Mistä tiedän, että Jumala on olemassa

Mistä tiedän, että Jumala on olemassa

Kirjoittanut: Eric Kwok | Julkaistu: 28. toukokuuta 2016

Jumalan löytäminen on hyvin henkilökohtainen kokemus. Se, kuinka tämä tapahtuu, voi vaihdella paljon ihmisestä toiseen. Kun opiskelin luonnontieteitä vaihdoin ajatusmaailmani ateismista kristinuskoon ja toivon, että kertomukseni voi inspiroida niittä, jotka ovat hädässä.

En odottanut koskaan tulevani sellaiseksi, joka uskoo Jumalaan.

Minusta kasvoi ateisti; päämääräni elämässä oli löytää objektiiviset totuudet tieteen kautta. Lukiossa luin matematiikkaa ja fysiikkaa ja myöhemmin suoritin kandidaatin tutkinnon soveltavan fysiikan alalta.

Fyysisiä todisteita ei voi käyttää osoittamaan Jumalan olemassaolo tai päinvastoin. Tämä tarkoittaa, että ei olisi tieteellistä väittää, että Jumala on olemassa tai että häntä ei ole. Uskommepa Jumalaan tai emme, uskomme on jotain, minkä olemme valinneet.

Uskommepa Jumalaan tai emme, uskomme on jotain, minkä olemme valinneet.

Nuorempana päätin olla uskomatta Jumalaan. Se perustui osittain hyvin negatiiviseen käsitykseen kristinuskosta, mikä minulla silloin oli. Käsitykseni mukaan kristityt käyttäytyivät niin kuin olisivat parempia ihmisiä - he väittivät omistavansa uskonnollisen vakaumuksen, mutta elivät usein kuitenkin syntistä elämää. Inhosin sellaista teeskentelyä. En halunnut uskoa, että Jumalalla olisi ollut suunnitelma pelastaa sellaiset ihmiset. 

Tieteen rajallisuus 

Kun tulin vanhemmaksi, aloin esittää kysymyksiä, joihin tiede ei anna vastauksia. Kun vielä kävin lukiota, ajattelin usein: "Mikä tavoite minulla on elämässäni?" 

Olin kunnianhimoinen ja minulla oli motivaatiota. Mutta ei mennyt kauan ennen kuin seinät, joita kohtasin, saivat minut lannistumaan. Tunsin, että elämästäni puuttui jotain. Tunsin epävarmuuden ja tarkoituksettomuuden ahdistusta. Pelkäsin epäonnistumista. 

Tiede pystyy hyvin kuvailemaan maailmaa, jonka näemme. Se auttaa meitä rakentamaan malleja, joilla analysoidaan havaitsemaamme; tekemään malleja, joilla voidaan ennustaa, kuinka systeemi tulee kehittymään, ja se tarjoaa keinot todistaa tai kumota hypoteesejä. Mutta tiede ei voi ratkaista niitä taisteluja, joita kohtasin elämässä. 

Uusi käsitys kristillisyydestä

Keskellä näitä taistelujani eräs opiskelutoverini onnistui taivuttelemaan minut käymään seurakunnassa, missä hän kävi. Siinä kokouksessa luettiin kirjasta, jonka Johan Oscar Smith, heidän seurakuntansa perustaja, on kirjoittanut. Pari lausetta siitä jäi mieleeni ja ne herättivät uteliaisuuteni. "Maailma ja sen himo eivät ole mitään - vain tyhjyyttä. Maailman ilot ovat vain kuin ihana portti, jonka kautta ihminen käy vain yhä suurempaan tyhjyyteen."¹

Tässä oli selitys tyhjyyden tunteilleni; tunteille, joille tiede ei pystynyt antamaan selitysta tai joita se ei pystynyt ratkaisemaan.

Tämä sai vastakaikua sydämessäni! Nuorena ihmisenä sydämeni kaipasi yhteenkuuluvuutta. Tein usein työtä tullakseni joksikin; etsin hyväksyntää, niin että ihmiset olisivat "rakastaneet" minua! Kuitenkin pelkäsin, että he hylkäisivät minut, jos epäonnistuisin.

