Lähetetty Jumalan palvelijaksi

Lähetetty Jumalan palvelijaksi

Kirjoittanut: Helen Simons | Paikka: Seattle, USA | Julkaistu: 12. joulukuuta 2008

Kun Jumala lähetti Poikansa maan päälle meidän pelastajaksemme, hänet lähetettiin Jumalan palvelijaksi. Profeetta Jesaja kirjoittaa tästä: Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. (Jes. 42:1)  

Jeesuksesta tuli Isäänsä palvelemalla meidänkin palvelijamme. Tuntuisi luonnolliselta ajatella, että Jumalan lähettämä pelastajamme, vapauttajamme ja kuninkaamme olisi saapunut luoksemme vähintäänkin taivaallisessa loistossa niin, että koko maailma olisi välittömästi ymmärtänyt kuka hän oli ja mitä varten hän tuli luoksemme. Raamatussa lukee päinvastoin, että hän luopui oikeudestaan olla Jumalan kaltainen ja niin hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Fil. 2:7.

Tuli palvelemaan

Inhimillisessä luonnossamme on synnynnäistä itsekkyyttä. Meille on luonnollista uskoa, että tulemme onnellisiksi jos toiset palvelevat meitä ja kohtelevat meitä hyvin. Aidolla onnella on tietenkin paljon tällaista onnea syvempi lähde. Jeesus sanoi: minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee. (Luuk. 22:27) Hän osoitti tämän selvästi toimimalla itse esikuvana. Hän myös sanoo itsestään: Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. (Matt. 20:28)

Jeesus ei palvellut toisia saadakseen heiltä kehuja vaan, koska hän piti heistä. Oikeastaan hän halusi palvella erityisesti heitä, jotka eivät pystyneet maksamaan takaisin hänen palveluksiaan. Pienet lapset, rammat ja sokeat, spitaaliset ja yhteiskunnan hylkäämät ihmiset tulivat Jeesuksen luokse ja hän lohdutti ja paransi heidät. Jeesus palveli, koska hän rakasti. Ei sen takia, että ihmiset olisivat ansainneet sen. Jeesus rakasti oikeutta ja vihasi vääryyttä. Sen tähden Jumala voiteli hänet riemun öljyllä. (Hepr. 1:9). Toisin sanoen hän oli kaikkien aikojen onnellisin maan päällä elänyt ihminen!

Voimme seurata perässä

Nyt on meidän vuoromme! Meilläkin on mahdollisuus seurata Jeesuksen jalanjäljissä ja palvella toisiamme rakkaudessa. (Gal. 5:13-14) Jos rakastamme ja palvelemme Jumalaa, hän näyttää meille parhaan mahdollisen tavan palvella lähimmäisiämme!