Eikö kristittyjen tule seurata Jeesusta?

Eikö kristittyjen tule seurata Jeesusta?

Kirjoittanut: Milenko van der Staal | Julkaistu: 10. marraskuuta 2015

Sana «kristitty» ei tarkoita «Kristuksen ihailijaa» tai «Kristuksen siunausten vastaanottajaa». Ei; sana «kristitty» tarkoittaa «Kristuksen seuraajaa», sellaista, joka seuraa hänen perässään. 

Jeesus tuli ihmiseksi ja hän jätti meille esimerkin

«Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut.» 1. Piet. 2: 21-22.

Kuinka me ihmiset ylipäätään voisimme seurata Kristusta, Jumalan Poikaa? Jeesus ei olisi voinut tulla ihmisille esivuvaksi, jos hän olisi jäänyt taivaaseen. Ei myöskään, jos hän olisi tullut maan päälle yliluonnollisessa olemuksessa, josta olisi ollut erityisiä etuja. Jeesus luopui olemasta Jumalan kaltainen, ja hän tuli kaikin puolin ihmiseksi niin kuin mekin. Hän kutsui itseään mieluiten "Ihmisen Pojaksi". Äidiltään Marialta hän peri inhimillisen luonnon (tai "lihan") kaikkine heikkouksineen, ja hän tuli kiusatuksi kaikessa niin kuin mekin. Kuitenkaan hän ei koskaan tehnyt syntiä. Ei ainoatakaan kertaa!

Sana «kristitty» tarkoittaa «Kristuksen seuraajaa»

Hebrealaiskirjeessä 2: 17 on kirjoitettu: «Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi... Sillä sen tähden, että hän itse oli kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.»Toisin sanoen: hän teki kaiken tämän niiden tähden, joilla on sama liha ja veri kuin hänellä oli. Niitä ovat ne, jotka haluavat seurata häntä - kristityt.  

Synnillä on kuristusote ihmisestä, ja me olemme kaikki epäonnistuneita, kun on kyse Jumalan tahdosta meidän elämässämme. Jopa "parhaimmat" joukossamme - jos olemme rehellisiä itsellemme - joutuvat tunnustamaan olevansa syntisiä. Esimerkiksi kun on kyse ajatuksistamme. Ovatko ne aina niin puhtaita ja aitoja, rakastavia ja anteeksiantavia, niin kuin annamme ymmärtää? Ovatko kaikki sanamme siunaavia? Ovatko kaikki tekomme epäitsekkäitä? Seuraammeko todellakin Jeesuksen jalanjäljissä?

Kuolema ristillä

Fil. 2:ssa on kirjoitettu, että kun Jeesus oli tullut ihmiseksi, aivan kuten mekin, niin hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan saakka. Alensi itsensä - mitä se tarkoittaa? Jeesukselle se tarkoitti sitä, että hän jokaisessa tilanteessa, missä tuli kiusatuksi, sanoi aina: "Herra, älköön tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun". Se tarkoitti, että hän ei sallinut itsensä ajatella kriittisesti toisista; hän ei antanut periksi vihalle, masennukselle, kärsimättömyydelle tai muille synneille, joihin hän tuli kiusatuksi! 

Jeesuksen oman elämän - synnin hänen lihassaan - piti toisin sanoen kuolla. Sen takia hän myös sanoi: «Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä, joka tahtoo pelastaa elämänsa, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.» (Luuk. 9: 23-24) Miksi hän asettaa tämän ehdon niille, jotka haluavat seurata häntä? Hän sanoo sen, koska se on tie, jonka hän itse kulki!

... kaikki oikeat kristityt käyttävät samaa kuolemaa omassa lihassaan olevalle synnille, kun he seuraavat häntä.

Kun Jeesus oli kuuliainen Jumalan tahdolle, silloin lihalle tuli tuomio "kuolemaan - niin ristinkuolemaan".  (Fil. 2: 5-8) Tämä oli "jokapäiväinen risti", josta hän puhui kauan ennen kuin hänet ristiinnaulittiin Golgatalla. Kaikki synti, mikä asui Jeesuksen lihassa, ristiinnaulittiin tälle ristille, ja kaikki oikeat kristityt käyttävät samaa kuolemaa lihassa olevalle synnille, kun he seuraavat häntä.

«Me tulemme hänen kaltaisikseen»

Ne, jotka seuraavat hänen jalanjäljissään, tulevat lopuksi sinne, missä hän on nyt. «Me kuljemme aina kantaen Kristuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän kuolevaisessa lihassamme näkyviin.» (2. Kor. 4: 10). Oletko koskaan lukenut tätä kunnolla? Näetkö mitä tässä on kirjoitettu? Jeesuksen elämä, meidän ruumiissamme! Meidän "oman elämämme" kuoleman seurauksena  uskomaton ihme tapahtuu meissä. Jumala pystyy luomaan jotain aivan uutta. 

Tämän takia Jeesus otti sen suuren riskin ja tuli ihmiseksi kuten mekin - niin, että hän pystyi avaamaan meille tien, jota voimme seurata: tien pois synnistä ja kuolemasta, onneen ja elämään nyt ja iankaikkisesti. Eikä hän ainoastaan ole avannut tietä, hän on myöskin lähettänyt meille Pyhän Henkensä ohjaamaan, auttamaan ja vahvistamaan meitä sen kulkemisessa. 

Ne, jotka seuraavat Jeesuksen jalanjäljissä, tulevat lopuksi sinne, missä hän on nyt.

«Rakkani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Ja jokainen, joka pane häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niin kuin hän on puhdas.» (1. Joh. 3: 2-3) Tämä on oikea kristinusko.

Ehkä et koskaan ole kuullut tällaisesta kristinuskosta, mutta Jumalan sana ei puhu muunlaisesta kristinuskosta. Ota Raamattusi tänään, ja sen sijaan että lukisit sen, mitä Jeesus teki puolestasi, lue kuinka sinä voit seurata Jeesuksen jalanjäljissä tullaksesi hänen kaltaisekseen! Kysy itseltäsi: "Olenko oikea kristitty Raamatun mittapuun mukaan?" Jos tämä on elämä, jota haluat, silloin älä epäröi - rukoile, että Jumala antaisi sinulle Henkensä, ja ala seurata Jeesuksen jalanjäljissä. Tulokset tulevat olemaan sanoinkuvaamattomat!