Sana, jota kukaan ei halua kuulla

Sana, jota kukaan ei halua kuulla

Kirjoittanut: Anne Mette & Trond Eivind Johnsen | Paikka: Drammen | Julkaistu: 3. tammikuuta 2013

Tapaamme Synöve Östgårdin jäätelön ja kahvikupin äärellä. Keskustelu koskee tapausta, joka teki meihin suuren vaikutuksen pari vuotta sitten. Lääkärit käyttivät silloin sanaa, jotka kukaan ei haluaisi kuulla.

Marraskuu 2008 oli erikoinen kuukausi Synövelle. Hän oli väsynyt, pää tuntui raskaalta, hänellä oli kädet täynnä tekemistä ja pian oli jouluvalmisteluiden aika.

Sinä torstaina hän tulee töistä kotiin kuuden aikaan. Sen sijaan, että hän alkaisi koristella kotia jouluksi, kuten oli suunnitellut, hän päättää mieluummin soittaa läheiselle ystävälleen. Tuntuu kuin kaikki kaatuisi päälle. Hänen täytyy saada jutella jonkun kanssa.

“Olen hyvin väsynyt”, hän sanoo. Sen jälkeen hän ei kykene puhumaan enempää. Sanat, joita hän yrittää väkisin sanoa, ovat pitkiä ja epäselviä. ”Nyt kuolen!” hän kerkeää ajatella ja sitten kaikki pimenee.

Pian hänen poikansa saa puhelun. ”Mene äitisi huoneeseen. Luulen, että hänelle on käynyt jotain.” Lapset löytävät äitinsä tajuttomana. Synöve viedään sairaalaan, jossa luullaan hänen saaneen epileptisen kohtauksen. Muutaman tunnin kuluttua saadaan lisää tietoa. Lääkäri kertoo hänen miehelleen, että Synöven päästä on löydetty jotain, mitä aletaan tutkia lisää. Kukaan ei vielä tiedä, mitä oikeastaan on tapahtunut.

Sana, jota kukaan ei halua kuulla

Sanalla ”syöpä” on hyvin pelottava kaiku.

Aivokasvain. Syöpä. Tieto tulee täytenä yllätyksenä. Lääkärit ovat löytäneet aivokasvaimen, joka on syynä outoihin kohtauksiin. Uutinen on järkytys Synövelle, hänen miehelleen ja lapsilleen. Lääkärit puhuvat ”syövästä”.

– Tunnen, että sanalla syöpä on hyvin pelottava kaiku. Minun on pitänyt käydä kunnon taistelu, etten anna sen vaikuttaa minuun niin, että ajattelen vain ”minulla on syöpä, minulla on ollut syöpä, voin kuolla syöpään”.

Vain muutama viikko aiemmin Synöve sai Raamatunjakeen: “Sillä tiedän, että teidän rukoustenne tähden ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki kääntyy parhaakseni.” (Fil. 1: 19) Tämä jae toi Synövelle suurta lohtua koko sairastamisen ajan. Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien hän oli varma siitä, että tästä olisi jotain hyötyä – hänen elämälleen ja ehkä jollekin muulle.

Kuolemanpelko

Ajattele, jos kuolen 80-vuotiaana ja olen tuhonnut jokaisen päivän murehtimalla. Tai jos kuolen vuoden päästä, ja koko vuosi on kulunut murehtien.

Luonnollisin reaktio kaikkeen tähän olisi ollut murehtiminen. Ihmisenä Synöve on aina ollut taipuvainen murehtimaan. Hän on huolissaan, kun lapset ajavat autolla liukkaalla säällä. Hän on huolissaan, jos ei tiedä, missä lapset ovat. Niinpä hän tietystikin alkoi pelätä kuolemaa?

– Eräänä iltana sairaalassa tunsin voimakasta kuolemanpelkoa. Tunsin, kuinka olin peloissani. Niinpä rukoilin: ”Rakas Jumala, nyt sinun täytyy ottaa haltuusi ruumiini, perheeni, kaikkeni. Luovutan itseni täysin sinulle, niin että voit johtaa juuri niin kuin olet ajatellut.” Sitten nukahdin ja nukuin hyvin. Sen jälkeen minulla on aina ollut niin, vaikkakin se, mitä sanoin: ”Rakas Jumala, nyt sinun täytyy ottaa haltuusi…” on tullut koetelluksi. Minun on pitänyt taistella pysyäkseni siinä ja tarttua jatkuvasti uskoon. Vaikka en saanutkaan heti rauhaa asiassa, tulin jatkuvasti muistutetuksi siitä, mitä sanoin Jumalalle.

– Ajattele, jos kuolen 80-vuotiaana ja olen tuhonnut jokaisen päivän murehtimalla. Tai jos kuolen vuoden päästä, ja koko vuosi on kulunut murehtien.

