Maria: Vähäinen itsessään, mutta Jumala näki hänet

Maria: Vähäinen itsessään, mutta Jumala näki hänet

Kirjoittanut: Janne Epland | Julkaistu: 30. kesäkuuta 2015

Marian on täytynyt olla aivan erityinen nuori nainen. Hänet valittiin kantamaan esiin itsensä Jeesuksen Kristuksen, Jumalan oman Pojan. Hän ei ole voinut olla kuka tahansa.

Marialla ei ollut suuret ajatukset itsestään, vaan hän luotti täydellisesti ja lujasti Jumalan johdatukseen elämässään, myös silloin kun se näytti epätodennäköiseltä. Voimme todellakin oppia jotain Marian uskosta ja nöyryydestä. 

Tavallinen nuori nainen Nasaretista

Nuori juutalainen tyttö eli aivan tavallista elämää Nasaretissa, pienessä kylässä Galileassa. Mutta eräänä päivänä enkeli tuli hänen luokseen ja sanoi: "Älä pelkää Maria, sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä." (Luuk. 1:30) Hänet valittiin kaikkien maailman naisten joukosta synnyttämään Jumalan Poika! Hänen piti antaa pojalle nimi Jeesus. Enkeli selitti, että Pyhä Henki tulisi hänen päälleen, ja että hänestä sen kautta tulisi Jeesuksen Kristuksen, Jumalan oman Pojan, äiti.

Siitä huolimatta, että tämä kuulosti epätodennäköiseltä ihmisen ymmärryksen mukaan, niin Maria vastasi rohkeasti: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan." (Luuk. 1:38) Hänellä oli täysi usko ja luottamus Jumalaan. 

«Tapahtukoon  minulle sanasi mukaan!»

Me kaikki tulemme tilanteisiin, jotka kysyvät uskoamme. Olemme ehkä tilanteessa, missä on aivan luonnollista murehtia ja olla levoton jonkin asian suhteen. Silloin on kysymys siitä, uskonko todella Jumalan täydelliseen johdatukseen ja luovun kaikista murehtivista ajatuksista ja tartun lujasti sanaan, joka sanoo: "Älkää mistään murehtiko". (Fil. 4:6) Silloin voimme omaan tapaamme, omalla ajallamme vastata: "Olen Herran palvelija. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan! Huolehdi sinä minusta, niin kuin olet luvannut. Nyt jätän kaiken murehtimiseni päällesi ja tartun uskoon."

On olemassa monia muitakin tapoja, joilla voimme osoittaa uskomme aivan tavallisessa arkipäivässä. Kun tulemme muistutetuiksi antamaan jotain, vaikka meillä itsellämme ei olisi niin paljon, voimme uskoa sen, mitä on kirjoitettu Luuk. 6: 38:ssa: "Antakaa, niin teille annetaan!" Kun mieluiten haluaisimme tehdä olomme mukavaksi, mutta Jumala vaikuttaakin hiljaisesti sydämessämme perheen puolesta, joka todella voi tarvita apua, voin uskossa pitää kiinni siitä, mitä on kirjoitettu: "Joka jakaa siunausta, tulee ravituksi." (Sananl. 11:25) 

Mitä silloin tapahtuu, kun uskomme Jumalan sanaan ja teemme sen mukaan, mitä hän vaikuttaa meissä? Silloin koemme, että Jumala on totinen! Hän seisoo sanansa takana, aivan samoin kuin Maria tuli raskaaksi tarkalleen niin kuin enkeli oli hänelle kertonut.

Maria korotti Jumalaa, ei itseään

Marialla oli valtavan jalo mielenlaatu. Hän uskoi täysin ja lujasti Jumalaan, mutta oli pieni omissa silmissään. Sen jälkeen, kun enkeli lähti hänen luotaan, hän ylisti Jumlaa, joka oli katsonut hänen alhaisuuteensa ja uskonut hänelle tämän suuren tehtävän. (Luuk. 1:46) 

«Minun sieluni ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, pelastajastani, sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Tästedes kaikki sukupolvet kutsuvat  minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä.» (Luuk. 1:46-50)

Maria osoitta meille, että ne, jotka ovat pieniä ja köyhiä, ovat arvokkaita Jumalalle, ja hän välittää heistä. Hän katsoo vain uskoa! Maria ei ollut kuningatar eikä korkeaa sukua, mutta kuitenkin Jumala valitsi hänet. Elämänsä kautta hän oli osoittanut, että hän kunnioitti Jumalaa kaikessa, ei itseään. Sellaisia ihmisiä Jumala tulee käyttämään! Hän näki Marian nöyrän asenteen, ja hänestä tuli Jeesuksen äiti. Hänellä oli oikea mielenlaatu. 

Usko, josta voi tulla omamme

Neitsyt Mariasta on sanottu:
«Autuas se, joka uskoo, sillä se, mitä Herra on hänelle puhunut, on käyvä toteen!»
(Luuk. 1:45)

Tämä jae voi koskea myös meitä. Ajattele, jos laitamme oman nimemme siihen. Siitä voi tulla totta! Mutta meidät pitää testata ja koetella ja meidän pitää olla uskollinen Jumalan ääntä kohtaan arkipäivän elämässämme. Siellä uskon perusta lasketaan. Niin, uskokaamme Jumalaan ja vain häneen. Nöyrtykäämme ja pankaamme oma, voimakas tahtomme, ajatuksemme ja ymmärryksemme sivuun. Silloin Jumala voi käyttää meitä!