Rukoile täyttyäksesi kaikella halulla hyvään

Rukoile täyttyäksesi kaikella halulla hyvään

Kirjoittanut: Miriam Janz | Julkaistu: 1. marraskuuta 2016

Viimeaikaiset olosuhteeni panivat minut kysymään itseltäni hyvin tärkeän kysymyksen: Mitä teen, kun olen kiusattu syntiin ja käsitän, etten tunne halua voittaa kiusausta? Tahdon tehdä oman tahtoni. Tahdon kulkea omaa tietäni.  

"Sillä minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan." Room. 7:18

Järkeenkäyvät selitykset

Epäilemättä me kakki olemme olleet kiusattuja asioihin, jotka tiesimme etukäteen vääriksi. Kiusaus voi olla niin perin vahva; selitykset, joiden kera Saatana tulee niiden järkevyyden varjolla, voivat tuntua hyvinkin vakuuttavilta. Synti, johon olemme kiusattuja, alkaa näyttää vähemmän synnilliseltä.

Kenties joku on sanonut tai tehnyt jotakin pahansuopaa ja tunnen, että mikäli rukoilen ja voitan kiusauksen loukkaantua, silloin kyseinen henkilö "pääsee kuin koira veräjästä". Hän ei koskaan tule tietämään, kuinka paljon hän satutti minua! Tai ehkä olen kiusattu laiskuuteen ja itselleni elämiseen - mieluummin tuhlaisin aikaani turhuuteen, vaikka tiedän itselläni olevan tärkeämpää tekemistä. Silloin selitykset tulevat: ei se ole niin paha juttu, vain vähän aikaa ja sitten lopetan; täytyy olla kykyä rentoutua jne.

Nämä ovat vain pari esimerkkiä. On monia olosuhteita, joissa löydämme synnin lihastamme ja huomaamme, että emme tahdo luopua omasta tahdostamme. Juuri silloin minun täytyy rukoilla, jotta voin voittaa; silti huomaan, etten edes kykene aloittamaan rukousta, koska tahdon niin tehdä sen teon, johon olen kiusattu. En halua rukoilla, sillä silloin tiedän, etten voi tehdä sitä, mitä haluan tehdä. Minun on vaikea nöyrtyä ja hyväksyä, että se on tosiasiassa syntiä.

Epäilemättä me kaikki olemme olleet kiusattuja asioihin, jotka tiedämme jo etukäteen vääriksi.

Avaimen löytäminen

Silloin löysin katkelman Esther Smithin, fantastisen uskonnaisen, kirjasta.

"Voimme esimerkiksi huomata, ettei oma halu kaikkeen hyvään ole täydellinen jokaisessa tilanteessa tai suhteessa jokaiseen ihmiseen. Silloin voin vain yksinkertaisesti rukoilla seuravasti: 'Rakas Jumala, tee minun haluni hyvään täydelliseksi!' Silloin tiedämme, että rukouksemme on hänen tahtonsa mukainen, ja voimme uskoa, että meillä on kaikki, mitä olemme häneltä anoneet, kuten on kirjoitettu: 'Tämä on se rohkea luottamus, joka meillä on häneen: jos me anomme jotakin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä. Ja jos kerran tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä tahansa anommekin, tiedämme myös, että meillä on kaikki, mitä olemme häneltä anoneet.' 1 Joh. 5:14-15.

Opeta lapsia rukoilemaan Jumalaa, että hän täyttäisi heidät kaikella halulla hyvään. Meidän on yhä enemmän opittava taistelemaan yhdessä Jumalan kanssa. Meidän taistelumme ja Jumalan taistelu ovat yhdensuuntaisia. Jeesushan rukoilee puolestamme yötä päivää, ja meidän on sulauduttava yhteen hänen rukoustensa kanssa meidän itsemme ja seurakunnan puolesta."

Minun on hyvin helppo ymmärtää, että luonnostani en ole täynnä "kaikkea halua hyvään". Minussa on jotakin, mikä vielä haluaa elää itselleen,  ja jos en ole valpas, se pieni määrä syntiä voi alkaa saada yliotteen koko elämästäni. Tiedän, mitä minun täytyy tehdä; rukoilla: "Rakas Jeesus, auta minua luopumaan tästä sinun vuoksesi; tiedän sen olevan väärin, mutta olen niin heikko ihmisenä, ja lihani haluaa tulla tyytyväiseksi. Auta, että sydämeni kaipaa tehdä oikein. Auta, että tahdon luopua synnistä. Täytä minut kaikella halulla hyvään!"

Erikoisen hyvä jae minulle on Mark. 9:24: "Minä uskon. auta minua voittamaan epäuskoni!" Rukouksen jälkeen täytyn uskolla ja voitoisalla voimalla. Tämä ei tarkoita sitä, että yht´äkkiä tunnen olevani vapaa omasta tahdostani. Ei, se tarkoittaa, että tiedän Jumalan antavan minulle voiman voittamiseen huolimatta siitä, mitä tunnen, ja toimin uskossa.

Jumala antaa minulle voiman voittaa huolimatta siitä,mitä tunnen, ja toimin uskossa.

Teoria - käytäntö

Olen halukas luopumaan omasta tahdostani ja tekemään Jumalan tahdon. Se vaikuttaa helpolta, hyvältä ja välttämättömältä.  (Hep 10:7-9) Voimme haluta sitä hyvinkin kattavasti. Teoriassa vihaan syntiä ja tahdon todella kovasti voittaa, mutta tultuani tilanteisiin samassa huomaan - tämä on minun tahtoni, ja kuten osoittautuu, en todellisuudessa haluakaan luopua siitä.

Jeesus itse kertoo meille: " Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." Matt. 26:41 Juuri se on evankeliumi, etten ole riipuvainen itsestäni ja kurjasta lihastani, kun on kysymys voimasta. Ei, kun lankean, tiedän, että minulla on voiman lähde, joka on voimakkaampi kuin synti lihassa. Kun nöyrryn menemään lähteelle ja pyytämään Jeesukselta tarvitsemaani apua, silloin ei ole epäilystäkään, ettenkö saa, mitä tarvitsen.

Ote kirjoituksesta "Rukous on salainen ase", julkaistu ensimmäisen kerran Norjassa Skjulte Skatter Forlag nimisen kirjanpainon toimesta 2012.