Kuinka vapauduin pelosta, joka piti minut vangittuna

Kuinka vapauduin pelosta, joka piti minut vangittuna

Kirjoittanut: Marina ja Jana Chavdar | Julkaistu: 12. lokakuuta 2015

Pelosta voi tulla niin suuri ongelma, että se estää meitä palvelemasta Jumalaa. Mutta Marina on kokenut, että on mahdollista tulla täysin vapaaksi siitä. 

Ihmispelko

Jumala on valinnut minut. Hän tunsi minut ennen maailman perustamista ja hän kutsui minut yhteyteensä. Tarkoitus on, että puhdistan itseäni ja eräänä päivänä saavun Hänen kasvojensa eteen puhtaana ja nuhteettomana. 

Mutta pelosta voi tulla suuri este. Aiemmin se vei kaiken aikani ja suuren osan ajatuskapasiteetistani; se oli ihmispelkoa ja ympärilläni olevien olosuhteiden pelkoa. Tämä aiheutti paljon murehtimista, masennusta, ärtymystä ja vaatimusta.

Voitettuani pelon huomasin täyttyväni hyvillä ajatuksilla ja rakkaudella.

Kun käännyin Jumalan puoleen, pelko väheni, mutta se ei hävinnyt kokonaan. Useita kertoja koin, että vahvoilla ihmisilä oli valtaa minusta, ja että pelkäisin heitä. Mutta tunsin, että sellaisissa tilanteissa vain taistelu voisi vapauttaa minut kokonaan pelosta. Kyseessä oli sisäinen taistelu, missä Jumala oli tukeni ja voimani. Vasta silloin koin, että ihmispelko ja paine katosivat!   

Huomisen pelko

Pitääkö minun pelätä huomista pävää? Pelätä sitä, mikä tulee tai mikä ei tule? Jumala on luvannut, ettei hän salli koetuksia, joita en voi kestää (1.Kor. 10:13) Ja voin uskoa Room. 8:28:aan: "Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut." Kun rakastan Jumalaa, silloin minulla ei ole mitään pelättävää. Tämän jakeen avulla voin taistella tunteitani vastaan, jotka vakuuttavat minulle päinvastaista. 

Usko on kuin pieni sinapinsiemen, ja pienin pelko voi tappaa sen. Mutta Jumalalla on valta! Huolenpidossaan hän lähettää minulle ne olosuhteet, jotka ovat sopivia, niin että voin oppia tulemaan vapaaksi pienimmästäkin pelosta! Alku ei ole helppoa, samoin kuin ei ole helppoa ottaa ensiaskeleita; mutta olen päättänyt selvitä siitä. Olen päättänyt voittaa kaiken pelon, ja sen haluan viedä päätökseen. 

Sanon 'ei' kaikille ajatuksille, jotka eivät luo toivoa, ja pidän kiinni jakeesta, jossa sanotaan että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa.

Nyt olen saanut uuden työpaikan. Ja tietenkin mieleeni nousee valtavasti ajatuksia siitä, miten se tulee menemään. Selviydynkö työstä vai en, millainen pomoni on, millaista tulee olemaan talouden ja palkan suhteen... ja niin edelleen. Mutta se, mistä olen varma, on etteivät sellaiset ajatukset saa valtaa minusta. Sanon 'ei' kaikille ajatuksille, jotka eivät luo toivoa, ja pidän kiinni jakeesta, jossa sanotaan, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa.

Jumalanpelko

Ainut oikea pelko on jumalanpelko. Se ei ehdottomasti ole pelkoa, mikä olisi murehtimista. Päinvastoin, jumalanpelko on täynnä rakkautta! Rakastan Jumalaa niin paljon, että en yksinkertaisesti voi tehdä syntiä häntä vastaan. Jumalanpelko on nöyryyttä ja kunnioitusta häntä kohtaan, joka valitsi minut jo ennen kuin synnyin, elämään iankaikkisuuselämää täällä maan päällä. Kuinka voisin tehdä hänen tahtoaan vastaan?  

Joko omistan jumalanpelon tai sitten pelkään maailmaa - nämä ovat aivan erilaisia pelon aiheita.   "Herran pelko on elämäksi; saa levätä yönsä ravittuna, eikä mikään paha kohtaa." Sananl. 19:23. 

Pelon sijaan 

"Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä vaan voiman, rakkauden ja terveen ymmärryksen hengen." 2. Tim. 1:7.

Kun olin voittanut pelon, huomasin, että täytyin hyvillä ajatuksilla ja rakkaudella. Rakastan Jeesusta koko sydämestäni, ja siksi uskon pelon hävinneen, ja olen saanut rauhan. "Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta. Joka pelkää, ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." 1. Joh. 4:18. Jos minulla on pelkoa, silloin en voi olla Jumalan valtakunnalle hyödyksi. Pelko aiheuttaa pimeyttä ja se varastaa voiman ja ilon. Onneksi on mahdollista voittaa pelko! 

Kutsumukseni on elää niin, etten pelkää ketään tai mitään. Jumala haluaa tehdä minusta uuden ihmisen, ja hän kykenee tekemään minusta uuden ihmisen. Siksi haluan antaa kaikkeni päästäkseni Taivasten valtakuntaan, ja tiedän, että hän haluaa auttaa minua. Ensimmäinen askel oli tulla vapaaksi pelosta ja se teki minusta vapaan palvelemaan Jumalaa kokonaisena - ajatuksin, sanoin ja teoin.