Arkiset asiat, iankaikkinen merkitys

Arkiset asiat, iankaikkinen merkitys

Kirjoittanut: Bessie Wong | Julkaistu: 25. syyskuuta 2012

Kun Ninni sai ymmärrystä siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen todella merkitsee, tuli hänen arjestaan paljon mielenkiintoisempaa ja mielekkäämpää kuin mitä hän koskaan olisi voinut kuvitella.

25-vuotias Ninni Nordström Suomesta muistaa selvästi ne päivät, jolloin hän syntyi uudesti ja sen syvän  ja valtavan ilon, jonka hän silloin koki.

'Olin yliopisto-opiskelija tuohon aikaan. Kerran eräs tyttö luokaltani tuli kysymään, olinko rakastunut, tai löytänyt poikaystävän, koska näytin niin onnelliselta!' Ninni ei pysty pidättelemään naurua kertoessaan tapauksesta. ' En sanonut silloin niin paljon, mutta ajattelin itsekseni: Niin, oikeastaan on tapahtunut jotain vielä enemmän. Olen löytänyt Jeesuksen!'

Jeesuksen löytäminen

Jo pitkän aikaa Ninni oli tuntenut, että jotain hänen elämässään oli muututtava. 'Kaikki, mitä tein, tein itselleni: tein työtä vain itselleni, opiskelin itselleni, laitoin ruokaa ja tein ostoksia itselleni...' Hänen arkipäivästään puuttui tarkoitus, ja hän tunsi olonsa tyhjäksi.

'Jos Jeesus tulee takaisin tänään tai huomenna, hän ei ota minua mukaansa!'

Jotkut keskustelut kristityn ystävän kanssa opiskeluaikana Hamarissa, Norjassa, auttoivat Ninniä näkemään, mitä häneltä puuttui. He puhuivat paljon kristillisestä uskosta ja viimeisistä ajoista. Yksi ajatus alkoi vaivata hänen mieltään: 'Jos Jeesus tulee takaisin tänään tai huomenna, hän ei ota minua mukaansa!'

Silloin hän tiesi, mitä hänen tulisi tehdä.

Kuka hän on?

Ninni kävi radikaalia keskustelua Jumalan kanssa, ja hän kääntyi pois kaikesta, minkä tiesi olevan väärin. Todellinen rauha tuli hänen sydämeensä, ja hän saattoi hymyillä helpotuksesta, koska tiesi, että hänellä ei ollut enää mitään salattavaa Jumalalta. Ninni oli valmis löytämään Jumalan tahdon ja elämään sen mukaan. Mutta hän ei tiennyt mistä hän aloittaisi; hän ei saanut selville, kuka Jeesus oli.

'Jotkut ihmiset sanoivat, että Jeesus oli Jumala, toiset taas että hän oli ihminen, jotkut taas että hän oli siltä ja väliltä', Ninni kertoo. Ja hän ei tiennyt mitä uskoa. Hän rukoili ja etsi sinnikkäästi, ja lopulta hän päätti yksinkertaisesti tehdä juuri niin kuin Raamatussa on kirjoitettu ja katsoa mihin se johtaisi. 

Ninni kuuli joiltain kristityiltä ystäviltään Pyhästä Hengestä ja huomasi, että se häneltä puuttui. Hän rukoili Pyhää Henkeä ja sai sen, ja yhtäkkiä Jumalan sanan totuudet alkoivat kirkastua hänelle. Yksi asia, minkä hän ymmärsi, oli:

'Jeesus oli ihminen niin kuin mekin, ja häntä koeteltiin ja kiusattiin samoin kuin meitäkin. Mutta hän ei koskaan tehnyt syntiä, vaan hän toteutti aina Jumalan tahdon'

'Niin rikas elämä'

Silloin Ninnin sydän oli pakahtua sisäisestä ilosta! 'Olin niin iloinen, koska sain reseptin (ohjeet) siihen, kuinka elää Jumalan sanan mukaan.' Hänen kasvonsa loistavat, kun hän muistelee sitä, kuinka hän tunsi silloin. 'Oli aivan selvää, että minun  tuli vain tehdä niin kuin Jeesus oli tehnyt: kieltää itseni ja tehdä Jumalan tahto. Silloin voin seurata Jeesusta.'

