Rakkaus ei pöyhkeile

Rakkaus ei pöyhkeile

Kirjoittanut: Michelle Dokken | Julkaistu: 7. syyskuuta 2012

Istuin puolinukuksissa viimeisillä tunneilla ennen lomaa ja kuuntelin toisella korvalla professorin esitelmää ulkomaiden viimeaikaisista tapahtumista. Mielenkiintoni heräsi, kun kuulin hänen esittävän luokalle kysymyksen: "Mistä luulette johtuvan, että maapallolla on jatkuvasti niin monia sotia ja konflikteja?"

Tuli hetken hiljaisuus, kun opiskelijat miettivät kysymystä ja monia mahdollisia vastauksia.

"Ahneus", ehdotti eräs opiskelija. "Köyhyys", sanoi toinen. Opettaja pudisti päätään. "Se, mitä sanotte, on myös oikein, mutta on toinen puoli asiasta, josta haluaisin keskustella." Lopuksi eräs poika nosti kätensä. "Koska useimmat ihmiset uskovat olevansa aina oikeassa, ja kun syntyy riita, he eivät halua luopua kannastaan." "Tai", eräs tyttö jatkaa: "Kun toinen puoli on oikeassa, ja toinen ei pysty hyväksymään, että asia on niin." Opettaja on samaa mieltä, "Ja miksi molemmille osapuolille on niin vaikeaa olla samaa mieltä toisen kanssa?" Luokassa oli päästy keskustelun alkuun, kaikki halusivat tuoda esille sen, miksi ihmiset eivät voineet elää rauhassa keskenään.

Mistä vaikeudet aiheutuvat?

Kun istuin ja ajattelin kaikkia niitä jatkuvia konflikteja, taisteluita ja sotia, joista kuulemme päivitäin, piti minun kysyä itseltäni: "Miten on kaikkien pienestä alkavien riitojen ja konfliktien laita henkilökohtaisella tasolla? Kuinka se koskettaa minua, päivittäisessä elämässäni?" Muistin erään vaikean keskustelun, mikä minulla oli ollut erään henkilön kanssa ja sen katkeran jälkimaun, mikä sitä seurasi. "Mikä sen sai aikaan?", kysyin itseltäni. "Miksi minulle on niin vaikeaa tulla toimeen tiettyjen ihmisten kanssa, tai hyväksyä se etten ole oikeassa?" 

Kuinka se koskettaa minua, päivittäisessä elämässäni?

Sitten mieleeni tuli jae Raamatusta, 1. Kor. 13: 4 «(...) rakkaus ei pöyhkeile.» Minulle valkeni, että minulla ei ollut rauhaa ja yhteyttä tämän henkilön kanssa egoni takia. Uskoin olevani oikeassa ja puolustin omaa oikeuttani. Sen sijaan että olisin rukoillut Jumalalta apua ja viisautta, käytin omaani. Luotin itseeni Jumalan sijasta, joka oli valtava virhearvio ja se oli aiheuttanut riidan.

Tieto paisuttaa

Ainut voima, mikä voi rakentaa, on rakkaus. Jumala ei voi auttaa minua, jos olen niin paisunut ja omahyväinen, että en voi kuulla hänen ääntään, kun hän yrittää johtaa minua. Jos olen sellainen, ei minun ole mahdollista rakastaa Jumalaa tai toisia ihmisiä. 1 Kor. 8: 1-2:ssa on kirjoitettu: "Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa. Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee." Minun tulee kysyä itseltäni: "Mitä minä oikeastaan tiedän? Olenko kysynyt Jumalalta, mitä hän ajattelee? Luotanko siihen, että hän tietää parhaiten?" Jos uskon todella, että kaikki viisaus tulee ylhäältä, silloin olen nöyrä omissa silmissäni ja tunnustan, että minulla on liha (ego), missä ei asu mitään hyvää.  (Room. 7:18)

Mitä minä oikeastaan tiedän? Olenko kysynyt Jumalalta, mitä hän ajattelee?

Jumalan viisaus

Liha estää minua ymmärtämästä itseäni ja toisia oikein. Mutta jos todella vihaan "egoani", voin sen sijaan kayttää Jumalan viisautta, joka saa aikaan rauhan kaikissa tilanteissa, riippumatta siitä kumpi on oikeassa tai väärässä; muussa tapauksessa konflikti vain kärjistyisi. "(...) ja tieto katoaa." 1. Kor. 13: 8. Tietoni voi ehkä tehdä vaikutuksen toisiin tai voin sen avulla saada kunniaa jonkin aikaa, mutta se kestää vain vähän aikaa, eikä se saa aikaan pelastusta ja rauhaa. Se ei saa minua siunaamaan ja rakastamaan toisia. Se voi olla hyödyllistä, kun käyttää sitä käytännön tilanteissa, mutta se ei osoita minulle, kuinka voin saada puhtaan, hartaan rakkauden Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan, niin kuin Jeesuksella oli. Jumala voi tehdä ihmeellisen työn, jos nöyrryn ja otan vastaan hänen viisautensa tilanteissani. Silloin rakkaus lisääntyy!