Se motivoi minua tavoittelemaan saavutuksia, rahaa ja ihailua! Mutta tämä sai vain aikaan suuremman tarpeen siihen, että toiset olisivat kehuneet minua! Lyhyesti sanottuna: näin kuinka tämän maailman himot ja halut houkuttelivat minua - ja oli helppo nähdä, että se ei tulisi päätymään hyvin.  

Tässä oli selitys tyhjyyden tunteilleni; tunteille, joille tiede ei pystynyt antamaan selitysta tai joita se ei pystynyt ratkaisemaan. Kuinka minä pystyisin ratkaisemaan tämän ongelman? Kuinka pystyisin murtautumaan  ulos tästä orjuudesta?

Tämän jälkeen jatkoin osallistumista näihin kokouksiin oppiakseni lisää ja saadakseni uuden ymmärryksen kristinuskosta. Kuulin lisää taistelujeni syistä: Ne johtuivat himoista ja haluista, jotka minussa ovat, tai omista vaatimuksistani ja odotuksistani. Kun yritin esimerkiksi tulla toisten hyväksymäksi, huomasin, että omat odotukseni ohjasivat sitä, kuinka heidän minun mielestäni olisi pitänyt käyttäytyä. Ärsyynnyin ja olin tyytymätön, kun toiset eivät täyttäneet odotuksiani, ja huomasin, että en siksi pystynyt rakastamaan heitä vilpittömästi ja epäitsekkäästi.

Todellisuudessa oma itseni piti minut sidottuna. Kristinusko tarjoaa tähän ratkaisuna Jeesuksen esimerkin seuraamista synnin voittamiseksi. Jeesus kohtasi samat himot ja halut omassa luonnossaan, kun hän eli täällä maan päällä. (Hebr. 4:15). Jumala antoi Jeesukselle voiman voittaa, koska hän oli halukas tottelemaan Jumalan tahtoa, sen sijaan että olisi antanut periksi kiusauksille, joita kohtasi.

Epäilyä ja kaksinaismoraalia

Aluksi en ymmärtänyt tämän ratkaisun merkitystä, ja kamppailin sen kanssa, kuinka pystyn voittamaan syntisen luontoni ja saamaan voiton kiusauksissani. Kun kamppailin näiden asioiden kanssa, aloin huomata, että olin valtavan heikko. Epäilys hiipi sisälleni kiusauksissa, ja alkoi esittämään kysymyksiä kuten, kuinka vakavia nämä himot oikeastaan olivat ja oliko tämä todella syntiä sekä kysymyksiä Jumalan tahdosta auttaa minua taisteluissani tai oliko häntä ylipäätään olemassa. Annoin periksi himoilleni kerta toisensa perään. Kuinka saattoikaan olla niin, että mitä kovemmin yritin sitä kauemmas tulin luontoni mädännäisyyden voittamisesta? En yksinkertaisesti ollut tarpeeksi vahva. 

Usko on varmuutta, mikä ei perustu loogiseen perusteluun tai todistusaineistoon.

 En kuitenkaan pystynyt luovuttamaan, sillä se, mitä Raamatussa sanotaan himojen seuraamisen seurauksista, tuli minulle todellisemmaksi. "...Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää lihaansa, niittää lihasta turmeluksen, mutta joka kylvää Henkeen, niittää Hengestä iankaikkisen elämän." Gal. 6:7-8. Mitä enemmän annoin periksi himoilleni, sitä enemmän tulin  niihin sidotuksi. Häpesin itseäni, ja kaipasin voittoa näistä himoista.

Tarvitsin todellakin uskoa. 

"Uskoa." Vihasin sitä ajatusta. Käytin valtavan pitkän ajan epäilemiseen.

Raamatussa on kirjoitettu, että "usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan; varmuus siitä, mikä ei näy." Hebr. 11:1. Usko on varmuutta, mikä ei perustu loogisiin perusteluihin tai todistusaineistoon. Se vaikutti päinvastaiselta kuin se, miten tiede toimii, joka perustuu loogisiin perusteluihin ja todistusaineistoon. Mistä saatoin tiettää, että Jumala oli olemassa ilman loogisia perusteluja ja todistusaineistoa? Tämä vaivasi minua. 

