-Jumala on valinnut sinut, jotta olisit yhtä hänen kanssaan!

-Jumala on valinnut sinut, jotta olisit yhtä hänen kanssaan!

Kirjoittanut: Toimitus | Paikka: Stadskanaal, Hollanti | Julkaistu: 2. lokakuuta 2012

Kesäloman jälkeen, viikonloppuna 8.-9. syyskuuta, 1400 nuorta (iältään 12-30 vuotta) Saksasta, Sveitsistä, Ranskasta, Belgiasta, Hollannista ja Norjasta osallistui rakentavaan viikonloppuun konferenssi- ja lomakeskuksessa Pagedalissa, Groningenin lähellä, Hollannissa. 

Paikalle saapuessa voi kuulla spontaaneja, sydämellisiä tervehdyksiä saksaksi, ranskaksi, norjaksi ja hollanniksi. Monet näistä nuorista tapaavat toisiaan säännöllisesti Brunstadilla tai muissa paikoissa, ja nyt on taas iloinen jälleenäkeminen monien ulkomaalaisten tuttujen kanssa ja hieno tilaisuus tutustua useampien kanssa.

Viikonlopun alku perjantai-itana merkitsee kiirettä vastaanotossa. Eikä vähiten se, että kaikki osanottajat saadaan ohjattua oikeaan yöpymispaikkaan johonkin alueen monista mökeistä tai asunnoista. Monet ovat pitkään odottaneet tätä viikonloppua, joka sisältää rakentumista Jumalan sanan kautta sekä urheilua ja monenlaista mukavaa. Kaikki tämä yhdessä samanikäisten kanssa. Vihdoinkin se on käsillä!

«Jumalalla on hyviä, kauniita, täydellisiä ajatuksia juuri sinusta!»

Kåre J. Smith Norjasta puhuu salissa, joka aikaisemmin oli urheiluhalli, mutta josta on rakennettu kokoussali:
– Jopa ennen kuin Jumala loi maailman, hänellä oli hyviä, kauniita, täydellisiä ajatuksia juuri sinusta! Hän on valinnut sinut kuulemaan sanaansa, ja tulemaan yhdeksi hänen kanssaan. Taistele sen vuoksi, niin ettei kukaan ota sinulta kruunuasi, johon olet kutsuttu. Me odotamme Herraa Jeesusta, joka on tuleva taivaasta ja hakeva meidät luokseen kotiin koko iankaikkisuudeksi.

Kokoussali on täynnä nuoria ihmisiä neljän kokouksen ajan tänä viikonloppuna, mutta silti voi melkein kuulla nuppineulan putoamisen, kun Jumalan sanaa julistetaan. Saaamme rohkaisua olla valvovia uskontaistelussamme joka päivä; rakkaus Jeesusta Kristusta kohtaan vetää meitä siihen. 

Ykseys

On hienoa nähdä, kuinka yhteinen päämäärä saa rajat häviämään ja kielimuurit voitetaan.

Det er fint å se hvordan et felles mål får grenser til å blekne og gjør at språkbarrierer blir overvunnet. En slik helg gir åndelige vitaminer gjennom forkynnelsen av Guds ord og ved oppmuntringen som man får fra hverandre til å holde blikket på målet i ens personlige liv med Gud.On hienoa nähdä, kuinka yhteinen päämäärä saa rajat häviämään ja kuinka kielimuurit voitetaan. Tällainen viikonloppu antaa hengellisiä vitamiinejä Jumalan sanan julistuksen kautta ja rohkaisun kautta, mitä saadaan toinen toisiltaan, jotta henkilökohtaisessa elämässä Jumalan kanssa katse pysyy kiinnitettynä päämäärään.

Katso alapuolelta kuvat viikonlopusta niin saat makupalan hauskuudesta ja yhteydestä yli maanrajojen ja kielirajojen!

Alapuolelta voit myös lukea joitain spontaaneja kommentteja osanottajilta kansainvälisestä nuorisoviikonlopusta.