Tuntematon Jeesuksen Kristuksen sotilas

Tuntematon Jeesuksen Kristuksen sotilas

Kirjoittanut: Barry Couts | Paikka: Urbana, Ohio, USA | Julkaistu: 11. lokakuuta 2012

Äidin "helpot" päivät loppuivat äkillisesti, kun isä kuoli traagisessa auto-onnettomuudessa. Läpi kaikkien tilanteiden hän on pysynyt uskollisena ja kestänyt vastoinkäymiset kuin aito Jeesuksen Kristuksen sotilas.

Useat maat pystyttävät muistomerkkejä sotilaille, jotka ovat kuolleet sodassa. Nämä monumentit kunnioittavat usein "tuntemattoman" sotilaan uhria.

Kristityt ovat myös sotilaita, jotka taistelevat syntiä ja Saatanaa vastaan. Monet elävät hiljaista ja huomaamatonta elämää. Tämä artikkeli on kirjoitettu tällaisen tuntemattoman sotilaan kunniaksi; hän on äitini, rouva Mozelle Couts, joka elää vielä. Uskomattomien vaikeuksien läpi hän on pysynyt uskollisena ja kestänyt vastoinkäymiset kuin aito Jeesuksen Kristuksen sotilas. (2. Tim. 2: 1-4)

Aito kristitty

Nimeni on Barry Couts, asun Urbanassa, Ohiossa ja olen mukana Brunstad Christian Churchin paikallisseurakunnassa. Olen afro-amerikkalainen - esi-isäni kuljetettiin Afrikasta Amerikkaan orjiksi. Sosiaalisesssa luokituksessa olimme aivan pohjalla, mutta äitini, jostä tässä kirjoitan, oli niin aito kristitty kuin vain voi olla.

Sosiaalisesssa luokituksessa olimme aivan pohjalla

Äiti syntyi vuonna 1923 Bellefontainessa, Ohiossa. Hänellä oli kaksitoista sisarusta, neljä veljeä ja kahdeksan siskoa, joista hän oli keskimmäinen. Äidillä ei ollut mitään muodollista koulutusta. Hän lopetti koulun kahdeksannella luokalla, jotta pystyi menemään töihin ja auttamaan vanhempiaan perheen elättämisessä. Isäni, Edward Harris Couts, meni naimisiin äitini kanssa juuri ennen Korean sotaa. Vähän naimisiin menon jälkeen isäni kirjoittautui USA:n armeijan jalkaväkeen ja palveli sotilaana Korean sodassa. Muistan äitini lukeneen isäni kirjoittamista kirjeistä kertomuksia sodasta, joita hänellä oli tapana kirjoittaa ollessaan sijoitettuna Koreaan.

Isäni oli ammatiltaan kirjanpainaja, ja hänellä oli pieni kirjapaino talon takana. Äidillä oli tapana auttaa häntä käyntikorttien ja kirkon tiedotteiden painamisessa jne. He eivät olleet rikkaita, mutta he saattoivat kuitenkin elää mukavasti. Eräänä päivänä vuonna 1956 äidin "mukavat " päivät kokivat yllättävän lopun, kun isäni kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa. Äitini oli kolmannella kuukaudella raskaana odottaessaan minua, kun isäni kuoli. 

Täydellinen luottamus Jumalaan

Äitini totinen kristillisyys tuli esille tavassa, jolla hän suhtautui koetuksiinsa. Hän oli kouluja käymätön afro-amerikkalaisena leski, jolla oli vaikeuksia, ja kuitenkin hän säilytti uskon läpi elämän kovimpien olosuhteiden. Äiti oli harras kristitty; hän luotti täysin Jumalaan, joka ruokkii varpuset ja pukee liljat. Hän oli rukouksen nainen; hän toi kaikki hätänsä Jumalan eteen.

 Äitini luotti täysin Jumalaan, joka ruokkii varpusetkin

1970-luvun alussa oli herätystä ystävien keskuudessa Urbanassa, Ohiossa. Silloin annoin elämäni Jumalalle ja tulin Jeesuksen Kristuksen opetuslapseksi. Eräs Brunstad Christian Churchin johtajista puhui yhdessä kokouksessa ja siinä meille kerrottiin syvemmästä elämästä Jumalassa, ja äitini ja minä olemme löytäneet kotimme täältä. 

Isän kuoleman jälkeen äitini on kokenut Psalmin 68: 5 henkilökohtaisesti- Jumala on todellakin leskien ja isättömien Jumala. Läpi koko lapsuuden ja nuoruusajan olemme myös kokeneet Daavidin psalmin sanat: vanhurskasta ei koskaan hyljätty ja meidän ei koskaan tarvinnet kerjätä leipää. Isän kuoleman jälkeen äiti työskenteli erittäin kovasti, mutta iloisena ja väsymättömästi, jotta kaikki lapset olisivat saaneet kaiken tarvitsemansa ja erityisesti sen edestä, että me kaikki olisimme saaneet jatkokoulutuksen. Jumala piti huolen, että hänellä oli töitä; hän työskenteli mm. huomattavan yritysjohtajan kodissa Urbanassa, Ohiossa, missä hän hoiti lapsia, siivosi, pesi pyykkiä ja silitti vaatteita. Tai hän saattoi työskennellä ravintolayrityksessä, joka valmisti ruokaa juhliin ja kokoontumisiin, missä äitini tarjoili ruokaa. Kotona oli erityinen juhla, kun hän toi mukanaan tähteeksi jääneet ruuat kotiin; se saattoi olla hyvää lihaa tai äyriäisiä.

Siunattu rauhantekijä

Äidilläni oli tapana usein ja spontaanisti ylistää Jumalaa. Sanat "Kiitos Jeesus", saattoivat kuulua hänen huuliltaan arkipäivässä. Hän eli elämäänsä siunattuna rauhantekijänä, ja hän istutti meihin pelon ja kunnioituksen Jumalaa kohtaan ja kunnioituksen toisia ihmisiä kohtaan.

Sanat "Kiitos, Jeesus", kuuluivat hänen huuliltaan arkipäivässä.

Vuonna 2006, kun äiti oli 83-vuotias, hän sai veritulpan jalkaansa. Se aiheutti haavan, joka ei parantunut, ja äidin jalka piti amputoida polven yläpuolelta. Nyt hän on melkein 90-vuotias. Hän asuu yksin kodissa, missä kasvatti meidät ja pärjää edelleen vähäisellä kotiavulla. Hänen kasvonsa loistavat kiitollisuudesta ja Jeesuksen elämä säteilee hänestä. (2. Kor. 4: 10-11).

En ole koskaan kuullut äitini valittavan, en edes poikkeustapauksessa. Hän on yksi niistä, jotka toteuttavat jaetta 1. Tess. 5: 18: «Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa

Elämänsä lopulla apostoli Paavali antoi mitä rohkeimman, voimakkaimman ja osuvimman todistuksen : «Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.» 2 Tim. 4: 7-8. Tämä on myös äidin todistus. Kunpa jokainen Kristuksen sotilas eläisi niin, että myös he voisivat sanoa samoin!