Ajattele itse

Ajattele itse

Kirjoittanut: Heidi W. Vedvik | Paikka: Oslo, Norja | Julkaistu: 15. marraskuuta 2012

Viime aikoina olen lukenut monta artikkelia seurakunnastani - joka on käytännössä minun elämäni; näin tunnen. On vähän outoa nähdä, että toisilla on mielipiteitä, ja he esittävät lausuntoja ja keskustelevat minusta ja elämästäni sellaisella tavalla, josta en tunnista itseäni.

Jos uskoisin mediaa ja muita jotka osallistuvat keskusteluihin, olisin sen perusteella säälittävä, ajattelematon, epäitsenäinen henkilö, joka tuntee itsensä painostetuksi - niin, itseasiassa pakotetuksi tekemään töitä, antamaan rahaa ja aikaa seurakunnan hyväksi. Ja minun täytyy sanoa, että sellaisista lausunnoista en voi tunnistaa itseäni. Jotkut ajattelevat ehkä, että en ole ajatellut asioita omalta puoleltani paljonkaan, ja he ehkä tuntevat, että heidän on selvitettävä tilanne minulle tai saada minut vakuuttuneeksi siitä, että olen vaikeassa tilanteessa. No, minä en ole kuitenkaan yhtään vakuuttunut.

Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan oikeastaan tarkoita sitä, että he esittäisivät lausuntoja minusta ja uskostani, kun he kritisoivat ja kyseenalaistavat asioita. He arvostelevat omasta mielestään pikemminkin "johtajia" ja tiukaksi vättämäänsä järjestelmää, missä minä elän. Usein heillä onkin ehkä toive olla avuksi, koska he tuntevat, että me emme voi tuoda omia ajatuksiamme esille, olemme sidottuja ja voimakkaat johtajat pitävät meitä alistettuina. Asia on kuitenkin niin, että minulle, meille, tilanne ei ole sellainen, että olisi "johtaja", joka on huipulla ja seurakunta alhaalla. Mehän seuraamme Raamattua, ja siellä "Kristuksen seurakuntaa" kuvaillaan aika perusteellisesti (1. Kor. 12: 12-14). Minä olen ja muut ovat, me kaikki yhdessä olemme yksi seurakunta, jolla on yksi ja sama päämäärä. Me olemme erilaisia ja siksi meillä on erilaisia tehtäviä. mutta niin kuin ruumiskaan ei toimi kunnolla ilman käsiä ja jalkoja, niin minulla ja kaikilla muilla jäsenillä on tärkeä paikka seurakunnassa. Kaikki ovat yhtä arvokkaita, riippumatta nimestä, rerursseista tai armolahjoista. Meillä on yhteinen visio, yhteinen usko - yhteinen elämä. Kaikki tekevät työtä sisäisessä elämässään ja suhteessaan Jumalaan, mutta myös yhdessä, yhtenä joukkona, perheenä, suurena ystäväjoukkona. Kaikki, mitä teen, sen teen Jumalalle, enkä tyydyttääkseni ihmisten odotuksia ja vaatimuksia (Kol. 3: 23). Jos tekisin sen saadakseni ihmisiltä kunniaa, en voisi sanoa seuraavani Raamattua.

Kaikki, mitä teen, sen teen Jumalalle, enkä tyydyttääkseni ihmisten odotuksia ja vaatimuksia

Ymmärtäkää minut oikein ­– vaikka minun suurin kiinnostuksen kohteeni ja iloni elämässä onkin seurakunta, elän myös täällä maan päällä, ja satsaan myös siihen. Kuten useimmat kansalaiset, minäkin toivon kunnollista uraa, taloutta, kunnollista poliittista johtoa maalle ja hyvin toimivaa yhteiskuntaa muutenkin. Kaikilla on erilainen elämä, erilaiset kiinnostuksen kohteet, mutta me elämme täällä kaikki yhdessä, meillä on yhteiset arvot, lait ja oikeudet. Myös minulla. Myös meillä kristityillä on oikeus tehdä - joidenkin mielestä- käsittämättömiä valintoja.

