Työ ja huvi käsi kädessä

Työ ja huvi käsi kädessä

Kirjoittanut: Mauro Valdivia | Paikka: Paso Flores, Argentiina | Julkaistu: 23. maaliskuuta 2012

Paso Flores, Rio Negro - Patagonia: Nuoret Argentiinasta ja Chilestä ovat kokoontuneet nuorisoviikonloppuun.

Joka vuosi Argentiinan ja Chilen nuoret kokoontuvat yhteeen erilaisten vapaa-alan aktiviteettien ja Jumalan sanan ympärille. Tämä vuosi ei tehnyt tästä poikkeusta, mutta tällä kertaa kokoontuminen sai uuden käänteen.

Pian pitäisi ninittäin uuden konferenssikeskuksen Paso Floresissa olla valmis, ja nuoret olivatkin siksi innoissaan, kun saivat käyttää tämän viikonlopun auttaakseen keskuksen rakennustöissä. 

Ensimmäisenä päivänä kaikki saivat erilaisia tehtäviä; jotkut tiskasivat tai laittoivat ruokaa, kun taas toiset auttoivat eri tehtävissä rakennuksella.

Illan tullen kokoonnuimme nuortenkokoukseen. 1. Joh. 3: 1:ssa on kirjoitettu: Katsokaa, kuinka suurta rakkautta isä on meille osoittanut; me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Ja jae 3: Jokainen, joka panee toivonsa häneen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas.

Tulevaisuus, joka odottaa niitä, jotka puhdistavat itsensä, on sanoinkuvaamattoman hyvä.

Tämä sanoma loi odotuksenhengen sydämiimme, jotta saisimme nähdä taivaallisen Isämme sellaisena kuin hän on. Tulimme vahvistetuiksi ja rohkaistuiksi tekemään sen, mitä meidän tulee tehdä, jotta olisimme valmiita tähän tapaamiseen; puhdistamaan itsemme kaikesta itsekkyydestä, mitä lihassamme on. Tulevaisuus, joka odottaa niitä, jotka puhdistavat itsensä, on sanoinkuvaamattoman hyvä.

Aikaisin seuraavana aamuna oli vauhdin ja jännityksen vuoro. Saimme mahdollisuuden koskenlaskuun Manso-joella, Argentiinan ja Chilen rajalla. Monille tämä oli ensimmäinen kerta, ja heillä olikin vähän ylimääräistä adrenaliinia veressä. Jotkut putosivat veteen, kun taas toiset heittäytyivät itse; kaikki tekivät kaikkensa, jotta vene olisi pysynyt uomallaan jokea alas. Lopuksi meitä odotti maukas asado-ateria, ja sen jälkeen palasimme takaisin Paso Floresiin.

Seuraavana päivänä jatkoimme töitä. Työtä leimasivat tehokkuus ja hauskuus. Uusia, hyviä muistoja luotiin näiden nuorten välille viikonlopun aikana; tätä viikonloppua tulemme muistelemaan ilolla.