Oletko ajatellut tekojesi seurauksia?

Oletko ajatellut tekojesi seurauksia?

Kirjoittanut: Mark Floor | Paikka: Vanderbijlpark, Etelä-Afrikka | Julkaistu: 11. lokakuuta 2008

Pimeyden valloilla on ajassamme niin suuri valta, että ne voivat hajottaa ihmisten elämän hyvin lyhyessä ajassa. Huumeille, pornografialle ja turhamaisuudelle periksi antaminen voi johtaa pitkäaikaisiin ja hyvin epämiellyttäviin seurauksiin, ei-toivottuihin seurauksiin.

Ne johtavat tilanteeseen, jossa joudun surulla katselemaan taaksepäin pientä tekoani, josta aiheutui niin paljon kurjuutta. Omista teoista aiheutuvien seurausten ajattelu ei ole niin yleistä, mutta esimerkiksi Mooses teki sen. Hän kieltäytyi hankkimasta synnistä tulevaa, ohimenevää nautintoa kiinnittäen katseensa tulevaan palkintoon. (Hepr. 11:25-26).

Timoteus oli Jeesuksen uskollinen palvelija. Siitäkin huolimatta hän tarvitsi muistutusta paeta nuoruuden kiihkoa, ja pyrkiä rakkauteen ja puhtauteen.
(2. Tim. 2: 22)

Tämä kertoo siitä, että Timoteus veti teoistaan johtopäätöksiä niin, että hän pystyi näkemään mihin ne johtivat, hän näki tekojensa seuraukset. Niin hänestä tuli käyttökelpoinen Jeesuksen palvelija.

Hän näki myös selvästi, että jos hän toimi Paavalin kehotuksen mukaan karttaen nuoruuden kiihkoa ja pyrkien rakkauteen ja puhtauteen, hän voisi elää Jeesukselle mieliksi, koska teki hänen tahtonsa.

Voimme valita mitä kylvämme, mutta emme voi valita niittoamme. Ajattele siksi tekojesi seurauksia. Onnellisia ovat he, jotka valitsevat niin kuin Mooses, Paavali ja Timoteus! He saavat rauhan ja aidon onnen.

Oletko tehnyt vääriä valintoja, pyritkö kuitenkin edelleen puhtauteen ja rauhaan? Anna sydämesi Jeesukselle tänään! Hän antaa kaikki syntisi anteeksi ja auttaa sinua elämään puhdasta elämää hänelle. (Ps. 51:10).

Tällaisella antautumisella on pitkäaikaiset ja ihanat seuraukset elämässäsi!