Jumalattomat ja ylpeät

Jumalattomat ja ylpeät

Kirjoittanut: Inge Almås | Julkaistu: 12. maaliskuuta 2013

Antakaa minulle ne jumalattomat ylpeät, jotka eivät kaipaa mystiikkaa,
vaan jotka uskaliaasti luovat tänne oman mielensä mukaisen taivaan.

Näin kirjoitti norjalainen runoilija Rudolf Nielsen viime vuosisadan alussa. Runo oli silloin innostunut lausunto kommunismin puolesta, mutta tänään se monella tapaa kuvaa sitä kehitystä ja ajanhenkeä, mitä näemme ympärillämme. Kristilliset perusarvot saavat väistyä humanismin esiinmarssin tieltä. Jumalanpelko ja nöyryys Luojaa kohtaan saavat väistyä jumalattomuuden ja ylpeyden tieltä, jotka perustuvat ihmisten omiin saavutuksiin ja kykyihin.

Järkevä ajattelutapa

Humanismi on itsessään kiehtova konsepti. Se väittää omaavansa rationalistisen todellisuuskäsityksen, mikä perustuu yksinomaan järkeen ja tieteeseen. Sillä on harvoja eettisiä sääntöjä, ja se jättää elämänvalinnat ihmisten myötätunnon, kokemuksen ja ymmärryksen varaan. Monet humanistit väittävät, että ainut sääntö, mitä tarvitaan, on tämä: Sinun tulee tehdä toisille niin kuin toivoisit toisten tekevän sinulle. Tätä kutsutaan usein kultaiseksi säännöksi. Humanismi torjuu myös kaikki jumaluudet tai auktoriteetit ihmisen ulkopuolella ja panee luottamuksensa siihen, että kyky rationaaliseen ja järkevään pohdiskeluun antaa tarvittavan ohjauksen elämän läpi.

Ja mikä oikeastaan on vaihtoehto? Kristillisyydellä, jonka kanssa useimmat ovat tekemisissä, ei ole enää kiinnekohtaa

Ei oikeastaan ole ihme, että tämä kummallinen elämänfilosofia saa jalansijaa. Se vetoaa ihmisen järkeen ja sillä on selvä kiintopiste. Ja mikä oikeastaan on vaihtoehto? Kristillisyydellä, jonka kanssa useimmat ovat tekemisissä, ei ole enää kiinnekohtaa. Eettiset periaatteet ja rajat, jotka ovat olleet kristillisessä elämänkatsomuksessa monien vuosisatojen ajan, on suurelta osin murrettu ja hylätty. Pääasiana näyttää olevan syntien anteeksisaaminen, joka on ikäänkuin elämän henkivakuutus matkalla kohti tuntematonta, johon menemme kuoleman kautta. Ihmiselle, joka haluaa jotain enemmän kuin vain mennä virran mukana, on vaikeaa innostua sellaisesta.

Naiivia ja järjetöntä?

Niin, millainen on humanistinen vaihtoehto? Pystyvätkö ihmiset luomaan tänne oman mielensä mukaisen taivaan, niin kuin runoilija kirjoittaa. Jos ihminen koostuisi vain ruumiista ja aivoista ja tekisi vain järkeviä päätöksiä, niin sellaisella filosofialla olisi jotain annettavaa. Jokainen voisi toteuttaa omaa eettistä elämänkatsomustaan ja samalla huolehtia siitä, että ottaa toiset huomioon ja osoittaa myötätuntoa toisia kohtaan. Silloin ei tarvittaisi Jumalaa. Humanistit kuvailevat usein uskoa Jumalaan, auktoriteettiin ihmisen ulkopuolella, naiiviksi ja järjettömäksi. Mutta onko  oikeastaan järkiperäistä uskoa ihmisessä asuvaan hyvyyteen ja myötätuntoon ja kykyyn tehdä toisille niin kuin toivoisi toisten tekevän itselleen? Onko kyky asettaa toisen tarve yhtä korkealle kuin omansa vallitseva ominaisuus ihmisessä?

Onko kyky asettaa toisen tarve yhtä korkealle kuin omansa vallitseva ominaisuus ihmisessä?

Jokainen, jolla on jonkinasteinen itsetuntemus ja joka on rehellinen itselleen, tietää kyllä vastauksen näihin kysymyksiin. Ihmiset voivat kyllä silloin tällöin loistaa osoittamalla huolenpitoa, empatiaa ja yhteishenkeä. Mutta kun tunnelma on laskeutunut ja ihmiset kohtaavat arkipäivän, miten paljon silloin on jäljellä pyyteetöntä huolenpitoa toisista?

Helvetti - ja taivas

Totuus, jonka jokainen ennemmin tai myöhemmin tulee huomaamaan, on että ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksena perusluonteeltaan itsekäs ja itsekeskeinen. Jos ihmiset jätetään oman onnensa nojaan, ei silloin luoda yhteiskuntaa, jossa kutainen sääntö vallitsee. Silloin päinvastoin luodaan yhteiskunta, missä jokainen riittää itselleen. Se on kylmä ja kova yhteiskunta. Eläminen sellaisessa taivaassa, jonka jumalattomat ylpeät ovat luoneet oman mielensä mukaan, kuvastaa oikeastaan helvettiä. 

Edelleen on olemassa kristillisyyttä, joka ei ole voimatonta.

Onko olemassa mitään vaihtoehtoa? Onneksi vastaus tähän on selvä "kyllä"! Edelleen on olemassa kristillisyyttä, joka ei ole voimatonta. Edelleen on olemassa ihmisiä, jotka uskovat, että Jumala ei vain ole luonut maailmaa, vaan että hän myös voi luoda meidät ihmiset uudelleen päivittäisen elämämme kautta, niin että kykenemme osoittamaan myötätuntoá ja hyvyyttä, ja että kykenemme asettamaan omat tarpeemme sivuun toisten hyväksi. Se ei tapahdu ylpeyden kautta tai ihmisen kykyjen kautta - se tapahtuu, kun nöyryydessä heittäytyy Luojan tahtoon ja antaa hänen johtaa elämässä. Sellaisten ihmisten parista löytää taivaan maan päällä.

Ne, jotka tällä tavalla pääsevät eroon egoismista ja saavat pyyteettömän huolenpidon toisia kohtaan, heistä tulee arvokkaita ihmisiä. Ei ainoastaan kristinuskolle vaan koko yhteiskunnalle. Heistä tulee hyviä kansalaisia ja huolta kantavia ihmisiä ympäristössään. Sellaisia ihmisiä tarvitaan maailmassa lisää - jumalattomia ja ylpeitä meillä on riittävästi!