Järkkymätön ilo

Järkkymätön ilo

Kirjoittanut: Anne Marie Dime | Julkaistu: 30. lokakuuta 2016

Työssäni teollisuuden asiakaspalvelussa kohtaan päivän aikana kaikenlaisia ihmisiä tempperamentteineen.

Istun pöytäni takana; kello on neljä iltapäivällä, ja olen jo melkein tehnyt päivän työt, enää tunti jäljellä. Päivä on ollut täydellinen, ja olen varma, että se tulee päättynään hyvin, stressittömästi. Tapahtumakoordinaattorin työ voi olla välillä hyvin stressaavaa - koko päivän työskentelyä asiakkaiden kanssa, jokainen yksityiskohta pitää suunnitella, ja jokaisen tilaisuuden onnistuminen lepää minun harteillani. Mutta tänään asiat näyttävät sujuvan leikiten.

Odottamaton päivän lopetus

Puhelin soi, varmaankin päivän viimeinen asiakas. "Tämä on täydellinen päätös päivälle; saisin asiakkaan vakuuttuneeksi ostamaan palvelujamme", ajattelen innoissani. Otan puhelimen ja vastaan ystävällisellä äänellä, mutta kuulen toisesta päästä vain huutoa ja valitusta. Hän ei ole tyytyväinen, ja hän syyttää meitä ongelmista, jotka liittyvät aikaisempaan tilaisuuteen. Yritän olla mahdollisimman rauhallinen, mutta sisälläni tunnen, kuinka tunteet heräävät. Hän ei anna minulle edes tilaisuutta vastata, ja se ärsyttää minua entisestään. Kiihdyn ja haluan huutaa takaisin. Lopuksi asiakas on niin suuttunut, että lyö luurin korvaan...

Ärtymyksen ajatukset nousevat heti pintaan: "Tuo oli todellakin liikaa, kuinka joku voi käyttäytyä noin aggressiivisesti? Hän ei osannut ollenkaan käyttäytyä. Kuka hän oikein luulee olevansa? Miten hän saattoi puhua minulle noin? Mitä pahaa minä olen hänelle tehnyt?"

Yritän olla mahdollisimman rauhallinen, mutta sisälläni tunnen, kuinka tunteet heräävät.

Olen niin levoton, että sisälläni oikein kiehuu. Matkalla kotiin en voi keskittyä mihinkään muuhun. Jatkan sen ajattelemista, mitä asiakas teki, ja kuinka hän oikeastaan pilasi päiväni. "Tämä on epäreilua", sanon itselleni. Halusin saada hyvän päätöksen voittoisalle päivälleni, mutta nyt kohtaan vihan ja ärtymyksen, jotka pyrkivätt esiin lihastani.

Tunnen itseni todella masentuneeksi. Kun tulen kotiin, menen sänkyyn pitkäkseni ja rukoilen: "Rakas Jumala, sinä näet, mitä tänään tapahtui. Auta minua niin, että voin voittaa tämän vihan ja kaikki nämä kostonajatukset, mitkä mieleeni nousevat. Auta minua saamaan rauha ja lepo sydämeeni."

"Minä sensijaan kuolin"

Seuraavana päivänä olen taas töissä pöytäni ääressä. Asiakas, joka soitti eilen, tulee tällä kertaa käymään konttorilla. Hän huutaa ja valittaa, ja tunnen välittömästi, että suuttumus alkaa kiehua sisälläni. En voi antaa tämän mennä niin kuin kävi eilen! Niinpä alan rukoilla sydämessäni: "Rakas Jeesus, auta minua nyt! Nyt on tämä hetki, nyt sinun täytyy todellakin auttaa minua olemaan rauhallinen ja palvelemaan tätä asiakasta ilolla."

Mieleeni muistuu ilmaisu kirjasta, joka kertoo eräästä uskollisesta naisesta, jonka nimi on Esther Smith: "Minä sensijaan kuolin!" Hän ilmaisi asian näin. Hän selitti asiaa edelleen: "Olin saanut henkilökohtaisen ilmestyksen, että kun olin erilaisissa tilanteissa aviopuolisona ja äitinä, niin ratkaisu minulle oli tässä yksinkertaisessa ilmaisussa: 'Minä sensijaan kuolin!' Sen sijaan, että olisin valittanut, ollut tyytymätön, kärsinyt itsesäälistä jne., pystyin kieltämään itseni ja kuolemaan niistä pois. Tämä oli tullut minulle selväksi valoksi ja se teki minusta onnellisen."

