Mitä Raamattu sanoo Antikristuksesta?

Mitä Raamattu sanoo Antikristuksesta?

Kirjoittanut: Robin Dashwood | Julkaistu: 20. marraskuuta 2015

Antikristus on Kristuksen vastakohta. Samoin kuin Kristus tuli maan päälle tekemään Jumalan tahdon, tulee Antikristus tekemään Saatanan tahdon. Hän on Saatana ihmisen hahmossa.

Saatanan tavoite on tulla vahvaksi ja mahtavaksi, selliseksi kuin Jumala on ja sitä varten hän tekee työtä kaikella voimallaan, yötä päivää. "Vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2. Tess. 2:4) Hänen ajatuksensa on asettua Jumalaksi, ja hän on lähettävä Antikristuksen tätä tehtävää varten. Antikristus kieltää ihmiskunnan tarvitsevan Jumalaa, ja hän korottaa itsensä tämän maailman ruhtinaaksi.

Mutta millainen maailma hyväksyy Saatanan Herraksi? Onko mahdollista, että maailma, jossa elämme nyt, on tullut sellaiseen vaiheeseen?

Jeesus Kristus, lihaan tullut

Vallitseva henki maailmassa on "Antikristuksen henki", joka on tehnyt työtään seurakunnan alkuajoista lähtien. (1. Joh. 4) Tämä henki käsittää kaikki henget, jotka eivät tunnusta, että Jeesus on Kristus, lihaan tullut. Se väittää, että Jeesuksella oli jotain sellaista, mitä meillä ei ole, että hän oli jumalallinen ja että hänellä ei ollut himoja ja haluja niin kuin luonnollisella ihmisellä, ja että siksi hän ei voinut tehdä syntiä.

Antikristuksen henki käsittää kaikki henget, jotka eivät tunnusta että Jeesus on Kristus, lihaan tullut.

Mutta jos uskomme siihen, mitä on kirjoitettu Jumalan sanassa, hänellä oli sama liha ja veri kuin meillä. 

«Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtälaisella tavalla osalliseksi.» (Hebr. 2:14)

Hänellä oli samat himot ja halut, niin että hänkin tuli kiusatuksi, ja hänen piti taistella pitääkseen itsensä puhtaana synnistä. Hänellä oli Jumalan Henki johtajanaan, ja hän sai voiman ja avun Isältään taivaasta. Elämänsä kautta hän teki tämän myös mahdolliseksi meille, ja siksi me voimme seurata häntä tiellä, jonka hän avasi lihan läpi takaisin Isän luo.

Mutta tämän myöntäminen merkitsisi sitä, että meidän pitäisi tehdä työtä, ryhtyä samaan taisteluun, minkä hän kävi läpi; taisteluun syntiä vastaan, mitä meillä on inhimillisessä luonnossamme syntiinlankeemuksen seurauksena Edenin puutarhassa. Useimmat eivät halua tehdä sitä. Ja siten Antikristuksen henki saa vallan. Se näyttää ihmisille yksinkertaisemman tien. 

Ero Jumalan ja ihmiskunnan välillä

Synti on syynä eroon Jumalan ja ihmiskunnan välillä. Kun synti pannaan pois, me yhdistymme Jumalan kanssa. Antikristuksen henki sallii syntien, jotka erottavat meidät Jumalasta, elää peittämällä ne suvaitsevaisuudella, rakkaudella ja vapaudella. Jumalan sana sanoo selvästi, mikä on oikein ja mikä väärin; mikä on syntistä ja mikä puhdasta. Mutta kun riittävästi ihmisiä elää synnissä - esimerkiksi uskottomuudessa - tätä ei enää lasketa synniksi. Jumalan lait hylätään, ja yhteiskunnan lait - ja lopuksi myös maan lait - muutetaan mukautumaan tähän uuteen käsitykseen siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Jumalan sana sanoo selvästi, mikä on oikein ja mikä väärin; mikä on syntistä ja mikä puhdasta.

Epäpuhtaus ja synti saa siis luvan elää, ja ihmiskunta kasvaa kauemmas ja kauemmas Jumalasta - a juuri tämä on Saatanan tarkoitus. Suurin osa maailmasta on antautunut tähän henkeen, koska se antaa heille mahdollisuuden elää mukavasti, ilman huonoa omatuntoa. Tämä tehtiin aikaisemmin uskonnon peitteen alla: saamalla synnit anteeksi, ilman että syntisi olisi hylätty. Mutta nykyään humanismi saa enenmmän ja enemmän sitä roolia, mikä aikaisemmin oli uskonnolla. Ihmiskunta on enemmän itsenäinen  ja jokainen voi itse johtaa itseään, sen sijaan että "korkeampi mahti" johtaisi heitä.

