Reaktioni

Reaktioni

Kirjoittanut: William Bettridge | Julkaistu: 8. huhtikuuta 2014

On helppoa sanoa, että se, millainen päivästäsi tulee, riippuu siitä, mitä sinulle tapahtuu. Mutta tämä ei oikeastaan ole totta. Sinun omat reaktiosi ratkaisevat onnesi, ja Jumalan avulla voit oppia reagoimaan kaikkiin asioihin hyvällä tavalla.

Stressiä. Kiiruhdan kotiin, sullon viimeisiä tavaroita kassiin, hotkaisen vähän ruokaa... Matkan ei pitäisi alkaa tällä tavalla. Hyppään autoon ja ajan kymmenessa minutissa bussille. Kaikki muut ovat jo paikalla. Hienoa. Olen taas myöhässä. 

Bussissa kaikki juttelevat kovaan ääneen, iloisina ja jännittyneinä matkasta. Minä olen vain väsynyt. Vastaan ärtyneenä jollekin jotain ajattelematonta. Kadun saman tien. Miksi minun pitääkin aina reagoida niin negatiivisesti?

Yritän rauhoittua istuimellani, mutta bussin tunnelma tarttuu minuun. Unohdan ärtymykseni ja pian nauran ja juttelen toisten kanssa. "Tästä tulee huippu matka!" sanon yhdelle pojista. Tuntien kuluttua saavumme lomakeskukseen, joka on vuorien välissä, lähellä Princetonia, BC:ssä.  

Meidän pitää herätä aikaisin. Se sopii minulle. En olisi pystynytkään nukkumaan pitempään. Jää kutsuu meitä. Jääkiekko. Pelaamme kovaa. Jotkut pelaavat jopa ilman luistimia. Nauran heille, kun he liukuvat ympäriinsä jäällä. "Mitä he oikein tekevät?", ajattelen. Huomaan itsessäni tämän: Olen taas ylpeä. Koska minulla on luistimet.

Asiat, joita tällä maailmalla on tarjottavana, kaikki toiveeni ja himoni - jopa luonnolliset reaktioni - niistä kaikista seuraa vain lyhytaikainen ilo.

Kello lähestyy yhtätoista, ja kaikki suuntaavat kulkunsa kokoussalille. Olemme tulleet yhteen keskustellaksemme Jumalan sanasta. Eräs nuorisotyöntekijöistä, Gershon Twilley, puhuu nuoruusajasta, kuinka se on perusta koko elämällemme. Asiat, joita tällä maailmalla on tarjottavana, kaikki toiveeni ja himoni - jopa luonnolliset reaktioni - kaikista niistä seuraa vain lyhytaikainen ilo. Tiedän, että se mitä hän sanoo, on totta. Kun tiuskin ärtyneenä toisille matkalla tänne, tuntui hyvältä saada heidät istumaan paikoilleen. Mutta sitten tunsin itseni syylliseksi. Olin pilannut jotain; vahingoittanut ystävyyttämme. Miten sen hyvän tunteen kävi, jonka sain tiuskimalla heille? Viiden minuutin kuluttua en muistanut sitä enää. Kaikki se oli turhaa.  

Gershon käyttää sanaa "himot". Hän tarkoittaa jotain enemmän kuin mitä tämä sana pitää sisällään. Sellaiset asiat kuin kärsimättömyys, viha, ylpeys, mustasukkaisuus ovat myös himoja. Ja koska nämä himot ovat osa ihmisluontoani, ne saavat aikaan reaktioita minussa. Reaktiot ovat eräällä tavalla tyydyttäviä pienen hetken, mutta samoin kuin ystävieni kanssa bussissa, ne jättävät minut täsmälleen lähtötilanteeseen: tyhjäksi, murheelliseksi. Haluan lopettaa sen kierteen, mutta kuinka?

Gershon sanoo, jotain odottamotonta. "Ne, jotka tunnustavat Jumalan edessä, kuinka kurjia ovat, ovat siunattuja." Mitä hän tarkoittaa? Ajattelen niitä reaktioita. Ne tulevat niin yllättäen, ennen kuin ehdin ajatella. Kuinka negatiivisesti ne vaikuttavat ympärilläni oleviin. Kuinka huonoja ne oikeastaan ovat. Ei ole helppo tunnustaa, että olen syypää omaan kurjuuteeni. Haluaisin sanoa, että se on toisten syytä. Mutta jos olen rehellinen, mitä sillä on merkitystä, mitä he tekivät? Minä en pysty kontrolloimaan heidän reaktioitaan, mutta jotain voin tehdä omilleni!

Minä en pysty kontrolloimaan heidän reaktioitaan, mutta jotain voin tehdä omilleni!

Hän lukee Raamatusta. Hebr. 12, jae 11. «Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.» Minä voin siis oppia virheistäni! Voin katsoa itseäni rehellisesti ja tunnustaa, missä teen virheitä. Ja sitten, jos taistelen näitä taipumuksia vastaan, jotka ovat ihmisluonnossani, voin voittaa ne. Tulos siitä on, että tulen vanhurskaaksi. Vapaaksi syyllisyyden tunteesta, joka seuraa huonoa reaktiota. Tekee kipeää myöntää, että olen tehnyt jotain väärin. Mutta loppujen lopuksi on paljon tuskallisempaa, jos jatkan tyhmyyksien tekemistä uudelleen ja uudelleen.

Ne, jotka häpeävät syntiä, he tulevat  ihmeelliseen kehitykseen! Sitä minä haluan! Että en enää suutu! Että en koskaan tule kärsimättömäksi! Kun tunnustan ja häpeän itseäni niistä asioista, saan armon tehdä työtä päästäkseni niistä eroon! Minusta voi tulla taitava peittelemään syntejäni, mutta silloin ne ovat edelleen olemassa. Minä haluan tulla vapaaksi niistä! Pois niistä! Niin ettei minulla lopulta ole mitään hävettävää!

Mutta Gershon sanoo jotain vielä enemmän: "Ei kukaan, joka on tullut voittoisaan elämään, ole tehnyt sitä omassa voimassaan." Tiedän, mitä hän tarkoittaa. Ajattelen sitä, kuinka monta kertaa olen yrittänyt pysäyttää reaktioni omalla tahdonvoimallani, onnistumatta siinä. Jos en rukoile Jumalalta apua, reaktiot tulevat nopeammin kuin pystyn pysäyttämään itseni. Mutta hänen avullaan voin voittaa ne; sen sijaan että ne voittaisivat minut! 

Katselen niitä, jotka ovat ympärilläni. Myös he taistelevat luonnossaan olevaa syntiä vastaan, niin että voivat tulla vapaiksi rakastamaan ja palvelemaan Jumalaa. Kun asiat eivät mene niin kuin he tahtovat, he eivät vain peittele reaktioitaan; he tekevät työtä päästäkseen niistä eroon. He rukoilevat apua. He saavat voiton. Iloitsen tulevaisuudesta ja mahdollisuudesta, mikä minulla on tulla täysin uuteen elämään!