Kuinka saan voiton synnistä?

Kuinka saan voiton synnistä?

Kirjoittanut: Milenko van der Staal | Julkaistu: 10. elokuuta 2016

Raamatussa sanotaan selvästi, että meidän kristittyjen tulee elää voittoisaa elämää taistelussamme syntiä vastaan. Ja tämä voitto ei ole "juuri ja juuri" voitto; me saamme "enemmän kuin voiton", (Room. 8:37), ja Jumala antaa meille aina voiton! (2. Kor. 2:14) 

Kuitenkin vaikka haluan elää sellaista elämää, mikä miellyttää Jumalaa, voi olla pelottavaa kohdata ne reaktiot, jotka tulevat luonnostani esille arkipäivän tapahtumissa ja tilanteissa. Ajattelen, sanoa ja teen asioita, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Paavali kuvailee tätä hyvin Room.7:18-19:ssa: "Sillä  minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan. Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä toteutan." Voi näyttää siltä, että tätä lihassani olevaa syntiä minun pitää vain vastustaa kovasti. Mutta kuinka voin voittaa sen?

«Niin kuin minä olen voittanut»

Jeesus sanoo jotain uskomatonta Ilmestyskirjassa 3:21: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istuutunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen." Nämä sanat ovat niin ihmeellisiä, että niitä voi olla melkein vaikea ymmärtää! Kaikki kristityt uskovat, että me voimme Jeesuksen uhrin kautta saada syntimme anteeksi ja tulla sovitetuiksi Jumalan kanssa. Mutta tässä Jeesus sanoo, että minä voin voittaa niin kuin hän on voittanut! Tämä tarkoittaa, että se on paljon enemmän kuin syntien anteeksisaaminen. 

Jotta saisin selville, kuinka voin voittaa synnin, minun pitää katsoa Jeesukseen, edelläjuoksijaani ja suureen esikuvaan, ja katsoa, kuinka hän sen teki.

«Älköön tapahtuko minun tahtoni vaan sinun»

Kun Jeesus tuli maailmaan, hän sanoi: "Jumala, ruumiin sinä minulle valmistit ja minä olen tullut tekemään sinun tahtosi." (Hebr. 10: 5-7) Samoin ollessaan valtavissa koetuksissa elämänsä lopussa, hän sanoi: "Älköön tapahtuko minun tahtoni vaan sinun." Luuk. 22:42.

"Minun tahtoni" on toinen ilmaisu lihassa olevalle synnille, jonka me kaikki olemme perineet. Se sisältää lukuisia osa-alueita, mukaan lukien ylpeyden, kärsimättömyyden, itsekkyyden, epäoikeudenmukaisuuden, ärtymyksen, laiskuuden, turhamaisuuden, valituksen, seksuaalisen epäpuhtauden, epäuskon, masennuksen, kateuden, ahneuden, kiittämättömyyden jne. Ihmisenä Jeesuksella oli myös tämä oma tahto, ja hän tuli kiusatuksi, mutta hän oli päättänyt lujasti alusta alkaen, että: "Älköön tapahtuko minun tahtoni vaan sinun!" Jotta minä voittaisin niin kuin hän voitti, täytyy minunkin tehdä sama päätös ja pitää siitä lujasti kiinni, riippumatta siitä, mitä tapahtuu tai mitä tunnen.

Itsensä alentaminen

"Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli ... hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristinkuolemaan asti."  Fil. 2:5-8. Jeesus oli Jumalan kanssa taivaassa, mutta hän tuli vapaaehtoisesti ihmiseksi meidän tähtemme. Voisi kuvitella, että tämä oli äärimmäinen nöyryyden ilmaus. Mutta on kirjoitettu, että hän nöyryytti itsensä ihmisenä ja oli kuuliainen. Tämä tapahtui siksi, että hänellä oli oma tahto, joka ei ollut sopusoinnussa Isän tahdon kanssa. Arkipäivän tilanteissa, kun hän tuli kiusatuksi kärsimättömyyteen, ärtymykseen, kateuteen, masennukseen jne., osoitti Isä hänelle, että hänen reaktionsa eivät koskaan johtuneet toisista ihmisistä tai olosuhteista, vaan ne johtuivat aina Jeesuksen omassa lihassa olevasta taipumuksesta syntiin. Voittaakseen Jeesuksen piti alentaa itsensä. Hänen täytyi ryhtyä taisteluun syntiä vastaan ja toteuttaa se, mitä oli luvannut: "Älköön tapahtuko minun tahtoni vaan sinun!"

Jeesuksella oli nöyrä mieli, ja se asenne minullakin tulee olla hänen opetuslapsenaan.

Rukoile voimakkain huudoin ja kyynelin

"Lihansa päivinä Kristus voimakkain huudoin ja kyynelin uhrasi rukouksia ja anomuksia Jumalalle, joka voi pelastaa hänet kuolemasta ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. Vaikka hän oli poika, hän oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi." Hebr. 5:7-8. Jeesus oli todellakin ihminen niin kuin me. Jumala ei antanut hänelle mitään erityisoikeuksia eikä tehnyt tietä hänelle helpommaksi, koska silloin koko pelastustyö olisi mennyt pilalle ja ollut arvoton. Jeesus taisteli valtavan taistelun lihassaan olevaa syntiä vastan ja hän tarvitsi siihen apua. Hänen "voimakkaat huutonsa ja kyyneleensä" kuultiin, koska ne olivat aitoja, ja ne kumpusivat hänen halustaan palvella vain Jumalaa.