Elämä ei enää koostunut vain aineellisista asioista: ruuasta mitä syödä ja kirjoista joista opiskella. Elämästä tuli paljon mielenkiintoisempaa, sillä Ninni huomasi merkityksen monissa arkisissa pikkuasioissa, mitä hän aikaisemmin ei ollut huomannut! 

'Oli selvää, että minun  tuli vain tehdä niin kuin Jeesus oli tehnyt: kieltää itseni ja tehdä Jumalan tahto. Silloin voin seurata Jeesusta.'

'Olen sellainen ihminen, joka stressaantuu helposti - esimerkiksi ennen tenttejä. Kun sitten tulin kiusatuksi murehtimaan ennen tenttiä, voin opetella uskoa Jumalaan ja vapautua murehtimisesta', hän muistelee. Jaoin huoneiston yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa, ja saatoin ärsyyntyä, kun toiset eivät tehneet omaa osuuttaan töistä. Silloin näin, että minä voin kieltää itseni, ja tulla vapaaksi ärtymyksestä!' Hän oli niin iloinen saatuaan selville, että saattoi tehdä Jumalan tahdon ja tulla vapaaksi synnistä näissä pienissäkin asioissa. 'Elämästä tulee silloin niin rikasta!', hän toteaa.

Aika 'taivaassa'

Ninni alkoi käydä BKS:n kokouksissa, ja sieltä hän löysi ihmisiä, joilla oli sama usko. Hänen hartain halunsa oli lukea Raamattua ja saada hengellistä rakentumista kristillisten ystävien kanssa. 'Se oli parasta, mitä tiesin', hän jatkaa. Kaikki oli aikaisempaan verrattuna yksinkertaisempaa. Niinä päivinä, jolloin hän tunsi itsensä väsyneeksi, hän sai uutta voimaa ja uudistui sen kautta, että otti osaa seurakuunnnan toimintaan tai vieläpä talkoisiin. 'Puoli vuotta elin aivan kuin taivaassa', hän nauraa. Todellisuudessa Ninni oli niin innostunu pelastuksesta, että hän melkein unohti, että hänellä oli käytännön asioita huolehdittavanaan, ja hän myöntää, että oli lähes ihme, että hänen opintonsa etenivät hyvin sinä vuonna.

Tämän jälkeen Ninni koki ajan, joka oli vähemmän miellyttävä tunteiden puolesta: Jumala johdatti joitain asioita hänen elämässään eri polkuja kuin mitä hän oli odottanut. Hänen piti taistella syyttäjää - Saatanaa - vastaan, joka yritti muistuttaa häntä virheistä, joita hän oli aiemmin tehnyt. Ja joitain kertoja hänen oli taisteltava negatiivisia ajatuksia vastaan, jotka yrittivät hukuttaa hänet ja estää häntä elämästä taivaallisen kutsumuksensa mukaan. 

Hän tuli myös huomaamaan, että hänen oli jatkettava elämää olemalla kuuliainen Jumalan tahtoa kohtaan, ja että hänen oli pidettävä kiinni uskosta iankaikkiseen toivoon, riippumatta siitä kuinka tunteet vaihtelivat. Kun kuuliaisuus kantaa hedelmää jumalallisten hyveiden muodossa, se johtaa entistä suurempaan iloon, toteaa Ninni kokemuksestaan. 

Nämä päivät, jolloin Ninni tutustui Jeesukseen, eivät kuitenkaan olleet vähemmän merkityksellisiä kuin mitkään muutkaan kehitysvaiheet, joita kristitty joutuu läpikäymään. Se aika oli kuin lahja Jumalalta, jolloin hänen valintansa lujittui ja joka antoi kunnon alun hänen kristilliselle vaellukselleen. Ninni on vakuuttunut siitä, että tämä on elämän mittainen vaellus, joka vähitellen johtaa Kristuksen täyteyteen, ja lopulta iankaikkiseen elämään!