Mitä kristinusko voi tarjota innostuneille, elämäniloisille ja energisille nuorille? Mitä mahdollisuuksia löytyy heille, jotka haluavat erottautua?
Alfred Louis Charles de Musset-Pathay (1810-1857) oli kuuluisa ranskalainen kirjailija. Hän eli epämääräistä ja hillitöntä elämää, mutta kuolinvuoteellaan hän pyysi saada mukaansa hautaan kaksi erityistä asiaa.
– Miksi nuorten keskuudessa ei ole suosittua olla kristitty tänä päivänä? Mikä oikeastaan on pääasia kristillisyydessä?
– Minullakin nousee pala kurkkuun ja kyyneleet valuvat poskilleni. Harald Kronstad kertoo tässä, kuinka erään miehen rehellinen ja vilpitön todistus teki vaikutuksen häneen.
Jokainen ihminen on valo. Silloihan minun valoni palaa kirkkaammin, jos puhallan toiset sammuksiin?
Harva meistä saa koskaan yhtä tärkeää roolia historiankirjoissa kuin Nelson Mandela. Olisiko meidän syytä oppia hänestä jotain?
Vääryys, eriarvoisuus ja lahjonta saavat aikaan sen, että ihmiset kokoontuvat yhteen protestoimaan ja vaatimaan muutosta. Tämä ei ole mitään uutta, mutta oletko koskaan ajatellut sitä, että onko olemassa mitään parempaa keinoa?
Vartuin aikuiseksi Intiassa. Monet muistot, joita minulla on lapsuus- ja nuoruusajasta, liittyvät eläinten ja ihmisten kärsimyksiin. Nämä muistot on kaiverrettu sydämeeni sanoinkuvaamattoman surullisin kuvin
Jotkut ihmiset säteilevät tavalla, joka antaa toisille toivoa ja rohkaisua keskelle kiireistä ja usein vaikeaakin arkipäivää. Miksi heillä on niin paljon annettavaa?
Usein saa lukea tai kuulla lehtiartikkeleista tai lausunnoista, jotka käsittelevät moraalista sormellaosoittelua. Ilmaisulla on vahva negatiivinen lataus.
Valitse, missä haluat jakaa Brunstad.org:in ystäviesi kanssa