Mutta sitten tämä raamatunjae antoi minulle valoa: "Mutta anokoon uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko saavansa Herralta mitään, kahtaalle häilyvä mies, epävakaa kaikilla teillään." Jaak. 1:6-8.

Olin epäillyt oliko se totta, mitä olin kuullut ja olin esittänyt kysymyksen: "Mitä jos...?" Mutta en ollut asettanut sanoja koetukselle!

Olin juuri sellainen mies, jota heiteltiin tuulessa, epävakaa kaikilla teilläni, ja siksi en saanut sitä apua, mitä tarvitsin Jumalalta. Tämä jae oli valo minulle; se osoitti minulle, että epäilyni oli suurta tekopyhyyttä. Tieteen opiskelijana opin epäilemään, asettamaan kysymyksiä, tutkimaan väitteitä testaamalla niitä ja suorittamaan kokeita nähdäkseni toimivatko ne! Mutta mitä olin tehnyt? Olin epäillyt, oliko se totta, mitä olin kuullut ja olin esittänyt kysymyksen: "Mitä jos...?" Mutta en ollut asettanut sanoja koetukselle!

Huomasin eläväni samaa tekopyhää elämää, jota inhosin. Olin kaksinaismoraalinen, kun sekoitin tieteen ja uskon. Ja, mikä pahinta, jos jäisin epäilyyn ja jatkaisin itseeni luottamista, en ikinä pystyisi voittaman himojani.

Uskominen on päätös

 Oli jäljellä vain yksi asia, mitä minun tuli tehdä saadakseni tietää, oliko Jumala olemassa vai ei: Luopuminen itsestäni ja luottaminen täysin häneen, ilman epäilystä, ja siten saisin selville, toimiko hänen sanansa todella!

Päätin uskoa Jumalan sanaan, kun se kertoi, mikä on syntiä. Rukoilin uskossa Jumalalta voimaa Jeesuksen esimerkin seuraamiseen ja synnin voittamiseen. Ja kun tulin kiusatuksi elämään himojeni mukaan, rukoilin Jumalalta voimaa kieltää ne uudelleen ja uudelleen, aivan siihen asti, että aloin voittaa! Ajan myötä aloin kokea voittoja himoista, jotka olivat sitoneet minua. 

Hengellinen maailma ja tieteen maailma

Olen myös havainnut, että epäilykseni lähde oli omassa ylpeydessäni ja ylimielisyydessäni. Opiskelin ja ymmärsin tieteen maailmaa, joka on yksi osa elämästä, mutta kieltäydyin testaamasta ja ymmärtämästä hengellistä osaa. Kun uskoin, että olin älykäs, estin itseäni oikeastaan saamasta oikeaa ymmärrystä.  

Jumala on osoittanut olemassaolonsa minulle, koska koen hänen työnsä omassa elämässäni!

Hengellinen maailma on olemassa rinnakkain tieteen maailman kanssa, jota olin opiskellut. Jumala on henki. (Joh. 4:24) Meillä ihmisillä on myös henki. Henkeni kautta oli mahdollista kuulla Jumalan ääni, joka kutsui minua tulemaan vapaaksi vanhasta elämästä, joka oli sitonut minua ja painanut minut alas. Ja nyt Jumala on osoittanut olemassaolonsa minulle, koska koen hänen työnsä elämässäni!

Fysiikalla ja matematiikalla on edelleen suuri osa elämässäni. Motiivini opiskella tiedettä on tutkia ja antaa arvoa fysiikan lakien kauneudelle ja mysteereille; Jumala on asettanut nämä lait luomakuntaamme. Sillä tavoin olen avoin asettamaan kysymyksiä eri asioista ja etsimään niihin vastauksia. Mutta en halua antautua epäilyyn, joka esti minua voittamasta omia tuhoisia himojani. En myöskään halua heittää hukkaan minuuttiakaan elämästäni olemalla sokea, niin että joudun harhaan.

"Mutta ilman uskoa on mahdotonta olla kelvollinen, sillä sen, joka tulee Jumalan luo, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät." Hebr. 11:6.

¹ Smith, Johan Oscar (1949) Johan O. Smithin kirjeet, Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag, Kirje # 15, 15. lokakuuta v. 1905.