«Missä on puolustus?!»

«Missä on puolustus?!»

Kirjoittanut: Janne Epland | Julkaistu: 29. tammikuuta 2011

Seuraan keskittyneesti kiekkoa kypäräni ristikon läpi. Sydämeni hakkaa hieman nopeammin kuin tavallisesti, mutta muuten olen rauhallinen.

Vain yhdellä asialla on merkitystä ja se on huolehtia siitä, että vastustaja ei tee maalia selkäni taakse. Hengitykseni höyryää ja käteni hanskoissa puristuvat tavallista tiukemmin mailani ympärille. Pelin suunta on muuttunut ja vastustajan hyökkääjät luistelevat kiekon kanssa maalia kohti.

Katson epätoivoisesti oman joukkueeni puolustajia, mutta he ovat liian kaukana. Minun täytyy yksin puolustaa maaliamme näiltä erittäin päämäärätietoisilta vastustajilta. Avaan suuni vaistomaisesti ja karjun “Missä on puolustus?!” Yhtäkkiä kroppani kiehuu ja sydämeni takoo hurjaa vauhtia. Ennen kuin saan koottua itseni, on kiekko pistetty takuu varmasti takanani olevaan verkkoon.

Tässä dynaamisessa lajissa ei mene montaakaan sekuntia, kun peli on taas kaukalon toisessa päädyssä. Saan koottua itseni ja ajatukseni:

Mitä oikeastaan tapahtui? Ärsyynnyin, melkein suutuin, kavereilleni. Sehän oli muiden vika, he eivät olleet omilla paikoillaan. Mutta oliko minulla silti oikeutta huutaa niin kuin tein? Mietin, mitä sisälläni tapahtuikaan juuri niinä sekunteina. Onhan inhimillistä tulla “vedetyksi mukaan” peleissä ja kilpailuissa, sekä ajatella ja sanoa monia asioita, joita ei oikeastaan tarkoita. Mutta pitääkö sen olla niin, että minun täytyy aina reagoida samalla tavalla.

Sanat “jumalallinen luonto” nousee mieleeni. Mitä siitä onkaan kirjoitettu? Lukeehan, että Jumala on kutsunut meidät ja “…näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.” (2.Piet.1,4). Tämä tulee yhtäkkiä elävämmäksi minulle kuin koskaan ennen. Minun ei siis tarvitse jatkaa reagoimalla inhimillisesti!


Jumala antoi minulle valoa, koska hän luottaa minuun ja hän haluaa, että tulen onnelliseksi ja vapaaksi synnistä, joka sitoo minua.

Ymmärrän, että tästä en voi selvitä yksin. Joinakin kertoina tulen kiusatuksi ensin, saaden ikään kuin varoituksen siitä, mitä on tulossa, mutta toisinaan taas tämä inhimillinen reaktio tulee ilman, että olen edes ajatellut sitä, niin kuin nyt kävi. Jumalan oman sanan mukaan voin tulla vapaaksi siitä pahasta, mitä lihassani asuu, siitä mikä kiusaa minua, ja siten saada enemmän osaa hyvästä. Mutta ensin Jumalan täytyy osoittaa minulle mitä minussa asuu, niin, että ne tiedostamattomat taipumukseni – inhimillinen luontoni – tulee tietoisuuteeni. Silloin voin, ja minun myös tulee, tehdä työtä asian kanssa.

Oikeastaan en halunnut reagoida niin kuin tein, mutta tiedän ettei niin tarvitse käydä ensi kerralla, koska silloin olen tietoinen ja valmis kohtaamaan kiusauksen täydellä puolustusvalmiudella. Voin itse asiassa rukoilla Jumalaa antamaan minulle voimaa ja armoa saamaan voiton juuri niissä tilanteissa. Pysymällä uskollisena voin päästä täysin eroon kaikesta tästä ja sen sijaan toimia tilanteissa enemmän ja enemmän juuri niin kuin Jumala haluaa minun toimivan. Voimme saada osaa jumalallisesta luonnosta ja sehän on uskomatonta!

-Juuri näin äsken tapahtui, ajattelen. Jumala antoi minulle valoa; hän näytti jotakin minussa, koska hän luottaa minuun ja hän haluaa, että tulen onnelliseksi ja vapaaksi synnistä, joka sitoo minua.

Tunnen itseni todella iloiseksi ja tällä kertaa ilo säteilee sydämestäni. Mikä toivo! Hymyilen kypäräni sisällä hyvin tietoisena siitä, että näissä harjoituksissa olen oppinut enemmän kuin koskaan aikaisemmin.