Vaeltaa niin kuin Jeesus vaelsi

Vaeltaa niin kuin Jeesus vaelsi

Kirjoittanut: Matthew Ibrahim | Paikka: Melbourne, Australia | Julkaistu: 6. kesäkuuta 2016

Hieno perhe, aktiivista toimintaa paikallisseurakunnassa ja lähetystyö; Andrew Wardilla 'oli kaikkea', mutta hän ei päässyt irti tunteesta, että häneltä puuttui jotain.

Andrew Ward asuu Melbournessa, Australiassa, ja kuuluu Brunstad Christian Churchin paikallisseurakuntaan siellä. Nelikymppinen Andrew on naimisissa Sarahin kanssa ja heillä on seitsemän ihanaa lasta. Hänestä on helppo pitää, ja hänen lämpönsä levittää elämää ja iloa ympärillä oleville. Elämä Jumalan kanssa on antanut Andrewille suuren tyydytyksen. Mutta niin ei ole ollut aina.

Andrew varttui jumalaapelkäävässä kodissa, ja kävi säännöllisesti kristillisissä kokouksissa perheensä kanssa. Teini-iässä Jumala sai herätettyä Andrewn sydämen, kun hän oli rantaretkellä, ja silloin hän päätti tietoisesti seurata Jeesusta opetuslapsena. Valitettavasti hänellä oli vain muutamia ystäviä, jotka voivat vahvistaa häntä uskossa, ja pian hänellä oli taas mennyt entisten ystäviensä joukkoon.

Päätös palvella

Useita vuosia myöhemmin Andrew uudisti liittonsa Jumalan kanssa. Ryhmä uusia, innokkaita ystäviä eräässä karismaattisessa seurakunnassa otti hänet siipiensä suojaan. Andrew oli päättänyt palvella koko sydämestään, ja hän teki töitä, missä vain sai tilaisuuden. Pian hän oli mukana monenlaisessa toiminnassa, kuten pyhäkoulussa, nuorisotoiminnassa ja lähetysohjelmassa, sen lisäksi, että puhui ja osallistui muulla tavalla paikallisiin kokouksiin. 

Andrew eli nyt elämää, minkä hän ajatteli olevan hyvää kristillistä elämää. Hän meni naimisiin Sarahin kanssa, joka oli myös kokosydäminen kristitty, ja hän oli myös mukana paikallisessa seurakuntaelämässä, ja he perustivat perheen.

Andrew ei voinut mitään sille, että hänen sisällään oli jatkuva kaipaus ja tyhjyyden tunne.

Ajan kuluessa, vaikka ystävät ja vanhimmat vakuuttelivat Andrewille, että hän voi iloita kaikesta siitä hyvästä, mitä teki Jumalan valtakunnan hyväksi, hän ei voinut mitään sille, että hänen sisällään oli jatkuva kaipaus ja tyhjyydentunne. Vaikka hän ei epäillyt Jumalaa tai saamaansa anteeksiantoa, puuttui Andrewn elämästä jotain, mitä hän ei pystynyt täyttämään. Hän osallistui Raamatun tutkiskeluryhmiin parantaakseen tuntemustaan Raamatusta, yritti kaikin mahdollisin keinoin elää kuin opetuslapsi, ja kuitenkin hänestä tuntui, että hän ei pystynyt kehittämään itseään eteenpäin.

Lopulta Andrew alkoi epäillä. 'Ajattelin kaikkea, mitä tein palvellakseni Jumalaa, ja en ymmärtänyt, mitä olisin voinut tehdä enemmän. Kuitenkin minulla oli jatkuva tunne, että jotain puuttui. Ajattelin koko ajan, 'Kristillisessä elämässä täytyy olla jotain enemmän kuin vain tämä', hän muistelee.

Kristillisessä elämässä täytyy olla jotain enemmän kuin vain tämä.