Jumala opetti hänelle kuuliaisuuden ja antoi hänelle voimaa ja päättäväisyyttä, joita hän tarvitsi kieltääkseen itsensä; joka kerta. Kuinka vahvasti minä haluan saada voiton? Kuinka voimakkaita ovat minun huutoni Jumalan puoleen? Kuinka halukas minä olen olemaan kuuliainen? Haluanko pelastua kuolemalta? Voittaakseni niin kuin Jeesus voitti, minun pitää seurata häntä kaikessa, myös siinä kuinka rukoilen Jumalalta apua. Eri tilanteissa lihani himot ja ulkopuolinen paina voivat nousta eteeni niin kuin valtavat vuoret. Taistelu voi vaikuttaa ylivoimaiselta. Mutta en ole yksin.

Armo avuksi oikeaan aikaan

Jeesus tietää millaista on olla ihminen. "Eihän meidän ylipappimme ole sellainen, ettei hän voi sääliä meidän heikkouksiamme, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Hebr. 4:15. Ennen kuin Jeesus lähti maan päältä, hän lupasi opetuslapsilleen, että hän lähettäisi Pyhän Hengen, puolustajan, joka johtaisi heidät totuuteen. (Joh. 14: 16-17, 26; Joh. 15:26)

"Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksi oikeaan aikaan." Hebr. 4:16. "Oikea aika" on silloin kun tulen kiusatuksi, kun näen ja tunnen synnin lihassani, kun raadan pitääkseni itseni puhtaana etten tekisi syntiä. Jos rukoilen apua niin kuin Jeesus teki, nöyrästi ja voimakkain huudoin ja kyynelin, epätoivoisena saadakseni voiton ja pelastuakseni kuolemasta, silloin saan apua. 

Pyhä Henki tulee ja näyttää minulle tien, mitä käydä. Ja tie on aina tämä: "Kärsi lihassa niin kuin Jeesus teki!" Jos olen nöyrä ja halukas tottelemaan, hän antaa minulla voimaa ja kestävyyttä, mitä tarvitsen kestääkseni taistelussani. Hän antaa minulle valoa ja ymmärrystä nähdä, kuinka inhottavia synnit ovat, ja kuinka suuri on taivaallinen kutsuni. Hän antaa minulle Jumalan sanan avuksi johdattamaan minua ja aseeksi taisteluun. 

Sanan käyttäminen aseena

Jumalan sana on miekka. (Ef. 6:17; Hebr. 4:12) Se on ehdoton totuus, ja voimakas ase Saatanaa ja synnin petosta vastaan. Kun paholainen kiusasi Jeesusta, hän vastasi aina: "On kirjoitettu...!" (Matt. 4:1-11) Mutta Jeesus ei vain siteerannut sanaa, hänellä oli arvovaltaa, koska hän käytti Jumalan sanaa ja eli sopusoinnussa sen kanssa. 1. Joh. 1: 14:ssa luemme hämmästyttävät sanat: "Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme." Jeesusta voidaan sanoa Sanan henkilöitymäksi. Koko hänen elämänsä oli Jumalan sanan todeksi elämistä ja Jumalan tahdon tekemistä.

Kun luen Raamattua, täytän itseni Jumalan viisaudella. Tämän aseen hän on antanut minulle; sanan, jota voin käyttää Saatanan petosta vastaan samoin kuin Jeesus teki, sanan, joka osoittaa, mitä minun tulee tehdä, sanan, joka lohduttaa. Minun pitää tehdä tarkasti se, mitä luen. Silloin heilutan Hengen miekkaa, joka on Jumalan sana. Paljastan Saatanan valheen ja petoksen ja voitan kaikki lihassani olevat syntiset taipumukset. Näiden sanojen mukaan eläminen tekee minusta voittamattoman. 

Lihassa kärsiminen, synnistä lakkaaminen

"Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, ottakaa tekin aseksenne sama mieli - sillä se, joka on kärsinyt lihassa, on lakannut synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen, vaan Jumalan tahdon mukaan." 1. Piet. 4:1-2. Tämä kärsimys ei ollut Golgatan ristin kärsimys. Hän käytti ristin kärsimystä päivittäin, kun hän sanoi "Ei" omalle tahdolleen, synnille lihassa, jopa silloin kun se pommitti vaatimuksineen ja petollisine houkutuksineen. Synti, joka oli hänen luonnossaan, oli saanut kuolemantuomion, kun hän sanoi: "Tapahtukoon sinun tahtosi, Jumala", ja tämä tuomio toteutettiin, kun himot tulivat esiin koetuksen hetkellä.

Jeesuksen opetuslapsena minun tulee vihata omaa elämääni, kieltää itseni ja ottaa ristini. (Luuk. 9:23; Luuk. 14:26). Tämä maksaa jotain. Se maksaa oman tahtoni. Se maksaa elämäni. Minun pitää rukoilla kyynelin, ja halujeni pitää maistaa kipua, joka seuraa niiden kieltämistä. "Jokapäiväisellä ristillä" ne kärsivät ja kuolevat. Silloin lakkaan synnistä.

Tämän tien Mestari kulki. Jos seuraan häntä, päädyn sinne, missä hän on!

"Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istuutunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen." Ilm. 3:21.