 

Sarah Joseph (17) puolestaan oli erityisen tyytyväinen vuoristoretkeen.

– Oli mukavaa olla yhdessä kaikkien nuorten kanssa. Retki oli muuten paljon vaativampi kuin tavallisesti, ja se oli minusta erityisen kivaa!

Sarah arvostaa suuresti sitä, että saa olla yhdessä toisten nuorten kanssa, joilla on sama usko Jumalaan. – Tällaiset retket mahdollistavat sen, että voin tutustua paremmin toisiin samanikäisiin nuoriin, joilla on sama usko kuin minulla, sanoo Sarah. - Kun on yhdessä tällä tavalla, saan myös mahdollisuuden nähdä enemmän itseäni ja sitä, minkä kanssa voin tehdä työtä.

 

Aikuiset olivat myös kiitollisia sekä Dubain seurakunnasta että siitä, mitä saivat kuulla konferenssissa:

Lily Dadlani (48)

– Olen erityisen kiitollinen uskollisista sisarista ja veljistä, jotka elävät sitä elämää, mistä saamme kuulla seurakunnassa. Minä olen henkilökohtaisesti saanut kokea tämän hyvyyden ihmisissä, jotka elävät vilpitöntää elämää Jumalalle

 

 

Ronald David (42)

–On ollut rohkaisevaa nähdä eri puolilta maailmaa veljiä ja sisaria, joilla on vilpitön kaipaus tarttua taivaalliseen kutsumukseensa. On myös ollut hyvä nähdä Dubain seurakunnan kasvavan.

Se, mikä erityisesti liikutti sydäntäni kuulemassani, oli se, että minun tulee pelätä Jumalaa koko sydämestäni ja tehdä työtä pelastuakseni joka päivä pelolla ja vavistuksella, niin kuin on kirjoitettu Fil. 2:12:ssa.