Nähdä, kuulla JA tehdä

Nähdä, kuulla JA tehdä

Kirjoittanut: Michelle Dokken | Julkaistu: 3. tammikuuta 2014

Tunnetko, että kristinuskostasi puuttuu jotain? Tunnetko, että tarpeesi ei ole tullut tyydytetyksi sen julistuksen kautta, jota kuulet kristityissä seurakunnissa? Lue 23-vuotiaasta Kristenistä, kotoisin Tulsasta, USA:n Oklahomasta. Kristen tunsi myös näin ennen kuin hän kuuli evankeliumia, joka muutti hänen elämänsä.

Kun olen iltapäivävierailulla Kristin luona, hän kertoo minulle kokemuksistaan. Hän vaikuttaa tavalliselta amerikkalaiselta tytöltä, mutkattomalta, kiltiltä ja ystävälliseltä sekä huumorintajuiselta, mutta kun hän alkaa kertoa minulle enemmän elämästään, käy selväksi, että hän on kaikkea muuta kuin "tavallinen".

Kaipaus jostain enemmästä

Tunsin tarvetta käydä kirkossa, mutta siitä tuli aina sellainen sosiaalinen tapahtuma... Olisin toivonut jotain enemmän.

Kristen oli ainut lapsi ja hän sai hyvän kasvatuksen kristillisessä kodissa. Mutta teini-iässä hän tunsi syvempää hengellistä kaipausta, joka ei saanut tyydytystä niissä kirkoissa, joissa hän kävi. Sanoma ja jumalanpalvelukset tuntuivat hänestä suuressa määrin epäaidolta ja pinnalliselta, ja hän ei tuntenut halua olla yksi heistä. "Tunsin tarvetta käydä kirkossa, mutta siitä tuli aina sellainen sosiaalinen tapahtuma", hän selittää. "Siinä ei ollut koskaan vakavuutta ja toivoin että se olisi ollut jotain enemmän, mutta en tiennyt mistään muusta."

Kristenin mielestä jumalanpalvelukset olivat sekavia. Eräässä paikassa seurakuntaa pyydettiin usein nostamaan kätensä ylös, jos he uskoivat pääsevänsä taivaaseen. "En tohtinut koskaan nostaa kättäni ylös", muistelee Kristen, "koska en ollut varma". Muu seurakunta tuntui olevan tyytyväinen selitykseen, että he pääsisivät taivaaseen, jos ottaisivat Jeesuksen sydämeensä ja uskoisivat häneen. Mutta Kristen tunsi, että se ei ollut tarpeeksi.

Tunsin itseni ulkopuoliseksi, ja aloin epäillä, olinko oikeastaan kristitty.

Käännekohta

Kun Kristen kävi high schoolia, hänellä tuli vaikeuksia henkilökohtaisessa elämässä, ja hän muutti asumaan joidenkin sukulaistensa luokse Texasiin. Eräänä viikonloppuna hän ja eräs toinen tyttö kävivät suuressa kristillisessä konferenssissa, joka osoittautui aivan erilaiseksi kuin hän oli odottanut. "Tunsin itseni ulkopuoliseksi ja aloin epäillä, olinko oikeastaan kristitty, kun en voinut olla mukana niin kuin toiset olivat. Siellä keskityttiin näyttämään tunteita ulospäin, mikä minusta näytti suurelta osin epäaidolta ja pinnalliselta."
Kristen vakavoituu, kun hän muistelee vastenmielisyyttä, jota tunsi osallistuessaan sellaisiin tilaisuuksiin ja hämmennystä siitä, että ei voinut saada selviä vastauksia kysymyksiinsä. 

Onko mahdollista voittaa synti?

Tämä kokemus sai Kristenin, jolla oli kaipaus elää elämää, joka miellyttäisi Jumalaa, etsimään Raamatusta vastauksia kysymyksiinsä. Se, mitä hän luki, alkoi tehdä syvän vaikutuksen häneen. "Minulle kirkossa käynti ei saanut asioita selvenemään, vaan se, mitä itse luin Jumalan sanasta", kertoo Kristen. Eräs jae, jonka hän luki, sai vastakaikua hänen sydämessään: "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi." (Hebr. 10:26).
"Ymmärsin, että en voinut tehdä enää syntiä, koska nyt tiesin, että Jumalan armo voitaisiin ottaa pois." Hänen äänessään on vakavuutta ja varmuutta, kun hän jatkaa: "Tämä loi minuun intoa, koska tämä jae oli niin vakuuttava, mutta en edelleenkään tiennyt, että on mahdollista voittaa synti täydellisesti."

