Kuinka pelko menetti otteensa minusta?

Kuinka pelko menetti otteensa minusta?

Kirjoittanut: Alison Turner | Julkaistu: 2. syyskuuta 2015

Alison koki synnytyspelon, joka oli lähes fyysistä. Mutta hän tiesi, että hänellä on Jumala, joka on voimakkaampi kuin mikään pelko.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa raskauttani heräsin öisin pelkoaaltoon, joka yhtäkkiä syöksyi minua kohti. Oli jo kolmas yö peräkkäin, kun näin oli tapahtunut. Ihmeellistä kyllä, pelko ei liittynyt lapsen terveyteen; ei, tämä pelko, joka oli niin voimakas, että pystyin melkein tuntemaan fyysistä kipua, koski minua ja synnytystä, jonka edessä olin.

Tämä ei ollut ensimmäinen lapseni, ja tiesin, että oli melko tavallista tuntea synnytyspelkoa. Mutta en koskaan aikaisemmin ollut kokenut voimakasta pelkoa niin aikaisessa raskausvaiheessa. Aiemmat synnytykseni olivat olleet pitkiä, eivätkä aivan ongelmattomia. Mutta lääketieteellisen luokituksen mukaan ne olivat olleet suhteellisen "normaaleja". En edes pystynyt selventämään itselleni, miksi tämä lähes järjetön paniikki oli saanut minusta otteen tällä tavalla. Kun makasin sinä, eräs ajatus kävi minulle selväksi- en voinut jatkaa näin setsemää tai kahdeksaa kuukautta eteenpäin - siihen piti tulla loppu! 

Tiesin, mistä voisin saada apua

Pelon sumusta käännyin ainoan paikan puoleen, mistä tiesin saavani apua, jota tarvitsin; käännyin Jeesuksen puoleen, joka oli sanonut: "Tulkaa minu tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon!" Matt. 11:28.  

«"Rakas Jeesus", rukoilin. "Anna minulle se lepo. Pidä huolta vauvastani ja minusta, mutta ennen kaikkea auta minua voittamaan tämä pelko." Ajattelin toista Jumalan lupausta Raamatussa ja luin näitä jakeita itselleni ajaakseni pelon pois. 

"Rakas Jeesus", rukoilin. "Anna minulle se lepo."

"Ja heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen." 1. Piet.5:7. (Myös Fil. 4:6-7 ja 2. Tim. 1:7)

Kun luin näitä jakeita itselleni, tunsin, että Jumalan rauha ja lepo voittivat pelon, ja pystyin taas nukkumaan. 

Taisteluvoitto pelkoa vastaan

Seuraavien viikkojen aikana koin taistelua useina öinä. Mutta joka kerta rukoilin ja toistin jakeita ajaakseni pelon pois. "En halua antaa periksi tälle pelolle", päätin sydämessäni. "Haluan olla luja ja rohkea!" (Joosua 1:9)

Kun aika kului, tunsin, että pelko alkoi menettää otettaan - vaikka se jatkoi kiusaamista. Pelko tuli harvemmin ja se oli helpompi karkottaa mielestä. Se ei ahdistanut minua päivällä eikä vaivannut minua enää yällä. Koin, että Jumala todella oli kanssani ja että luottamalla häneen ja uskomalla hänen sanaansa, sain avun, mitä tarvitsin, juuri niin kuin oli luvattu!  

Koin, että Jumala todella oli kanssani ja että luottamalla häneen ja uskomalla hänen sanaansa, sain avun, mitä tarvitsin, juuri niin kuin oli luvattu!

Huomasin, että taistelu pelkoa vastaan oli välttämätöntä, jotta pystyin säilyttämään uskoni ja luottamukseni Jumalaan. Pelon päästäminen mieleeni olisi ollut Jumalan ja hänen lupaustensa epäilemistä.

Kun olin noin viidennellä kuulla raskaana, eräs lapsistamme päätti vauvalle nimen. Kun avasin nimikirjan ja hain nimen merkitystä, se oli: "Voiton symboli". Sen nimen halusin antaa syntyvälle lapselleni. Minä voittaisin pelon, aivan siihen hetkeen asti, että tämä lapsi olisi syntynyt.

Täysi luottamus Jumalaan tuo levon

 Kun synnytyspäivä koitti ja mieheni ja minä ajoimme sairaalaan, tunsin vielä kerran vanhan kiusauksen pelokkuudesta tulevan. "Ei!", päätin. "Riippumatta siitä, mitä nyt tapahtuu, haluan pysyä levossa. Olen rukoillut Jumalaa huolehtimaan meistä, ja tiedän, että hän on sen tekevä. En anna pelästyttää itseäni!"  

Ja juuri näin koin. Rauha, kun odotuksen tunnit hitaasti kuluivat ja sairaala päätti jotain ja sitten muutti mieltään. Rauha, kun synnytys vihdoin oli käynnissä - ja jatkui tuntikausia edeten hitaasti. Jälkeenpäin, kun tuli komplikaatioita ja synnytys oli lääketieteellisesti vaikein, mitä minulla oli ollut, pystyin edelleen olemaan levossa.

Suurin voitto oli se, että Jumala oli kanssani ja tukeni pelkoa vastaan, ja olin voittanut sen.

Ja kun lapsi vihdoin oli käsivarsillani, tunsin fyysisestä uupumuksesta huolimatta vain rauhaa, lepoa ja kiitollisuutta. Pelon, joka oli yrittänyt vaivata minua melkein yhdeksän kuukautta, piti nyt väistyä minusta kerta kaikkiaan. Olin niin kiitollinen siitä, että en ollut antanut periksi, vaan oli taistellut sitä vastaan pimeimpinäkin hetkinä. Tiesin vakuuttavasti, että Jumala oli ollut kanssani ja auttanut minua, ei vaan niin, että vauva ja minä selvisimme turvallisesti synnytyksestä. Suurin voitto oli se, että Jumala oli kanssani ja tukeni pelkoa vastaan, ja olin voittanut sen.                                   "Lauren Joy", ajattelin, kun näin pienen tytön. Hänen nimensä merkitsee 'Voittoa' ja 'Iloa'."