Hajamielinen minä

Hajamielinen minä

Kirjoittanut: Heidi Watz Vedvik | Julkaistu: 14. helmikuuta 2013

Kun herään aamulla, oma peilikuvani on niitä ensimmäisiä, mitä näen. Tunnen kasvoni yksityiskohtia myöten, enkä voi unohtaa niitä vaikka sulkisin silmäni enkä näkisi itseäni peilistä viikkoon. Aivan toisin on sisäisessä elämässäni; nimittäin ajatuselämässäni ja henkilökohtaisessa suhteessani Jumalaan päivittäisissä olosuhteissani.

Kun istun kokouksessa ja kuulen Jumalan sanaa puhuttavan minulle, näen kaiken niin selvästi. Silloin huomaan synnin, jonka vallassa en tiennyt olevani. Näen asenteeni ja kiinnostuksen kohteet, joista täytyy luopua. Aina ei ole niin helppoa peitellä ongelmaa, mutta mitä tapahtuu heti kun menen takaisin arkipäivään? Olen jo unohtanut, miltä näytin ja unohtanut mitä minun pitikään tehdä.

Mitä tapahtuu heti kun olen taas arkipäivässä?

Päivät kuluvat samalla rutiinilla, samoissa ympyröissä. Siirrän ongelmat syrjään, ajattelen lykätä niitä tuonnemmaksi ja tarttua niihin myöhemmin. Mutta vähitellen tarve siihen hiipuu - se tulee vähemmän tärkeäksi, kunnes lopulta unohtuu. Miksi sitä on niin vaikea muistaa? Kuinka on mahdollista, että se, mikä hetki sitten paloi sydämessäni, vain sammuu?

«Se, joka kuulee sanan mutta ei tee sen mukaan, on kuin mies, joka kuvastimesta katselee omien kasvojensa piiteitä. Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on.» (Jaak. 1: 23-24)

Sitä tapahtuu jatkuvasti, ja se on ongelma; se, että odotan ja vähitellen unohdan tehdä työtä heikkouksieni kanssa sen jälkeen, kun olen tullut niistä tietoiseksi. Silloin olen sanan "kuulija" enkä sen "tekijä". Siitä ei tule mitään edistystä. Jumala haluaa tehdä muutoksen minussa, niin että voin elää elämää kuten Jeesus. Minä estän sen, kun unohdan pitää päämäärän edessäni! Niin tärkeä asia - ja sitten unohdan sen! Unohdan sen, miltä näytän!

Olen etsinyt viisautta Jumalalta ja ajatellut sitä etukäteen, niin että tilanteen tullen olen varustautunut ja valmis vastustamaan kiusausta.

Jotta näin ei kävisi - ettei tuli sydämestäni sammuisi, minun tulee tehdä jotain. Jotta Jumala voisi auttaa minua, pitää minun tehdä jotain enemmän kuin vain kuulla ja sitten unohtaa. Minun tulee olla herkkä Jumalan vaikutuksille koko ajan ja pitää päämäärä jatkuvasti ajatuksissani, eikä vain ajatella kaikkea muuta. Enkö ennemminkin voisi tehdä jotain, niin että tulee helpommaksi keskittyä tähän myös päivittäisissä olosuhteissa? Lukea, kirjoittaa muistiinpanoja, kuunnella musiikkia, puhua jonkun kanssa - niin, mitä tahansa - niin, että mahdollisuus voittoon ei mene ohi huomaamatta. Kun koetus tulee, silloin olen valmis; silloin muistan, että juuri nyt minun tulee saada voitto kyseisestä synnistä. Olen etsinyt viisautta Jumalalta ja ajatellut sitä etukäteen, niin että olen varustautunut ja valmis vastustamaan kiusausta. On vaikea voittaa, mutta koska olen keskittänyt voimani ja tietoinen asiasta, rukoilen tilanteeseen Jumalalta apua. Saan voiman tehdä omaa luontoani vastaan.

Samalla tavalla kuin tutkin itseäni peilistä, voin myös tutkia sisäistä elämääni.

On tärkeää koko ajan olla tietoinen siitä, miltä minun sisälläni näyttää - ei vain välinpitämättömästi, unohtaen näkemäni. Samalla tavalla kuin tutkin itseäni peilistä, voin myös tutkia sisäistä elämääni - voin antaa Pyhän Hengen osoittaa minulle huonot puoleni, joista haluan mielelläni päästä eroon. Samoin kuin pesen likaiset kasvoni, puhdistan myös ajatukseni ja mieleni. Aivan samoin kuin muistan ulkoisen peilikuvani, ei minun myöskään tule unohtaa sitä, mitä näen sisäpuolella. Minun tulee etsiä totuutta, ajatella sitä ja tehdä jotain sen kanssa.

«Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa.» (Joh.12: 35)