Antikristus ilmestyy 

Kaikki tämä raivaa tietä Antikristuksen esiin tulolle ja poistaa kaiken uskonnollisen teeskentelyn. Hän haluaa sivuuttaa Jumalan kokonaan. Hän tekee merkkejä ja ihmeitä todistaen kerta kaikkiaan maailmalle, että ihmiskunta on omavarainen (Ilm. 13:13-14)

Voima...toteuttamaan heidän ajatuksiaan ja unelmiaan rauhasta ja harmoniasta maan päällä...ilman että se maksaisi heille mitään.

Ihmiskunta on valmiimpi ottamaan vastaan sellaisen henkilön. Sellaisen, joka ei häiritse heidän mukavaa elämäänsä - sellaisen, jolla olisi ulkopuolinen voima toteuttaa heidän ajatuksiaan ja unelmiaan rauhasta ja harmoniasta maan päällä: maailman, jossa on suvaitsevaisuutta, rakkautta ja hyvää tahtoa, ilman että se maksaa heille mitään. Ja Antikristus kykenee tähän.

Nimi Antikristus on ollut pahuuden synonyymi kautta aikojen, mutta totuus on, että kun hän vihdoin ilmestyy, useimmat ihmiset eivät tunnista häntä. Hän ei ilmesty vastenmielisenä; päinvastoin hän on taitava ja kunnianhimoinen ratkaisemaan maailman ongelmat. Hän haluaa edistää sitä, mikä on jo matkalla toteutua; että maailmasta voi tulla ihmisten tekemä paratiisi, ilman Jumalaa. Maailma uskoo, että kun Antikristus on ruorissa, ihmiskunta voi suoriutua mistä tahansa.

«Se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.» (Ilm. 13:6)

Kun tämä tapahtuu, Saatana vihdoinkin saa sen, mitä on halunnut. Hän haluaa tulla nähdyksi Jumalan vertaisena. Hän haluaa kontrolloida maailmaa, joka ei tarvitse Jumalaa.

Hän haluaa edistää sitä, mikä on jo matkalla toteutua; että maailmasta voi tulla ihmisten tekemä paratiisi, ilman Jumalaa.

Kristuksen morsian

Mutta on myös niitä, jotka eivät ole luopuneet eivätkä luovu Kristuksen evankeliumista; ne, jotka ovat kiinnostuneet tulemaan vapaaksi synnistä, jonka he näkevät itsessään, jotta he tulisivat yhdistetyksi Jumalan kanssa. Näitä ei petetä, synti on ylenmäärin syntistä heille. (Room. 7:13). Koska he ovat olleet varuillan jokaista henkeä kohtaan, joka hyväksyy synnin, he saavat nähdä Antikristuksen paljastuvan; he näkevät kuka hän oikeasti on.

Kun tämä tapahtuu, he voivat odottaa, että Kristus tulee takaisin hakemaan morsiamensa kotiin luokseen. Kun heidät on temmattu ylös ja he saavat palkkansa uskollisuudestaan, saa Antikristus vapaat kädet. (2. Tess. 2:6-7) Tästä tulee kauhea aika maan päällä. Antikristuksen todellinen, paha luonne paljastuu. Kun kaikki on kehittynyt niin pahaksi kuin voi, ja kun tarve on suurin, tulee Kristus takaisin yhdessä morsiamensa kanssa. 

Maailma saa kokea tuhat vuotta ja oppia, kuinka oikeamielinen, vanhurskas, totinen ja hyvä Jumalan täydellinen tahto on, vapaa paholaisen petoksesta.

Tämän jälkeen hän tuhoaa Antikristuksen suunsa henkäyksellä, ja maailma näkee, kuinka voimaton Antikristus oikeasti on. Jeesus ottaa maailman valtiot valtaansa. Saatana sidotaan ja heitetään syvyyksiin, ja maailma saa kokee tuhat vuotta ja oppia, kuinka oikeamielinen, vanhurskas, totinen ja hyvä Jumalan täydellinen tahto on, vapaa paholaisen petoksesta. Ja ne, jotka ovat pitänet itsensä puhtaina Antikristuksen hengestä ja seuranneet uskollisesti rakkaan Jeesuksen jalanjäljissä, jotka hän on heille jättänyt. He saavat elää ja hallita Kristuksen kanssa tuhatvuotisessa valtakunnassa. (Ilm. 20) Taivasten valtakunta on ikuisesti heidän!