RETKELLÄ: YEP-nuoret Sébastien Delmas (oik.) ja Morten Parelius nauttivat lokakuun auringosta vuorilla.
RETKELLÄ: YEP-nuoret Sébastien Delmas (oik.) ja Morten Parelius nauttivat lokakuun auringosta vuorilla.

Kansainvälisesti Norjan vuorilla

Kirjoittanut: Ruben Ellefsen | Paikka: Torpo/Hallingdal | Julkaistu: 24. lokakuuta 2010

TORPO/ÅL, NORJA: –Jumala haluaa, että juhlimme! julistaa retkelle osallistunut seniori Eero Nevanlinna ja viittaa juhla-aikoihin, jolloin Jeesuskin vietti juhlaa ystäviensä kanssa ollessaan maan päällä.

110 Kristillisen Seurakunnan nuorten YEP-ohjelmaan (Youth Exchange Program) osallistuvaa nuorta ovat viikonlopun ajan rentoutus- ja yhteyslomalla Torsteinslåttan kurssi- ja lomakeskuksessa, joka sijaitsee Hallingdalin Torpon läheisyydessä vuorella.

Sébastien Delmas (21) fra etelä-Ranskan Nîmesistä on ensimmäistä kertaa Norjan vuorilla. Hänen mielestään täällä on kaunista.
– Aika samanlaista kuin Ranskassa, hän hymyilee.

Hioutua enemmän yhteen

Hönefossista kotoisin oleva Magnus Larsen (22) on vastuussa retkestä. Hän kertoo, että retken tarkoituksena on tutustua paremmin keskenään.
– On tarkoitus, että hioutuisimme paremmin yhteen. Sen tähden myös huonejako on tehty niin, että sellaiset, jotka eivät tunne toisiaan niin hyvin, nukkuvat samassa huoneessa.
Sébastienin mielestä on mukava olla retkellä yhdessä muiden YEPiin osallistuvien poikien kanssa.
– Tämä on tosi hyvä. Opin tuntemaan lisää ihmisiä, ja se on minusta hyvä asia, koska olen ollut YEPissä vain yhden kuukauden.
Tässä yhteydessä hän mainitsee myös YEpin tarjoaman päivittäisen kahden tunnin norjankielen opiskelun.
– Se on tärkeää, sillä minun pitää oppia norjaa. On yhteyttä luovaa, kun pystyn juttelemaan ystävilleni norjaksi.

Norja vastaan Ranska

Vaikka Norjan vuoret muistuttavat Sébastienin mielestä Ranskan vuoria, muissa asioissa on maiden välisiä eroja.

– Norjassa on paljon rauhallisempaa kuin Ranskassa, jossa kaiken pitää tapahtua heti ja kaikkialla on stressiä. Norjassa kaikki toimii paremmin ja norjalaiset ovat ystävällisiä, hän kertoo nauraen.

Juhla

Lauantai-iltana on kokous, ja kokouksen johtaja Eero Nevanlinna alustaa:
– Nyt on koittanut ”juhlan viimeinen suuri päivä”, siis itse juhla!
 

– Veljeys on todellinen ilomme, ja Sana liittää meidät yhteen, sanoo Hallingdalista vierailulle tullut Jon-Harald Ditlefsen puheessaan. Myöhemmin kokouksessa hän jakaa viisauden sanan paikalla oleville nuorille:

Siellä, missä kukaan ei nöyrry, syntyy sota.
Missä yksi nöyrtyy, syntyy rauha.
Missä molemmat nöyrtyvät, syntyy yhteys.

Kokouksen jälkeen ilta jatkui kilpailujen, leikkien, laulujn, soiton ja saunomisen parissa pikkutunneille saakka.

Haluaa oppia toisilta

Viikonlopun lähestyessä loppua Sébastien on selvästi innoissaan siitä, että on tutustunut moniin uusiin ihmisiin.
– Se antoi minulle halun nöyrtyä, jotta voin todella saada aitoa hengen yhteyttä ja oppia toisilta.