Kun Rolf Berge oli 11-vuotias, hän antoi sydämensä Jeesukselle. Tänään hän on yli 70-vuotias, ja hän kirjoittaa, ettei ole koskaan katunut sitä, että valitsi Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi ystäväkseen.
Kaikki me tarvitsemme ystävän tai useampia, jonkun, joka ymmärtää minua ja jolla tiedän olevan sydäntä minulle; jonkun jonka tunnen ja jonka olen huomannut aina olevan puolellani. Se ei tarkoita sitä, että hän aina olisi samaa mieltä kanssani, sillä ehkä hän usein tietää paremmin kuin minä itse, mikä on minulle parasta. Mutta silloin, ja vain silloin, hänen lempeä ja vipitön neuvonsa voisi auttaa minua.
Jeesus Kristus on ollut ystäväni, veljeni ja pelastajani lapsuudestani saakka. Kun olin 11-vuotiaana kristillisessä lastenkonferenssissa, tunsin Jeesuksen vetävän minua voimakkaasti, ja silloin käännyin tietoisesti ja kokosydämisesti. Tämä päätös antoi ilon sydämeeni ja halusin todistaa Jeesuksesta ja jakaa tämän iloni. Tunsin, että päätökseni lujittuisi sen kautta, niin että eläisin tiiviisti yhteydessä Jeesuksen kanssa. Siksi rohkaisin itseni heti kun tulin kotiin ja kysyin kovalla äänellä äidiltäni: "Tiedätkö, miksi olen niin iloinen?" "En", sanoi hän. "Niin, minä olen kääntynyt", sain sanotuksi niin selvästi ja kuuluvasti kuin pystyin. Äitini iloitsi siitä, mitä kerroin, ja hän sanoi: "Rukoile myös minun puolestani!" Sekä hän että isäni kääntyivät myöhemmin.
"Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä."(Joh. 15: 14)
Tämä sisäinen ilo sai aikaan sen, että halusin kertoa esimerkiksi koulussa uudesta elämästäni Jeesuksen Kristuksen kanssa. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että sain silloin kuulla pilkkaavia huomautuksia sen johdosta, sillä Jeesus oli vallannut sydämeni, ja vaikka olin niin nuori, oli elämäni saanut yhtäkkiä tarkoituksen ja suunnan. Tunsin oloni niin turvalliseksi, ja olin tietoinen siitä, että jumalaapelkäävän käy hyvin. Edelleen nuoruusvuosien läpi minulla oli seuranani ja ystävänäni niitä, jotka myös olivat Jeesuksen ystäviä. Vaikka minulla oli hyvä suhde koulukavereihin ja myöhemmin kolleegoihin, muodostui ystävyydestä aivan erityinen niiden kanssa, joilla oli niin kuin Jeesus sanoo: "Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä."(Joh. 15: 14)
Elämän monissa pienissä ja isommissa koetuksissa ja valinnoissa olen aina tuntenut, että Jeesus on puolellani, ja että hän aina tietää, mikä on minulle parasta ja että hän aina haluaa parastani. Ja olen kokenut sen, että hänen puheensa kuunteleminen ja sydämeni taivuttaminen hänen tahtoonsa, antaa runsaan ilon ja rauhan. Usko häneen on tehnyt elämästäni sisältörikasta ja tarkoituksellista, sillä kaikessa mitä kohtaan, kuulen Jeesuksen sanat ja kutsun: "Tulkaa minun luokseni ja oppikaa minusta!" (Matt. 11: 28-30). Kuuliaisuus sitä kohtaan, mitä usko on minulle opettanut, on tehnyt minusta onnellisen ja kiitollisen.