Voitto yksinäisyydestä

Voitto yksinäisyydestä

Kirjoittanut: Judith Kloosterman | Julkaistu: 30. toukokuuta 2015

Eräänä päivänä jonkin aikaa sitten maailmani muuttui äkisti. Mieheni kuoli odottamatta ja elämästä tuli hyvin erilaista. 

Ensimmäinen shokki oli valtava ja olin aivan pyörryksissä ja täysin riippuvainen perheen ja ystävien avusta ja rukouksista.

Seuraavien kuukausien aikana tilanteeni selveni ja minun täytyi sopeutua uusiin realiteetteihin, muun muassa siihen, että olin yksin. Minulle valkeni, että ensimmäistä kertaa 44 vuoteen en enää ollut osa "paria"! Nyt kotona ei ollut kumppani odottamassa, eikä ollut ketään kenen kanssa puhua, ei ketään kenen kanssa suunnitella seuraavaa matkaa. Tunsin itseni yksinäiseksi.

Minun piti myös sopeutua kotiin. Ensimmäisen vuoden aikana välttelin makuuhuoneessamme nukkumista. Ruuanlaitto oli erityisen vaikeaa. Yksinäisyyden tunteet tulivat kuin paniikkiaallot, ja laukaisijana toimivat esimerkiksi häät, jolloin valtava määrä muistoja nousi mieleen siitä, miten asiat olivat aikaisemmin. Nämä ajatukset vaivasivat minua, ja vihasin niitä. Minun täytyi tehdä niistä loppu, mutta kuinka?

Mitä Raamattu sanoo yksinäisyydestä?

Kuningas Daavid koki myös suurta yksinäisyyttä ja tunsi itsensä hylätyksi. Mutta hän ei ollut vain taistelija sotakentillä; hän taisteli myös uskonsa puolesta. Hän huusi Jumalan puoleen hädässään ja murheessaan, ja hän sai voimaa ja toivoa mennä eteenpäin!

Hän huusi Jumalan puoleen... ja sai voimaa ja toivoa mennä eteenpäin!

«Käänny minun puoleeni, armahda minua, sillä minä olen yksinäinen ja kurja. Minun sydämeni pakahtuu tuskasta; päästä minut ahdistuksistani. Katso minun kurjuuttani ja vaivaani, anna kaikki minun syntini anteeksi. Katso minun vihollisiani, kuinka heitä on paljon, he vihaavat minua väkivaltaisella vihalla. Varjele minun sieluni ja pelasta minut. Älä salli minun tulla häpeään, sillä sinuun minä turvaan. Nuhteettomuus ja oikeamielisyys varjelkoon minua, sillä sinua minä odotan.» Ps. 25:16-21

Sen sijaan, että Daavid olisi syyttänyt Jumalaa tai kysellyt "Miksi minä?", hän pysytteli lähellä Luojaansa näinä yksinäisyyden hetkinä. Minulle oli myös todella tärkeää käydä hengellistä sotaa, niin että sain saman voiman ja avun, joka johti Daavidin ylös epätoivon syvyydestä.

Yksin vai yksinäinen?

Yksin oleminen ja yksinäisyyden tunteminen eivät ole sama asia. Voin olla yksin ja elää onnellista elämää; ja voin olla yksinäinen keskellä ihmispaljoutta. Tajusin, että tunsin itseni yksinäiseksi, koska kateus, katkeruus ja itsesääli vaivasivat minua sellaisin ajatuksin kuin: "Kaikki muut ovat yhdessä toisten kanssa. Olen ainoa, joka on aivan yksin." Yksinäisyys on mielentila, missä tunnen itseni erotetuksi muista ihmisistä. Mutta jos se on mielentila, silloin minun pitää vastustaa sellaisia ajatuksia ja kieltää niiltä pääsy sydämeeni ja elämääni. Niinpä tein niin kuin on kirjoitettu 2. Kor. 10:5:ssa ja vangitsin "jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle."

Yksin oleminen ja yksinäisyyden tunteminen eivät ole sama asia.

Toinen esimerkkijae: «Älkää mistään murehtiko» (Fil. 4:6) oli aikaisemmin auttanut minua kääntämään ajatustapani, niin että sain otteen jakeesta, jossa on kirjoitettu kiitollisuudesta: «Kiittäkää kaikesta, sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.» (1. Tess. 5:18) Kiitollisuus vaatii sen, että antaudun ja hyväksyn sen, että Jumalalla - eikä minulla - on kontrolli kaikesta. "Kaikki" tarkoittaa juuri sitä: kun tunnen itseni ulkopuoliseksi, kun säälin itseäni, kun tunnen, että olen jollakin tapaa loukkaantunut - olosuhteella ei ole mitään merkitystä. Voin sanoa silloin vilpittömästi: "Kiitos Jeesus", tästä tilanteesta, sillä se on Jumalan tahto kohdallani. Sitä minä haluan - tehdä Jumalan tahdon niin kauan kuin elän! Tämä on taistelu!

Kiitollisuus on paras ase 

Joskus yksinkertainen "kiitos" saa erityisen merkityksen. "Herra, olen surullinen tänään, koska on hääpäivämme." Silloin kiitän häntä päättäväisesti kaikista niistä monista vuosista, jotka meillä oli yhdessä. Tai: "Herra, Säälin itseäni, koska toisilla on niin kiire, että he eivät ehdi olla kanssani." Silloin lisään: "Kiitos kaikista kallisarvoisista ystävistä, jotka olet minulle antanut!" Sitten rukoilen heidän puolestaan nimeltä mainiten, että Jumala siunaisi heitä erityisesti ja auttaisi heitä heidän tarpeissaan. Olen kokenut kerta toisensa jälkeen, että kun tietoisesti ryhdyn tähän taisteluun olla kiitollinen, ja ajan pois negatiiviset ajatukset, silloin suru ja yksinäisyys pakenevat ja minulle jää kiitollisuus siitä ajasta, jonka saimme yhdessä.

Muistan, että kiitollinen ihminen ei voi samanaikaisesti vaipua itsesääliin!

Aika kuluu, ja joskus kun näen harmaahapsisen avoiparin, joka tukee toisiaan ruokakaupassa, tunteeni voivat ottaa vallan. Se muistuttaa minua menetyksestäni ja siitä, että olen nyt yksin, ja että vanhuudessa en tule kulkemaan käsi kädessä rakkaani kanssa. Aika ajoin nämä hetket yrittävät edelleen ottavat ylivallan. Silloin muistan, että kiitollinen ihminen ei voi samanaikaisesti vaipua itsesääliin. Ja olen iloinen voidessa jakaa sen, että tämä ase - "Kiittäkää kaikesta!" - edelleen on valtava apu, kun tarvitsen sitä päivästä päivään!