Nuortenkokouksessa Holstebrossa

Nuortenkokouksessa Holstebrossa

Kirjoittanut: Johanne-Louise Lauridsen | Paikka: Holstebro, Tanska | Julkaistu: 7. helmikuuta 2014

Joka viikko pidetään nuortenkokouksia eri paikallisseurakunnissamme ympäri maailmaa. Me olemme käymässä nuortenkokouksessa Tanskassa.

Parkkipaikalla tapaamme Marc Nielsen, jolla on trumpetti kädessä, ja hän kertoo mielellään illan eri aktiviteeteistä. "Meillä on joka perjantai rakentava kokoontuminen 12-36-vuotiaille nuorille. Ensin on kokous ja sen jälkeen on café ja pelejä ja leikkejä". Marcilla on illan suhteen suuret odotukset: "Iloitsen siitä, että saan kuulla Jumalan sanaa. Nuortenkokouksessa saan jotain, mitä voin käyttää loppuviikon. Se vahvistaa minua uskossa, ja siksi iloitsen valtavasti." Tämän jälkeen Marcin pitää lähteä: "Soitan musiikissa, niin siksi minun pitää olla paikalla hyvissä ajoin", hän sanoo hymyillen. 

Kokous alkaa yhteislaululla Herran Tiet-laulukirjasta ja rukouksella kokouksen puolesta, ennen kuin nuorisojohtaja Jakob Jørgensen astuu puhujanpaikalle. Hän puhuu 1. Johanneksen kirjeestä 2: 15 - älkää rakastako maailmaa, älkääkä sitä, mikä on maailmassa. Jos rakastaa itseään ja himojaan, silloin ei saa osaa niistä lupauksista, joita Jumala on meille antanut. On tärkeää, että elämässä on oikea asenne, sanoo Jakob. Ole kylmä tai palava. Jos valitsee Jumalan palvelemisen, silloin on aina apua saatavana. Jakob kehottaa nuoria olemaan nöyriä ja rukoilemaan Jumalalta apua, kun he tuntevat tulevansa kiusatuksi.

«Nuortenkokous on parasta, mitä tiedän; iloitsen siitä koko viikon"!»

Jakobin puheen ja yhteislaulun jälkeen useat nuorisotyöntekijät vetoavat nuoriin puheillaan. Sen jälkeen on mahdollisuus todistaa; kaikilla halukkailla on mahdollisuus sanoa jotain. "Me haluamme kuulla niin monia kuin mahdollista!", rohkaisee Jakob. Monet nuoret tulevat esille ja todistavat sekä siitä, mikä heitä on auttanut voittoon synnistä elämän olosuhteissa, ja kuinka he ovat päättäneet suhtautua tulevaisuudessa. Nuorten todistukset tulevat suoraan sydämestä.

Kokouksen jälkeen juttelemme taas vähän Mercin kanssa. "Nuortenkokous on parasta, mitä tiedän; iloitsen siitä koko viikon", hän sanoo innoissaan. "Täällä voin tavata nuoria, joilla on elämässään sama päämäärä - päämäärä päästä vapaaksi synnistä ja kasvaa Kristuksen hyveissä. Sellaiset kokoukset kuin tämä, merkitsevät oikeastaan kaikkea minulle. Se on epäilemättä viikon kohokohta!"

Nuoret eivät lähde kotiin heti kokouksen loputtua. "Nyt etsin jonkun jonka kanssa jutella ja ehkä soitamme vähän musiikkia", sanoo Marc. "Puolen tunnin kuluttua alkavat leikit. Siitä tulee hauskaa!"