Elämä, jota ei ole eletty turhaan

Elämä, jota ei ole eletty turhaan

Kirjoittanut: C. Fossnes | Julkaistu: 13. lokakuuta 2016

"Jokainen olosuhde voi koitua sinulle pelastukseksi!"

Lause riippuu huoneen seinällä. Noin 60-70 nuorta ihmistä kuuntelee 35-vuotiaan miehen puhetta. He ovat tunteneet hänet nyt monia vuosia. Hän on ollut yhdessä heidän kanssaan konferenssi konferenssin jälkeen. Aina sama lämmin hymy, sama lämmin katse, sama innostus jakaa Jumalan Sanaa, joka ilmenee niin elävänä hänen omassa elämässään. Hän on tulvillaan iloa, kun hän tietää, että se,  mitä hän puhuu, on totta, ja että jokainen huoneessa oleva voi kokea saman, mitä hän on kokenut omassa elämässään.

"Voitko uskoa sen?"

Markus seuraa katseellaan nuoria ihmisiä, jotka istuvat salissa, ja kysyy kysymyksen, johon toivoo jokaisen voivan vastata "kyllä" sydämessään, niin että he saisivat otteen samasta elämästä, johon hän on henkilökohtaisesti päässyt; sama kilpajuoksu, sama rata, jossa ilo, rauha ja vanhurskaus lisääntyvät päivä päivältä.

Se on fantastinen elämä!

Kuukautta myöhemmin olen läsnä hänen hautajaisissaan katsellen, kuinka hänen arkkunsa katoaa alas maan alle. Markus kuoli äkkiarvaamatta. Hän sairastui äkillisesti palatessaan lentokoneella kotiin työmatkalta. Hänet kiidätettiin sairaalaan, mutta se oli liian myöhäistä, ja hän kuoli muutaman tunnin kuluttua.

Elämä lujasti yhteydessä Jumalaan

Markus Angerer oli yksi erityisemmistä miehistä, joita olen koskaan tuntenut. Kysymys ei ollut vain hänen energiastaan, innostuksestaan ja suuresta ilosta elämässä, vaan kyvystä selkeyttää asioita sekä auttaa ihmisiä ymmärtämään ja näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Hänellä oli kyky käyttää yksinkertaisia esimerkkejä, niin että Jumalan sana ja valinnat, joita meidän täytyy tehdä nuorina ihmisinä, tulevat niin todellisiksi ja eläviksi silmiemme eteen. Merkittävintä oli hänen luja yhteytensä Jumalan kanssa, Jumalan, jota hän rakasti enemmän kuin mitään muuta, ja hänen syvä halunsa ja kaipuunsa palvella Jumalaa tavalla, joka oli Jumalalle mieluisa. Tämä on tehnyt pysyvän vaikutuksen minuun.

Seurasin Markuksen elämää monien vuosien aikana, monissa vaihtelevissa olosuhteissa ja erilaisissa oloissa. Tapasin hänet kristillisissä konferensseissa yhdessä lukuisien ystävien kanssa kaikkialta maailmasta, ystävien, jotka saivat apua kuuntelemalla häntä ja jotka olivat hyvin mielellään yhdessä hänen kanssaan. Näin hänet pienissä kokouksissa yksityisissä kodeissa muutamien nuorten ihmisten seurassa, joilla oli sydämessään halu olla Jeesuksen opetuslapsia ja kysyä useita kysymyksiä. Markus vei työmatkallaan autossaan aikaisin maanantai-aamuna joitakin ystävistään hotelliin, niin että nämä voisivat saada hyvän aamiaisen sillä aikaa kun hän itse jatkoi matkaa työhönsä asiakastapaamisiin. Kahvilassa hän osti juomaa ja pintä syömistä joukolle nuoria huolellisesti varmistaen siitä, että kukin sai itselleen mieluisan juoman tai aterian.

