Ulkokultaisuutta - sellaistako elämä vaan on?

Ulkokultaisuutta - sellaistako elämä vaan on?

Kirjoittanut: Bessie Wong | Julkaistu: 25. elokuuta 2015

Eräs kirja kristinuskosta lojuu avattuna sylissäni. Luen siitä pari riviä: "Kolme tavallisinta käsitystä tämän päivän kristillisyydestä, (...) ulkokultaisuutta".

Nämä lauseet muistuttavat minua niistä ajoista, jolloin olin 14-15-vuotias, ja olin lukenut ulkokultaisuudesta Raamatusta. Kun katsoin ympärilläni olevia ihmisiä, ajattelin sitä uudelleen ja uudelleen. Kysymykset kasvoivat mielessäni ja päässäni muotoutui tällainen kirje:

Sille, jota tämä koskee,

Tämä on hyvin ikävää, mutta ehkä elämä vain on tällaista.

Luin hiljattain ulkokultaisuudesta Raamatusta; ihmisistä, jotka sanovat yhtä ja tekevät toista. Mutta minusta tuntuu siltä, että useimmat ihmiset ympärilläni, kristityt ja ei-kristityt, ovat tekopyhiä jossain määrin. Ja kun aika kuluu, uskon ymmärtäväni paremmin, miksi ihmiset ovat sellaisia.

On vaikea ohittaa sitä tosiasiaa, että on suuri ero sen välillä, mitä toivomme olevamme tai mitä meidän tulisi olla ja mitä todellisuudessa olemme. Tämän takia on ehkä lähes aina välttämätöntä piilottaa negatiiviset puolemme niin kuin niitä ei olisikaan tai kontrolloida sitä, miltä näytämme toisten silmissä. Tämä on hyvin ikävää, mutta ehkä elämä vain on tällaista - emme varmaan voi välttyä siltä. En tiedä.

Minä.

Raamatun sanat hämmensivät minua. Opetus ulkokultaisuudesta kuulosti oikealta, mutta sen jälkeen, kun tutkin elämääni ja itseäni, niin se ei vain tuntunut toimivan. Kriittinen 14-15-vuotias päätteli, että hän oli nähnyt tarpeeksi tullakseen siihen johtopäätökseen, että ei ollut olemassa vastausta hänen kysymyksiinsä. Vuosia myöhemmin toivoin, että olisin voinut mennä ajassa taaksepäin ja vastata hänen kirjeeseensä. On olemassa vastaus - tai kristillinen elämä - jota olin voinut alkaa elää aikaisemmin.

Uusi elämä - uusi kirje

Hei,

Kristittyinä meidän ei tarvitse kärsiä siitä, että teeskentelisimme olevamme jotain, mitä emme ole. Meidän ei tarvitse tuntea, että meidän pitäisi antaa neuvoja, joista tiedämme, että emme itse voi seurata niitä;  me tiedämme, että on mahdollista tulla täydellisen hyväksi sydämen syvyyksiä myöten!

Et pysty elämään kristittynä; olisi pelkkää ulkokultaisuutta yrittää sitä.

Olet todellakin jo löytänyt vihjeen, joka voi johtaa sinut saamaan selville, kuinka se on mahdollista. Mainitsit, että on vaikea sivuuttaa sitä suurta eroa, joka on sen välillä, mitä toivomme olevamme ja mitä todella olemme. Johan Oscar Smith, jumalaapelkäävä kristitty, joka usein inspiroi minua, vahvisti tämän, vaikka hän kirjoittikin paljon syvemmästä itsetunnustuksesta:

«Et pysty elämään kristittynä; olisi pelkkää ulkokultaisuutta yrittää sitä. Et koskaan voi olla puhdas ja hurskas ja hyvä. Olet musta kuin noki ja läpikotaisin mätä. Kaikki parhaat tekosi ovat kuin tahrattu liinavaate.«

Samalla tavalla kirjoittaa Paavali; eli että ihmisluonnossa ei ole mitään hyvää (lue esimerkiksi Room. 3:10-18 ja Room. 7:18-19)  

Monet kristityt tunnistavat itsensä tästä, mutta päättelevät, että kristityiltä ei odoteta, että he olisivat kuin Jeesus. Mutta tämän itsetunnustuksen tulisi olla käännekohta kristitylle. Pelkka välimatkan tunnustus ei riitä. 

