Muistoja, jotka säilyvät

Muistoja, jotka säilyvät

Kirjoittanut: Ben Graham | Paikka: Salem, Oregon | Julkaistu: 22. tammikuuta 2011

“Milloin lähdetään?” joku kysyy. Hetken kuluttua kuulemme auton hurinaa ja näkyviin ilmestyy kaksi koulubussia.

On harmaa ja kostea aamu. Se on tavallista alueella, jossa olemme. Keltainen koulubussi tuo mieleen koulukyydin, mutta tänä aamuna määränpäänä on jokin aivan muu kuin koulu.

Noin kuusikymmentä 5-15-vuotiasta lasta ovat saapuneet Salemin (Oregon) konferenssikeskukseen Macleay Christian Retreat’iin osallistuakseen retkelle Silver Falls’ille.

“Tästä tulee hauska ja mielenkiintoinen päivä,” sanoo Andrew Taylor (26).

Hän on yksi pyhäkoulun ohjaajista ja osallistui samanlaiselle retkelle viime vuonna. Silver Falls on luonnonpuisto, joka sijaitsee tunnetulla suojelualueella. Metsien ympäröimällä alueella on luontopolkuja ja mahtavat näköalat hienoille vesiputouksille.

Lapset eivät näytä huomaavan tuulta tai tihkusadetta. Heitä kiinnostaa vain saada hyvä istumapaikka linja-autossa. Ilmassa on jännitystä. Autossa vallitsee hyvä tunnelma koko matkan ajan - lapset laulavat syntymäpäivälaulun eräälle tytölle, jolla on juuri ollut syntymäpäivä, ja bussikuskia viihdytetään joululauluin. Melutaso nousee loppumatkasta.

Linja-auto on hädin tuskin pysähtynyt, kun lapset virtaavat ulos ovista ja tyhjä parkkipaikka muuttuu vellovaksi lapsilaumaksi. Nyt he ovat vihdoin perillä nauraen ja riehuen. Heitä on mahdoton saada komennukseen.

Lapset kokoontuvat ryhmiin johtajiensa kanssa ja saavat osallistua erilaisiin toimintoihin kuten kävelyretkeen, löytöretkeen ja muihin mielenkiintoisiin tehtäviin. ”Minulla on niin hauskaa kaikkien ystävieni kanssa!” kertoo Amanda (9). Tyytyväinen hymy kasvoillaan hän viimeistelee hienoa piparkakkutaloa ja ottaa vielä mukillisen lämmintä kaakaota.

Ulkona ohitsemme juoksee joukko läpimärkiä poikia. He kertovat innoissaan retkestä, jonka he olivat tehneet kuohuvan, miltei 60 metriä korkean vesiputouksen taakse.

Kun kysymme Matt Mesmorelta (25), miksi hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi avustamaan retkellä, hän vastaa: “Minulle tämä on tilaisuus viettää hieman aikaa lasten kanssa. Minulla ei ole siihen niin paljon aikaa tavallisesti. Lapset olivat jännittyneitä ja iloitsivat retkestä suuresti. Olisi ollut itsekästä olla osallistumatta siihen innostuneisuuteen ja olla siunaamatta heitä siten.”

Andrew Taylor vastaa samaan kysymykseen: “Lapsiin tekee vaikutuksen se, miten elän, ei vain se, mitä sanon. Minun täytyy elää tavalla, joka herättää lapsissa halun seurata Jeesusta.”

 

“Tällaiset retket ovat oivallisia tilaisuuksia luoda muistoja, jotka säilyvät ikuisesti. Se avaa heidän sydämensä, niin että he ovat vastaanottavaisempia ja avoimia Jumalan Sanalle ja Raamatun kertomuksille.”