Italian nuorisoretki

Italian nuorisoretki

Kirjoittanut: Leonardo Militano | Paikka: Italia | Julkaistu: 16. heinäkuuta 2015

Perjantai-aamuna kaikki ovat suurin odotuksin valmiina kuulemaan, mitä retki pitää sisällään. Silvia, joka on yksi nuorimmista osallistujista, kertoo: "Me kuulimme juuri ohjelman ja tulossa on fantastinen viikonloppu! Olen odottanut pitkään, että saan tavata taas ystäviäni eri puolilta Italiaa."

Lähdemme pitkälle ja hienolle vaellukselle luontoon. Jotkut alkavat väsyä ja tulla nälkäisisksi, mutta kasvoilla on leveät hymyt, kun osallistujat ottavat innoissaan erilaisia 'selfieitä'. Grillauksen ja lyhyen rannalla käynnin jälkeen on aika pelata jalkapalloa. Tiedän, että Silvia pitää oikeastaan enemmän muista aktiviteetteistä, joten mietin, eikö se ole hänestä ikävystyttävää. "Oikeastaan pidän enemmän muistä urheilulajeista, esimerkiksi koripallosta. Mutta tämä on myös kivaa, koska kaikki ovat yhdessä, ja meillä on hauskaa riippumatta siitä, mitä teemme. En ole erityisen hyvä jalkapallossa, mutta muut opettavat minut pelaamaan."

Illalla on tilaisuus rakentumiseen, ja nuoret tulevat vahvistetuksi uskossaan. He saavat kuulla itsensä puhtaana pitämisestä, ettei maailma saastuta, ja he todistavat henkilökohtaisesta toivostaan. Olen utelias kuulemaan, miten nuori Silva-tyttö koki kokouksen: "Olimme valtavan väsyneitä pitkän päivän jälkeen, niin oli vähän vaikea seurata kaikkea. Mutta  me kuulimme joitain yksinkertaisia esimerkkejä ja henkilökoihtaisia kokemuksia, jotka auttoivat minua ymmärtämään asiat paremmin."

Seuraavan päivän ohjelma tarjosi muun muassa aarteenetsintää, joka Silvan mukaan oli viikonlopun kohokohta: "Joukkueemme tunnelma oli huipussaan koko ajan ja se oli tosi mukavaa ja jännittävää!" Silvian silmien loista kertoo enemmän kuin monet sanat. Haluaisin kuulla Silviasta enemmän sitten kun viikonloppu on ohi ja hän on uppoutunut seuraamaan nuorten yhteistä WhatsApp-ryhmää. Istuudun  ja luen kiitollisia, hyviä ja humoristisia viestejä, joita saamme puhelimeen ja sydämeni täyttyy kiitollisuudesta jokaista osallistujaa kohtaan ja siitä, mitä saimme kokea yhdessä.