Johan Oscar Smithin johtopäätös tässä kohtaa on, että ei tule olla olevinaan niin kuin Kristus, vaan että hänen elämänsä todella valtaa alaa elämässäni: "Minä olen ovi", sanoo Jeesus. Jos olemme kuolleet hänen kanssaan, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. On vain yksi elämä , tämä elämä on Kristus. Kristus teissä, kirkkauden toivo. Hänen elämänsä tulee elää meissä ja meidän elämämme kuolla. Meidän elämämme tässä maailmassa ei tule olla päässämme niin, että esitämme kristillistä mieltä. Sen tulee kuolla. Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä.1  

Hänen elämänsä tulee elää meissä ja meidän elämämme kuolla.

Avain tähän on negatiivisen "minän" vihaaminen ja sen tunnustaminen, kuinka rajalliset voimani ovat. Minun pitää huutaa Jumalalta apua ja uskoa, että vain hänen apunsa voi muuttaa asiat. Silloin Jumala voi alkaa valtavan prosessin minussa, jota kutsutaan pyhitykseksi.

Pyhitys - miten outo sana se olisi ollut teini-ikäiselle. Mutta se on vastannut ajatuksiini ulkokultaisuudesta, ja moniin muihin kysymyksiin, mitä minulla on ollut. Jatkoin kirjettäni:

Toivon, että olisit ymmärtänyt tämän, siitä päivästä alkaen, kun aloit kysymään näitä kysymyksiä elämästä. Nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen, olen löytänyt tämän tien ja alkanut elää sillä. Voin rukoilla Jumalaa, kun tulen kiusatuksi tekemään syntiä, ja hän antaa minulle voimaa ja tahtoa, etten koskaan anna periksi. Voin "kuolla" ja tulla hyväksi kuin Kristus, sen sijaan että teeskentelisin tai vieläpä yrittäisin olla hyvä. Kuulostaa helpolta, mutta Jumalan voiman kokeminen, joka tekee minusta kykenevän tekemään mahdottomia, on fantastista.

Olen huomannut, että tämä rikastuttaa elämääni kaikin tavoin, ja se on antoisinta ja levollisinta, mitä voin löytää.

Ystäväsi,
Bessie

Kuulostaa helpolta, mutta Jumalan voiman kokeminen, joka tekee minusta kykenevän tekemään mahdottomia, on fantastista.

"Kristillinen" kirja, joka oli sylissäni, jatkui selittämällä kristinuskon "väärinkäsitystä"(ulkokultaisuutta) sanomalla, että kristittynä oleminen ei tarkoita sitä, että sinun tulee olla niin kuin Kristus. Mutta eikö tämä tarkoita epäsuorasti, että kristittyjen itse asiassa odotetaan olevan ulkokultaisia?

Tämä on sama johtopäätös, mihin olin tullut teini-ikäisenä, ja kuinka epätyydyttävä johtopäätös se olikaan! On uskomatonta, kuinka laupias Jumala on, että hän johdatti minut toivorikkaaseen vastaukseen, joka on paljon enemmän kuin, mitä voin edes ajatella. Ja nyt toivon todella, että useat ihmiset - kristityt ja ei-kristityt - voisivat nähdä ja kokea enemmän sitä, mitä kristillisyys voi todella tehdä elämässämme.

 

Viite 1: Johan O. Smithin kirjeet, #12, 25. elokuu, 1905, (Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag)

© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag | brunstad.org