Tuleeko minusta ehkä vähän naiivi ja sokea, koska luotan niin suuresti Jumalan sanaan valitsen uskoa johonkin, jota en näe ja annan niin paljon ajastani seurakunnalle? Ei toki! Tunnenko itseni painostetuksi tai pelotelluksi? Ei! Siihen minulla ei ole mitään syytä. Miksi minulla ei ole mitään syytä tuntea itseäni painostetuksi, pakotetuksi, aivopestyksi, naiiviksi tai hyväksikäytetyksi? Koska olen täysin itsenäinen, hyvin harkitseva ja kriittinen ihminen, jolla on oma vapaa tahto, jolla Jumala on minut varustanut. Uskoni ja kaikki valintani ovat harkittuja ja perustuvat omiin kokemuksiini ja havaintoihini elämästä. Valitsen sen, mikä kokemukseni mukaan on parasta. Jos seuraa Raamattua, silloin ei ole sidoksissa ihmisiin. Jokaisella on vastuu itsestään; omasta elämästään ja siitä mitä sillä aikoo tehdä. Henkilökohtaisesti olen valinnut elää elämääni Jumalalle, joka päivä ja kaikissa asioissa. Seurakunnassa tunnen olevani kotona - siellä saan tukea ja rohkaisua siihen elämään, mitä haluan elää, siellä minulla on hyviä esimerkkejä, ystäviä, jotka haluavat samaa kuin minä. Tämä on minun  elämäni; se on kaikkein tärkeintä arkipäivässäni, ja enkö silloin investoisi sekä aikaa, rahaa että muuta panostusta siihen ?

Valitsen sen, mikä kokemukseni mukaan on parasta.

Koska en protestoi tai mellakoi seurakunnassa, olen niiden joukossa, joita pidetään "aivopestyinä". Minä varmaan tottelen "johtajia" orjallisesti, pelosta. Tai sitten olen yksinkertaisesti menettänyt kyvyn ajatella. No niin, nyt olen kuitenkin käyttänyt aivojani ja päätynyt selitykseen, miksi olen sitä mieltä, että en anna aivopestä itseäni: On itsensä pettämistä, jos ei kokosydämisesti etsi Jumalaa kaikissa asioissa. Silloin itsellä ei ole sellaista henkilökohtaista yhteyttä Jumalaan kuin pitäisi olla. Ilman Jumalan johdatusta voi olla myös vaikea erottaa "väärien profeettojen" ja niiden välillä,  joihin todella voit luottaa; jotka elävät kokosydämisesti kristittyinä. Sillä niitä riittää, joilta todellakaan ei tarvita neuvoja ja ohjausta. Itse tunnen, että Jumala auttaa minua sellaisissa ratkaisuissa. Voin panna merkille, ovatko asiat sopusoinnussa Jumalan tahdon ja hengen kanssa vai eivät, ja silloin luotan enemmän siihen intuitioon kuin omaan näkemykseeni tai siihen, mitä toiset levittävät huhuina. Olen riippuvainen tästä Jumalan avusta. Silloin kaikesta tulee niin helppoa, ja minun ei tarvitse olla huolissani. Siten pysyttelen myös kaukana niistä, joita en halua kuulla, niistä, jotka olisivat voineet vaikuttaa aivoihini. 

Kristinusko on henkilökohtaista elämää Jumalalle. Se tulee toteuttaa kokosydämisesti Jumalalle eikä kenellekään muulle. Ei myöskään itselleni; omaksi mukavuudekseni tai kunniakseni,ei myöskään toisten ihmisten kunniaksi. Ei pakosta tai pelosta, vaan omasta vapaasta tahdosta, täydessä uskossa. Jos elää oikein Jumalan sanan mukaan, ei oikeastaan ole mahdollista tulla sidotuksi johon kuhun tai johonkin, tuntea tuomiota, painetta tai pakkoa toisten taholta, tuntea olevansa ulkopuolella, vähemmän tai enemmän tärkeä, loukkaantunut, kateellinen tai ihmisten tuomitsema. Ainoastaan suhteellani Jumalaan on todella merkitystä. Jos niin ei ole sydämessäni, silloin kristillisyydestäni tulee orjaelämää. Jos kaikilla sitä vastoin on näin, tulee rauha. Ja siten minulla on seurakunnassa.

Kristinuskossa on tarkoitus elää henkilökohtaista elämää Jumalalle