Rakkaus ilman egoismia

Rakkaus ilman egoismia

Kirjoittanut: Laura Kloosterman | Julkaistu: 24. marraskuuta 2011

Linda ja Vern eivät voineet saada lapsia, ja he tunsivat, että jotain puuttui heidän elämästään. Siinä tilanteessa he kääntyivät Jumalan puoleen. Jumala vastasi heidän rukouksiinsa, mutta toisella tavalla kuin he odottivat.

«Nuorempana käytimme kaikki ajatukset ja energian uran luomiseen. Mutta kun lähestyimme kolmeakymmentäviittä, alkoi todellisuus paljastua meille. Me emme voineet saada lapsia ja tunsimme, että meiltä puuttui jotain.»

Maisema on kaunista. Ajan pitkin mutkaista tietä, joka johtaa minut suuren ja hienon talon pihaan. 

Koputan ovelle ja minua tulee vastaan Linda, keski-ikäinen nainen, jolla on ystävälliset kasvot. Hän on juuri tulut kotiin kiireisen työpäivän jälkeen, mutta vaikka hän varmaankin on väsynyt, hän kutsuu minut sisälle. Onnekseni myös hänen miehensä, Vern, on kotona. Päivä on ollut pitka, mutta molemmat vakuuttelevat minulle, että minun tulisi kuitenkin jäädä hetkiseksi.

«Me huusimme ja rukoilimme Jumalaa hädässämme - tarvitsimme lisää viisautta ja kärsivällisyyttä.»

Asettaudun konttoriin ja odotan, että he tulevat sisälle. Ihmettelen vähän, miksi he tarvitsevat niin ison talon, kun he ovat vain kahdestaan? Odotellessani katselen vähän ympärilleni, ja panen merkille kuvia joka puolelle. Ei mitään maalauksia, vaan valokuvia ihmisistä, erityisesti nuorista. Miksi nuorista? Sen ymmärtämiseen ei mene pitkään. 

Vern ja Linda löysivät Brunstadin Kristillisen Seurakunnan vuonna 1993. Linda muistelee menneitä: "Kun olimme nuorempia, satsasimme kaikki ajatukset ja energian uran luomiseen. Mutta kun aloimme lähestyä 35 ikävuotta, alkoi todellisuus paljastua meille. Me emme voineet saada lapsia, ja me tunsimme että meiltä puuttui jotakin." Vern ja Linda kääntyivät Jumalan puoleen, ja pian sen jälkeen he löysivät seurakunnan. Jumala vastasi heidän rukouksiinsa, mutta toisella tavalla kuin he odottivat.

Vern jatkaa: "Vaikka ulkoisesti katsottuna olimme ohi nuoruusvuosien, osoitti Jumala meille laupeutta. Hän antoi meille 'nuoruusajan' seurakunnassa; se loi perustan meidän kehityksellemme." Tyhjyys, mitä he aiemmin olivat tunteneet, oli nyt täyttynyt, ei vain runsailla kokemuksilla, vaan myös perusteellisella avulla ja mahdollisuudella tulla täysin vapaaksi itsekeskeisyydestä ja egoismista - ja käydä sisälle elämään Jumalan johdatuksessa. 

Siihen aikaan he asuivat Syracusessa, New Yorkissa. Vern kertoo, että he tunsivat, että heillä ei ollut paljoa annettavanaan, mutta he näkivät tarpeen lasten ja nuorten keskuudessa. He näkivät, että nämä herkät, nuoret sydämet olivat hyvin haavoittuvaisia negatiivisesta vaikutukesta, mitä he saivat koulussa ja töissä. Monet näistä nuorista olivat tehneet huonoja valintoja, ja se suretti tätä avioparia. Vern tiesi, että nuoret tarvitsivat jotain kiinnostavaa tekemistä. "Me huusimme ja rukoilimme Jumalaa hädässämme - tarvitsimme lisää viisautta ja kärsivällisyyttä."

Vern ja Linda tekivät kovasti töitä järjestäessään toimintaa, matkoja ja retkiä. "Ne olivat valtavan mukavia hetkiä, mitä vietimme yhdessä. Nuoret ovat niin täynnä elämää", huudahtaa Vern lämpimästi ja innostusta äänessään.

«Kaiken sen keskellä, mitä tapahtuu, he tarvitsevat elämäänsä hengellisen perustan, Jumalan sanan kautta »

He eivät ainoastaan tehneet työtä pelastaakseen nuoret negatiivisilta kokemuksilta. Heille oli myös tärkeää antaa näille nuorille ihmisille jotain Jumalalta. He ajattelivat, kuinka heidän oma elämänsä oli prosessissa, missä he muuttuivat Jumalan sanan kautta ja seuraamalla Jeesuksen esimerkkiä, jonka hän jätti ollessaan maan päällä ihmisenä niin kuin mekin.

«Kaiken sen keskellä, mitä tapahtuu, he tarvitsevat hengellisen perustan, Jumalan sanan kautta", korostaa Vern. Kohdatessaan nuoria, heillä oli kultainen tilaisuus kylvää siementä Jumalan sanasta, mikä voi luoda ymmärryksen Jumalan tahdosta, ja olla avuksi niissä haasteissa, joita he päivän mittaan kohtaavat.

«Mitä enemmän me rakastamme näitä nuoria, sitä enemmän meitä rakastetaan! Mitä tuleekin, se on meidän parhaaksemme; meiltä ei puutu mitään.»

Ovikello soi ja sisään astuu muutamia nuoria.. He tuntevat olonsa kodikkaaksi viereisessä huoneessa.. Jotkut alkavat pelata biljardia, kun taas eräs asettuu soittamaan pianoa. Silloin aloin ymmärtää: "Tämä talo ei ole niin iso siksi, että Linda ja Vern pitäisivät sen itsellään, vaan siksi, että sinne mahtuisivat kaikki ne vieraat, joita jatkuvasti tulee käymään. On selvää, että tämä aviopari elää siunatakseen nuoria.

Ymmärrän, että haastattelu on pian ohi. Heidän täytyy huolehtia vieraistaan. Kun lopetamme, Linda katsoo Verniin päin ja sanoo: "Mitä enemmän me rakastamme näitä nuoria, sitä enemmän meitä rakastetaan. Mitä tuleekin, se on meidän parhaaksemme; meiltä ei puutu mitään."

Hän hymyilee, kääntyy ja lisää: "Jumala on hyvä!"