Kasvain täytyy poistaa

Vaikka onkin epäselvää, onko Synöven kasvain pahan- vai hyvänlaatuinen, se on uhkaavan iso. Kasvaessaan se voi aiheuttaa uusia kohtauksia ja aivovaurioita. Lääkärit päättävät sen tähden poistaa kasvaimen leikkauksella.

– On selvää, että puolestani on rukoiltu ennen leikkausta ja sen jälkeen. Tilanteen on täytynyt olla paljon pahempi lähimmilleni. En kulkenut ympäriinsä peloissani tai raskain ajatuksin. En ollenkaan. Kaikesta siitä kuuluu kunnia Jumalalle! Luonnostani en ole sellainen.

Ennen leikkausta Synövelle kerrotaan, että leikkauksessa on riski halvaantua toispuolisesti. Aivoleikkaus on monimutkainen asia ja lääkärit toivovat hänen olevan tietoinen riskeistä. Hehän eivät myöskään tiedä, mitä he löytävät poistaessaan kasvainta. Onko kasvaimella etäpesäkkeitä? Onko se hyvän- vai pahanlaatuinen? Kaikesta huolimatta Synöve kokee rauhallisen ajanjakson juuri ennen leikkausta. Hän nukkuu yön hyvin ja tuntee olevansa turvallisissa käsissä, kun hänet viedään leikkaussaliin. Synöven herätessä nukutuksesta lääkärit ovat jännittyneitä, mutta kaikkien suureksi iloksi kaikki näyttää toimivan.

Leikkauksen jälkeen hänen täytyy käydä 33 kertaa sädehoidossa Oslon Sädehoitosairaalassa. Hoito vie voimia ja Synöve menettää myös osan hiuksistaan.

Hänellä on pitkät linjat

Yksi asia on sanoa, että aion uskoa Häneen, toinen asia on elää uskossa. Kyseessä on oikeastaaan kaksi eri asiaa.

Ensimmäisestä päivästä lähtien Synöve tunsi, että Jumala oli hänen kanssaan. Synöve kertookin jumalasta, joka ei ole paha, vaan jolla on pitkän linjan suunnitelmat tekemisissään. Siksi hän päätti luottaa koko sairausjakson ajan siihen, että Jumalan tahto tapahtuu, vaikkei hänelle ollutkaan saman tekevää selviääkö hän vai ei.

– Kuka haluaa kuolla? Kukapa sitä haluaisi? Kun sinulla on mies ja perhe, niin ethän toivo mitään muuta kuin että saisit olla heitä varten. Mutta silti oli hieman vaikea tietää, pitääkö minun uskoa lujasti tervehtymiseen ja selviämiseen vai luotanko siihen, että ”tapahtuu, mitä tapahtuu”. Haluan tietysti taistella elämän puolesta, mutta entä jos niin ei olekaan tarkoitus? Kysyin eräältä läheiseltä ystävältäni, mikä sitten oli oikein – miksi rukoilla, jos Hän on päättänyt, että elämäni päättyy. Ystäväni vastasi, että on kirjoitettu, että ”rukoilemalla voi muuttaa Jumalan ajatuksia”. Jos on välinpitämätön ja ajattelee, että ”ihan sama, mitä tapahtuu”, ei ole oikeassa hengessä. Tunsin kuitenkin, että suurin taistelu oli päästä rauhaan siinä, että Hänellä on langat käsissään ja Hän tietää, mitä tekee.

– En ole uskaltanut olla täysin varma siitä, että selviän. Jälkeenpäin olen tehnyt voitavani saadakseni voimani takaisin; olen käynyt kävelyllä ja välttänyt murehtimista tai masentumista siitä, mitä saattaisi tapahtua.

Elää uskossa

– Olen päättänyt jatkossakin uskoa Jumalaan. Yksi asia on sanoa, että aion uskoa Häneen, toinen asia on elää uskossa. Kyseessä on oikeastaaan kaksi eri asiaa. Monet voivat sanoa uskovansa. Kun tulee rajoilleen eikä voi tietää, mitä seuraavan mutkan takana odottaa, täytyy elää uskossa. 
 

– Ajattele, kuinka moni kokee sairauden ja syövän ilman Jumalaa, ilman minkäänlaista toivoa. Voi vain ihailla, kuinka he selviävät siitä. Minulla sentään on niin paljon - ystäviä, ihmisiä, jotka rukoilevat puolestani ja evankeliumi. Voin saada osaa aarteista, joita kukaan ei voi ottaa minulta. Aarteita ikuisuutta varten. Kukaan ei voi viedä niitä minulta, vaikka kaikki ympäriltäni rapistuisi.

Synöve on jälleen työelämässä ja osallistuu aktiivisesti perhe- ja seurakuntaelämään. Synövessä on hyvin vähän sellaista, mikä muistuttaisi ikävästä sanasta ”syöpä”. Hän ei silti koskaan unohda, mitä Jumala teki hänelle sinä erikoisena ajanjaksona.


Onko tämä todella ollut niin rankkaa? Se on johtanut johonkin parempaan. Jumalalla on ollut suuri huolenpito.