Ensimmäisessä kokouksessa kuulin, että jokainen ajatuksemme on tärkeä.

Pian tämän jälkeen Kristen tutustui erääseen Brunstad Christian Churchin perheeseen, ja hän alkoi käydä heidän kokouksissaan. " Se oli uusi kokemus minulle; kokouksissa ei ollut tärkeää luoda suurta showta; niissä oli syvyyttä ja vilpittömyyttä, ja tunsin että kiinnostukseni heräsi. Ensimmäisessä kokouksessa kuulin, että jokainen ajatuksemme on tärkeä. Sanoma inhimillisessä luonnossamme asuvan synnin viemisestä kuolemaan oli jotain aivan uutta." 

Hän alkoi käydä näissä kokouksissa säännöllisesti ja ystävystyi paikallisten jäsenten kanssa. Mutta hän myöntää, ettei päässyt kaipaamaansa elämään heti. "Kahden ensimmäisen vuoden aikana en ottanut kuulemaani evankeliumia tarpeeksi vakavasti. Sain tietoa siitä, kuinka minun tulisi elää, mutta sen sijaan että olisin tehnyt työtä elämäni kanssa, viivyttelin ja ajattelin, että ymmärrys riittäisi."

Uusi näky elämästä

Sen jälkeen kun Kristen meni naimisiin ja sai lapsen, hän sai suuremman tarpeen evankeliumille, josta oli kuullut, ja hän todella taisteli luopuakseen ajastaan ja vapaudestaan pikku poikansa hyväksi. "Eräs hyvä ystäväni Brunstad Christian Churchista kertoi, että hän koki samoin, kun sai ensimmäisen lapsensa, ja hänen rohkaisevat sanansa auttoivat minua", sanoo Kristen kiitollisena. "Se keskustelu herätti jotain minussa, koska tajusin, että oma syntini teki sen niin vaikeaksi minulle, ja aloin nähdä, kuinka itsekäs olin."

Jeg innså at det var min egen synd som gjorde det så vanskelig for meg

Kristen huomasi, että ilman syntien - esim. itsekkyyden - tunnustamista ja avun rukoilemista Jumalalta niiden voittamiseen, hän ei koskaan voisi kasvaa opetuslapsena. Arkipäivän olosuhteet töissä tai kotona pojan kanssa saivat nyt uuden merkityksen, ja hän miettii asiaa hetken. "Se oli ero sen välillä, että ymmärtää evankeliumin ja elää sen mukaan", hän toteaa. "Ajattelin taaksepäin ja pystyin muistamaan monia tapauksia, jolloin olin vastaavissa tilanteissa, mutta sen sijaan että olisin taistellut tyytymättömiä ajatuksia vastaan, säälin vain itseäni. Ymmärrys siitä, että voin voittaa ne, antoi  minulle toivoa siitä, että jatkossa olisi toisin - voin muuttua!"

Tämä taistelu omaa syntistä luontoa vastaan johti Kristenin todelliseen vapauteen: "Kun tajusin tämän, koko näkyni elämästä muuttui", hän selittää innostuneesti. "Evankeliumista tuli siunaus ja apu minulle nähdä, kuinka paljon siitä voi tulla iloa, kun minä taistelen uskollisesti."

Silloin koko näkyni elämästä muuttui

Kristenin poika juoksee ohi. Hän huutaa ja nauraa leikkiessään, ja Kristen hymyilee. Voin selvästi tuntea rauhan ja onnen, minkä hän on saanut sen päätöksensä seurauksena, että haluaa elää uskollisesti evankeliumin mukaan, jota on kuullut. Ennen kuin eroamme, hän päätää kertomuksensa:

«Ajattelen joka päivä, kunka kiitollinen olen siitä, mitä Jumala on tehnyt elämässäni. Mahdollisuus kieltää itseni ja antaa koko elämäni Jumalalle, ja samalla jakaa sellainen kutsumus toisten kanssa, jotka juoksevat samaa maalia kohti, on suurin siunaus, mitä koskaan olen saanut.»