Tarvitsenko todella Jumalaa?

Tarvitsenko todella Jumalaa?

Kirjoittanut: Heidi Watz Vedvik | Julkaistu: 26. elokuuta 2013

Olen kristitty. Olen nuori. Uskon Jumalaan. Uskon Raamattuun. Uskon, että elämällä Raamatun sanan mukaan, koen muuttumisen. Mutta silloin tällöin pysähdyn ajattelemaan. Onkohan Jumala olemassa?

Mitä jos Jumalaa ei koskaan ole ollutkaan? Luulen, että en sittenkään tuntisi, että elämäni olisi hukkaan heitetty, sillä haluan silti elää hyvää elämää, olipa Jumala olemassa tai ei. Kysyn itseltäni: "enkö voi elää Raamatun ja sen sanoman mukaan, ilman uskoa Jumalaan?"

Kun minua esimerkiksi kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, pystyn kai itse suhtautumaan siihen oikealla tavalla? Ja kun minua kiusataan sanomaan jotain alentavaa toisista, voin silloin valita olla tekemättä sitä. En myöskään anna huonojen ajatusten toisista risteillä päässäni. Haluan taistella syntiä vastaan, mikä minussa asuu, niin kuin luen Raamatusta. Siitä voi varmaan selvitä aivan itse. Ei tarvita mitään Jumalaa, että onnistuisin siinä. Vai kuinka?

Voinko itse tehdä lopun kiusauksista?

Ellei Jumalaa ole olemassa, onko silloin mitään mieltä elää Raamatun sanan mukaan? Kyllä, sillä se on kuitenkin hyvä sanoma. Mutta onko se mahdollista? Onko mahdollista, että kiellän itseni enkä tee omaa tahtoani? Joissain asioissa tulen ehkä hyväksi selviytyjäksi, toisista asioista taas tulee vähitellen tapa. Mutta mitä minä siinä tapauksessa olen saavuttanut? Minusta on ehkä tullut toisille mukavampi kumppani. Onko jotain enemmän? Olenko menossa jonnekin?  Saanko koskaan valmiiksi yritykseni puhdistaa itseni? Voinko itse tehdä lopun kiusauksista?  

Olenko menossa jonnekin?

«Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee.» (2. Piet. 1: 3-4)

Tulla osalliseksi jumalallisesta luonnosta?

Jos uskon Jumalaan ja etsin hänen voimaansa, silloin saan apua tehdä sen oikein, se tarkoittaa vahvistettua halua tehdä Jumalan tahto ja taistella syntiä vastaan, joka minun luonnossani asuu, Eikä ainoastaa sitä, vaan: tulen myös "osalliseksi jumalallisesta luonnosta". Tästä jumalallisesta luonnosta on kirjoitettu jotain Jaak. 1: 13:ssa: "Sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa." Jos saan osaa jumalallisesta luonnosta, tulen siis vapaaksi siitä, mikä raskauttaa. Sitä mukaa kun taistelen pahaa luontoani vastaan, tulen enemmän ja enemmän lepoon ja vapaudun siitä. Se ei enää vaivaa minua. Huomaan, että tätä elämää ja vapautta, mistä Raamattu kertoo, en voi saavuttaa omassa voimassani. Sen myötä ymmärrän myös, että täytyy olla olemassa Jumala, sillä mistä voima muuten tulisi? Kuinka muuten luotaisiin uusi elämä; ilman että Luoja sen tekisi?   

«Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.» (Gal. 5, 1)

Taistelu lihaa vastaan yksin = orjuutta! Jumalallinen luonto = vapaus!

Kysymys ei enää ole siitä, onko Jumala olemassa. Kysymys kuuluu: haluanko kamppailla samojen mätien asioiden kanssa koko elämäni, vai haluanko päästä synnistä eroon kerta kaikkiaan? Orjuus vai vapaus? Valinta on yksinkertainen. Valitsen vaihtoehdon no.2. Valitsen uskoa Jumalaan ja hänen voimaansa, niin että hän voi saada muutoksen aikaan minussa. Sillä siitä juuri on kysymys: muuttumisesta!

Orjuus vai vapaus? Valinta on yksinkertainen.