Sillä hetkellä toivoin, että olisin voinut lepuuttaa päätäni tyynyllä. Kristuksen kuoemasta tuli kuin sellainen tyyny, jolla saatoin levätä kaikesta siitä, mitä lihasta tuli esiin; lepoa levottomuudesta, murehtimisesta jne. Kun jotain nousi esiin, saatoin ajatella: 'Oi, ihanaa, että voin levätä ja kuolla pois kaikesta tästä!'

Ja sitten ajattelen: "Niin! Tämä on vastaus, juuri tätä apua minun tarvitsee rukoilla, se minun pitää tehdä!" Oman tahtoni pitää kuolla! Minun pitää kuolettaa nämä ajatukset, jotka nousevat suuttumuksesta, ylpeydestä. Minun pitää kieltää nämä ajatukset, kun ne nousevat, eikä antaa niille tilaa kasvaa, niin että ne todella kuolevat. Silloin voin saada levon, sen sijaan, että yrittäisin tukahduttaa tunteitani, ja Kristuksen elämä voi ilmestyä minussa. (2. Kor. 4:10). Mietin Jeesusta: "...Hänen, joka ei syntiä tehnyt, ja jonka suussa ei petosta havaittu. Kun häntä herjattiin, hän ei herjannut takaisin. Kärsiessään hän ei uhkaillut vaan jätti asiansa hänen haltuunsa, joka tuomitsee oikein." 1. Piet. 2:22-23.

Kiellän tunteeni reagoida negatiivisesti asiakasta kohtaan. Sen sijaan että vastaisin hänelle suuttuneena, olenkin häntä kohtaan ystävällinen ja kiltti. Vakuutan hänelle, että haluan tehdä parhaani ongelman ratkaisemiseksi. Hän kääntyy ja kävelee ulos. 

'Oi, ihanaa, että voin levätä ja kuolla pois kaikesta tästä!'

Kukaan ei voi vaikuttaa onneeni

Minun näkökannastani katsottuna voi vaikuttaa epävanhurskaalta, että tämä asiakas haukkui minua. Mutta riippumatta hänen perusteluistaan, tämä tilanne on vain mahdollisuus minulle kuolla kaikesta siitä, mitä tunnen nousevat esiin - suuttumukseni, ylpeyteni, haluni vastata takkaisin ja korottaa itseni. Voin tuntea ärtymyksen, mikä liikkuu sisälläni, kun asiakkaat ovat suuttuneita, mutta minun ei välttämättä tarvitse reagoida samalla tavalla. Minun ei tarvitse antaa koko päiväni mennä pilalle sen takia, mitä joku teki tai ei tehnyt minua kohtaan. Reaktioiden ja toisten mielipiteiden ei koskaan pidä tehdä minua murheelliseksi ja masentuneeksi. Minun pitää todellakin uskoa se, mitä on kirjoitettu Room. 8:28:ssa: "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa."

"Olen kohtaloni herra: Olen sieluni kapteeni." Tämä on ote runosta, jonka William Ernest Henley kirjoitti ja jota Nelson Mandela usein luki, kun hän oli vankeudessa. Kukaan muu ei voi vaikuttaa onneeni. Minä itse päätän, mitä päästän sydämeeni. Minä itse päätän, meneekö päiväni pilalle, vai teenkö siitä onnistuneen päivän, koska ongelma ei ole toisissa; ongelma on minussa itsessäni. Minä keskityn tekemään työtä sen kanssa, mitä lihassani asuu; onneni riippuu vain itsestäni. Päätän ottaa otteen mahdollisuudesta olla iloinen riippumatta siitä, millaisia ihmisiä ympärilläni on. Päätän palvella asiakkaitani riippumatta heidän käyttäytymisestään. Päätän olla valo niille, jotka ovat ympärilläni. Päätän olla iloinen ja onnellinen tielläni.  

Ongelma ei ole toisissa; ongelma on minussa itsessäni.

Asiakas tulee ehkä takaisin tai soittaa uudelleen. En voi muuttaa hänen mielialaansa tai muiden asiakkaiden suhtautumista, mutta minulla on herruus omiin reaktioihini. Voin kuitenkin olla ystävällinen heille riippumatta siitä, mitä he tekevät tai sanovat. Ongelma on minussa, lihassani, ja siitä kaikesta, mitä sieltä nousee, minun tulee saada voitto. Tärkeintä eivät ole koetukset tai tilanteet, joita kohtaan, vaan se, että käytän niitä tarttuakseni iankaikkiseen elämään. Se on kaipaukseni ja päämääräni.  Ja sitä kohti menen.