Kristinusko nuorille!

Kristinusko nuorille!

Kirjoittanut: Inge Almås | Julkaistu: 15. syyskuuta 2015

Nuoruusaika on parasta aikaa. Nuoret ovat usein radikaaleja, idealistisia ja täynnä toimintatarmoa. Useimmat maailman vallankumoukset viimeisten vuosikymmenten aikana, ovat olleet pääasiassa nuorten aikaansaamia. Kun lähdetään barrikadeille jonkin aatteellisen asian puolesta, ovat nuoret usein mukana vaikuttamassa.

Tämän ymmärsivät myös suuret kirjailijat, jotka aikanansa kehottivat satsaamaan ja innostumaan ihmisarvoista ja vapaudesta. Silloin he eivät kääntyneet vanhojen ja vakiintuneiden puoleen, vaan he kirjoittivat nuorille.

Suuret nuorisojoukot käyvät myös tänä päivänä ympäriinsä suunnitelmineen ja toiveineen, että he voisivat tehdä jotain ihmiskunnan hyväksi. Taistellaan ympäristön puolesta, nälänhätää ja köyhyyttä vastaan ja sen puolesta, että yhteiskunnan heikko-osaisista pidettäisiin huolta. Lista on pitkä, eikä niillä, jotka haluavat erottautua joukosta, ole puutetta alueista, joihin voi osallistua. Jotkut löytävät asian, jonka puolesta he taistelevat innokkaasti koko elämänsä ajan. Useimmat jaksavat innostua hetken aikaa, mutta pettyvät pian tai aikuisiän haasteet sammuttavat innostuksen. Vuosien myötä ura, rahan hankkiminen ja ihmisten hyväksynnän saaminen voittavat usein idealismin.

Mitä kristinusko voi tarjota innostuneille, elämäniloisille ja energisille nuorille?

Mitä kristinusko voi tarjota innostuneille, elämäniloisille ja energisille nuorille?  Mitä mahdollisuuksia löytyy heille, jotka haluavat erottautua?

Jeesuksen evankeliumi - hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemisensa - avaa arvaamattoman perspektiivin kaikille, jotka ovat palavasti ja kokosydämisesti innostuneet parantamaan tätä maailmaa jollakin tavalla! Se kutsuu elämään, jossa palvellaan kanssaihmisiä; elämään, jossa joka päivä on mahdollisuus uhrata itsensä. Se kutsuu meidät auttamaan hädässä olevia, antamaan tarvitseville apua, joka saa heidät koko ikuisuuden kiittämään ja riemuitsemaan. Voiko ajatella mitään mielekkäämpää ja antoisampaa elämää, mistä innostua?

Kristinusko ei ole viisaita ajatuksia, joita pitää opiskella ja ymmärtää tai pelastusteorioita, joita päntätään päähän. Se ei myöskään ole ainutlaatuisia inhimillisiä esitelmiä tai mystisiä rituaaleja. Kristinusko ei ole vakuutus tuomiopäivän varalle; se on elämän voima tälle päivälle! Kristinusko on elämää, jossa ihmisen henkilökohtainen kehitys kulkee käsi kädessä jatkuvasti kasvavan huolenpidon kanssa toisista ihmisistä. Siinä elämässä on jatkuvasti syvempi ilo siitä, että voi olla työkalu Jumalan huolenpidon ja armo välittäjänä ihmisille.

Kristinuskossa on elinvoimaa juuri tälle päivälle!

Tämä elämä ei ole erityisoikeus ihmisille, joilla on erityinen luonteenvahvuus, koulutus, kulttuuritausta tai erityislahjakkuus. Se on avoin kaikille. Ensin on kuitenkin päästävä portin läpi - Jumala haluaa koko sydämesi. Hän haluaa ajatuksesi, tulevaisuuden suunnnitelmasi ja sitoutumisesi. Hän ei halua jakaa niitä kenenkään kanssa. Jos hän kuitenkin saa kaiken tämän, ei ole mitään rajaa sille, mitä hän tulee tekemään ihmisessä ja hänen kauttaan.

Ne, jotka ovat ottaneet tämän askeleen, kokevat pian, että katse tulee myös kääntää sisäänpäin. Ihmiset epäonnistuvat, koska synti tulee nopeasti esiin - keskellä sitä kaipausta että voisi auttaa muita. Silloin elämä todella tulee mielenkiintoiseksi. Silloin syttyy sota itsekkyyttä, ylpeyttä, kateutta ja kaikkia syntejä vastaan, jotka ovat esteenä halulle olla avuksi. Hän, joka on saanut koko sydämesi, seuraa tarkasti mukana ja takaa itse voiton. Sitten ei mene enää kauan, että ilo alkaa hapattaa koko ihmistä. Syvä kiitollisuus pursuaa sydämestä ja rakkaus pelastajaa kohtaan lisääntyy ja kehittyy koko loppuelämän. Halu  olla avuksi muille kasvaa ja syvenee jatkuvasti. Elämästä tulee mielekästä ja mielenkiintoista ja se antaa paljon suuremman tyydytyksen kuin mitä ihminen koskaan voisi saada elämällä omien unelmiensa ja halujensa mukaan.

Eikö tässä olisi sanoma nuorille, jotka haluavat erottautua?

Ei suinkaan ole tarpeellista matkustaa kaukaisiin maihin täyttääkseen tämän tarpeen. Päinvastoin riittää, että nostat katseesi aivan lähiympäristöösi. Eiköhän siellä liene riittävästi tehtäviä, joihin tarttua sellaiselle, joka palaa innosta ja joka mielellään haluaa olla avuksi?

Eikö tässä olisi sanoma nuorille, jotka haluavat erottautua?