Voitto seksuaalisista kiusauksista

Voitto seksuaalisista kiusauksista

Kirjoittanut: Brian Janz ja Garret Kellas | Julkaistu: 16. toukokuuta 2014

Garret varttui kristillisessä perheessä ja sai usein kuulla siitä, että tulee pitää itsensä puhtaana eikä antaa periksi nuoruuden himoille, mutta tapa, millä sen voi tehdä, ei koskaan selvinnyt. Tässä hän puhuu siitä, kuinka voi saada täydellisen voiton kaikista epäpuhtaista ajatuksista ja vapautua seksuaalisesta moraalittomuudesta ja kaikesta epäpuhtaudesta.

«Kun olin nuori, sain usein kuulla kehotuksia siitä, etten leikkisi sellaisilla asioilla tai harrastaisi seksiä ennen avioliittoa. Tiesin, että oli syntiä ravita epäpuhtaita ajatuksia, ja minulla oli todellinen kaipaus tulla vapaaksi nuoruuden himoista, mutta kuinka olisin saavuttanut sen, se ei koskaan selvinnyt minulle. Etsin ulospääsyä siitä, mutta se päätyi aina lankeamiseen ja jouduin huonoon kierteeseen, missä yritin taistella, mutta lopulta päädyin aina takaisin syntiin. Minulla ei ollut mitään apua päästä siitä vapaaksi.

Mutta lopulta tie avautui minulle. Sain uskon siihen, että Jumala antaisi minulle voiton kaikista synneistäni, ja niin ryhdyin taisteluun näitä epäpuhtaita ajatuksia vastaan ja Jumalan avulla aloin saada voittoja. En sano, etten enää tulisi kiusatuksi, mutta himoni eivät enää ohjaa minua. Minua ei enää hallitse se, mitä jollain tytöllä on päällään ja kuinka joku tyttö käyttäytyy tai jokainen pieni ajatus, joka mieleeni tulee.  

Minua ei enää hallitse se, mitä jollain tytöllä on päällään ja kuinka joku tyttö käyttäytyy tai jokainen pieni ajatus, joka mieleeni tulee.

Voitto näistä synneistä ei tule yksinkertaisesti, viiden minuutin taistelulla. Jos haluaa voittaa taistelun omia himojaan vastaan, silloin itsellä pitää olla lujuutta. Taistelu alkaakin oikeastaan jo arkipäivässä, ennen kuin tulee kiusatuksi epäpuhtaisiin ajatuksiin. 

Puhdas ajatuselämä

Luulen, että tärkeintä itsensä puhtaana pitämisessä on tehdä tietoista työtä ajatuselämässä päivittäisissä olosuhteissa, jo ennen kuin tulee kiusauksiin. Kolossalaiskirjeessä on kirjoitettu tästä: "Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä." (Kol. 3:2) Ajatuselämäni tulee olla kiinnitetty siihen, että rukoilen toisten puolesta, etsin Jumalaa, rukoilen oman elämäni puolesta ja täytän itseni Jumalan sanalla. Tämä ei pelkästään varjele minua valtavalta määrältä tarpeettomia kiusauksia, vaan kun tulen koetuksiin ja kiusauksiin, olen jo valmis taistelemaan niitä vastaan.  

Luonnostamme me ihmiset olemme uskomattoman heikkoja. Minulle oli jopa taistelu uskoa, että Jumala voi auttaa minua. Tunsin valtavan pian, kuinka avuton ja heikko olin näitä ajatuksia vastaan, ja tunsin, että minun piti olla hyvin päättäväinen sen suhteen, että vapautuisin näistä synneistä. 

Jos olen vähänkin epävarma, kun tulen koetuksiin, silloin voin olla varma, että lankean. Koska olen aivan liian heikko. Tarvitsen Jumalan apua saadakseni voiton, ja silloin minun tulee olla päättäväinen ja suunnata ajatukseni siihen, mikä on ylhäällä.

Ja kun "mieleni on siihen, mikä on ylhäällä", kasvan todellakin rakkaudessa Jumalaan. Ainut mikä voi varjella minut koetuksissani, on se, että rakastan Jumalaa. Kun olen kuuliainen, se on todistus siitä, että rakastan Jumalaa enemmän kuin itseäni, enemmän kjuin omia himojani ja halujani. En taistele vain siksi, että haluan olla vapaa, vaan myös siksi, että rakastan Jumalaa - ja hän vihaa syntiä, ja siksi haluan totella häntä ja taistella omaa syntiäni vastaan. Ja silloin hän antaa voiman voittoon.

En taistele vain siksi, että haluan olla vapaa, vaan myös siksi, että rakastan Jumalaa - ja hän vihaa syntiä 

Kun tottelen uskollisesti Jumalaa ja luotan hänen johdatukseensa ja teen sen, mitä hän sanoo minulle, niin hän lähettää minulle Pyhän Hengen, joka antaa minulle voiman voittaa kiusauksissa. Mutta ilman sitä olen voimaton kärsimään lihassa, niin kuin on kirjoitettu. 

Lihassa kärsiminen

‘Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä…’ 1. Piet 4:1

Minulle lihassa kärsiminen merkitsee sitä, että kun tulen kiusatuksi katsomaan jotain tyttöä ja himoitsemaan häntä, jos silloin sanoa 'ei' lihalleni, niin kiellän lihaa ravitsemasta itseään tällä himolla, ja lihani kärsii. Se ikäänkuin ei saa lupaa syödä, mitä haluaisi, ja se kuolee. 

Kun aseistaudun tällä mielellä, olen halukas kärsimään lihassa. Ja se tapahtuu, koska minä vihaan syntiä. Silloin minä pääsen eroon tästä synnistä, jos olen päättänyt: 'Minä kärsin lihassa. En etsi omaani', silloin en anna synnille periksi. Silloin Jumala antaa minulle voimaa.

Ryhdyn taisteluun, ja saan todellakin voiton synnistä - se tulee kuolemaan.

Ja tämä on taistelua. Niin, ajatuksia tulee, mutta minun ei tarvitse olla niiden kanssa yhtä mieltä. Sillä tavalla ryhdyn taisteluun, ja saan todellakin voiton synnistä - se tulee kuolemaan.

Elämä, jossa on rauha, ilo ja voitto

Aluksi tämä on kärsimystä, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen kärsimykseen, mitä olen kokenut sen takia, että olen kylvänyt lihaani. Ja alussa ei ehkä ole niin suurta rauhaa, enkä tunne suurta iloa, mutta kun saan pienen voiton, niin voitonmaku saa aikaan sen, että haluan lisää! Ja tämä elämä on niin paljon parempaa kuin kuin olla syntiensä orja. Niitä ei voi edes verrata toisiinsa.

On eräällä tavalla jännittävää ajatella kaikkia niitä sotia vanhassa testamentissa, missä taisteltiin ja sodittiin ulkoisia vihollisia vastaan. Mutta jos ajattelen sisäistä ihmistä - minusta tulee taistelija sisäisessä elämässä. Niin, se ei ehkä ulkoisesti ole mitään suurta ja sankarillista, mutta on varsin sankarillista olla sisäinen soturi. Kuka tahansa voi antaa periksi nuoruuden himoille. Se ei maksa mitään. Mutta kuinka moni ihminen voi saada voiton niistä? 

Niin, taistelijaksi tulemisella on hintansa, mutta tämä elämä on täynnä toivoa ja täynnä iloa. Jumalan avulla se on täysin mahdollista kaikille, jotka todella haluavat tulla vapaaksi himoistaan. Ja mielestäni se on tosi jännittävää!»