Matkustaessaan lentokoneella ympäri maailmaa työnsä vuoksi Markus käytti ne minuutit, jolloin lentokone oli nousemassa ilmaan rukoilemiseen ihmisten puolesta, joista hän piti huolta ja joita hän rakasti, ennenkuin hän saattoi ottaa  tietokoneensa esille jatkaakseen työtään. Näin hänet pienissä kokoontumisissa hotelleissa, matkustajakodeissa, hiekkarannoilla, vuorilla eri maissa puhumassa Jumalan sanaa aina kiinnostuneena auttamaan ihmisiä samalla ilolla, energialla ja innostuksella, alati valmiina kaikkeen hyvään työhön palvellen ja antaen elämänsä. (2 Tim. 3:17, Joh. 15:13).

”Jokainen olosuhde voi koitua sinulle pelastukseksi."

Vieläkin usein ajattelen Markusta ja hänen elämaansä, elämää, joka puhui enemmän kuin yksikään sana.

Kuoleman kautta elämään

"Mitä on vanhurskaus? Osaako joku kertoa minulle, mitä vanhurskaus on?"

Palaan tuohon eityiseen kokoukseen neljä vuotta sitten. Kysymys leijuu ilmassa joitakin sekuntteja. Sitten Markus vastaa itse:

"Se on sitä, että minä kuolen; se on vanhurskautta." Markus ei puhu fyysisestä kuolemasta, vaan hän puhuu siitä kuolemasta, josta Paavali kirjoittaa jakeissa 2 Kor. 4:10-12. Kysymys on siitä, että olen kuollut synnille, joka on minun lihassani, syntisessä luonnossani ja himoissa, jotka yrittävät hallita ruumistani ja tehdä minut orjaksi.

"Jos annan lihani elää tilanteessa, jossa minua kiusataan kiukkuun tai kärsimättömyyteen esimerkiksi epävanhurskaiden tekojen vuoksi, silloin ruumiini ei kuitenkaan ole määrä olla vääryyden ase vaan vanhurskauden ase." (Room. 6:13)

Ilo tästä vanhurskaasta elämästä, jossa hän saattoi panna oman tahtonsa ristille ja kuolla kaikelle, mikä johti itselle elämiseen, oli niin ilmeistä Markuksessa. Uskon, että se oli avain hänen onneensa ja iloonsa elämässä, ja kuinka hän voikaan olla myös elävä esimerkki monille muille kiivaudessa ja innossa kuolla itselleen. Hän luopui omasta tahdostaan ja elämästään, valitsi sen sijaan Jeesuksen seuraamisen ja juoksemisen kilparadalla tullakseen yhä enemmän Mestarin kaltaiseksi, Mestarin, jota hän rakasti niin suuresti.

”Ruumiini on vanhurskauden ase!"

"Viisauden sanat ovat kuin häränpistimet, kootut lauseet kuin isketyt naulat. Ne ovat saman Paimenen antamia." Saarn. 12:11. Tämä jae tuli mieleeni, kun ajattelin Markusta. On niin monia sanoja ja ilmauksia, joita olen kuulut häneltä, että ne ovat kuin isketyt naulat muistissani, ja ne tulevat mieleeni erilaisissa elämän tilanteissa; Jumalan sanat, jotka voin panna käytäntöön, todellisen rohkaisun ja avun sanat. Hänen elämänsä esimerkki puhuu yhä muistoissani, nyt jopa vahvempana ja voimakkaampana ja tuo mieleeni niitä sanoja, joita hän julisti voimalla ja auktoriteetilla. Tiesin, että se,  mistä hän puhui, oli todellista. Olin nähnyt sen omilla silmilläni.

On kirjoitettu Jeesuksesta, että "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, " Joh. 1:14. Sen työn ajatteleminen, minkä Jumala oli voinut tehdä 35-vuotiaan Markuksen elämässä, täyttää minutkin syvällä kaipuulla ja halulla seurata Jeesusta opetuslapsena ja olla omalla paikallani uskollisempi kuin koskaan aikaisemmin. Oli ilmeistä Markuksen elämässä, että Jumala palkitsee runsaasti nyt ja iankaikkisesti ne, jotka ovat uskollisia omissa olosuhteissaan.