Tämä todellisuus tuli hänelle erityisen selväksi eräänä viikkona, kun Andrewta pyydettiin pitämään sunnuntaisaarna. Kun hän luki Raamattua ja valmistautui puhumaan pyhyydestä, hänen silmiinsä osui apostoli Johanneksen kehotus: 'Joka sanoo hänessä (Jeesuksessa) pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan kuin hän vaelsi.' Kun Andrew kävi läpi elämäänsä tämän jakeen valossa, hän tajusi, että jae ei toteutunut hänen elämäsään, ja hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka hän voisi muuttua.

'Minulla oli jatkuva kaipaus jostain enemmästä'

Ymmärsin, että olin edistynyt vain vähän kristillisessä elämässäni - oli kokonainen tie vaellettavana Jeesuksen jalanjäljissä.

Kului taas joitain vuosia ennen kuin Andrew tuli jäseneksi lastensa koulun johtokuntaan. Siellä hän tapasi Billin, joka oli Melbournen BCC:n jäsen. Andrew rohkaistui kuullessaan uuden ystävänsä elämänkokemuksista, ja yllättyi kuullessaan, että Bill uskoi olevan mahdollista vähitellen muuttua pelastajan kuvan kaltaiseksi. Vaikka tämä uusi kontakti, minkä Andrew oli saanut, antoi hänelle uutta toivoa, samaan aikaan han epäili, missä määrin tämä todella voisi olla totta, kun missään niistä edellisistä seurakunnista, joissa hän oli ollut mukana siihen mennessä, ei ollut ollut mitään toivoa vaeltaa niin kuin Jeesus vaelsi. Ehkä hän keskittyi liiaksi omaan elämäänsä, eikä siihen työhön, minkä Jeesus oli tehnyt. 

'Oli todella vapauttavaa huomata, että minulla oli vain ollut vähän edistystä kristillisessä elämässäni; oli kokonainen tie Jeesuksen jalanjäljissä kuljettavaksi. Aloin saada suuntaa elämääni, kun annoin Jumalan osoittaa oman luontoni Raamatun kautta, niin että voin alkaa tehdä jotain sen kanssa.'

Lopuksi Andrew ja Sarah päättivät ottaa perheensä mukaan ja mennä Melbournen Brunstad Christian Churchin kokoukseen. Andrew voi muistaa, kuinka puhuja luki siellä Jeesuksen sanat Luuk. 17:sta: 'Kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: Ei Jumalan valtakunta tule näkyvällä tavalla, eikä voida sanoa: Katso, täällä se on, tahi: Tuolla, sillä katso: Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.' (Luuk. 17:  20-21).

Sinä päivänä uskon siemen kylvettiin Andrewn sydämeen, ja hän tajusi olevansa polun alussa, joka johtaisi Jeesuksen suuren lähetyskäskyn täyttymiseen: Pitämään kaikki, mitä Jeesus oli käskenyt opetuslapsiaan pitämään (Matt. 28: 20).

'Vei aikansa ymmärtää, että minun tuli tulla lepoon 'kuolleista teoista' (hebr. 9:14), joita olin tehnyt, jotta minulla olisi hyvä maine toisten ihmisten parissa. Nyt kun Jumala osoittaa minulle enemmän omaa inhimillistä luontoani, voin löytää synnin, joka asuu lihassani, ja niin kuin on kirjoitettu Room. 8: 13:ssa, voin viedä sen kuolemaan

'Minulla on jatkuva tarve Jumalan avulle'

'Tämä saa minussa aikaan myös suuremman halun seurata Jeesusta; huomaan, että  minulla on jatkuva tarve hänen avulleen. Kun tulen kiusatuksi tekemään syntiä, tulee mieleeni usein Jeesuksen vertaus pellossa olevasta helmestä. Minä olen se mies, joka on löytänyt aarteen, helmen. Tämä antaa minulle voimia kiusauksen voittamiseen. Nyt minulla on toivo, enkä pelkää enää tulevaisuutta.'

Andrew on myös uskomattoman kiitollinen Brunstad Christian Churchin miljöön positiivisesta vaikutuksesta lapsiinsa. 'Minun täytyy sanoa, että näihin vuosiin, mitkä olemme olleet seurakunnassa, en ole pettynyt. Tapa, millä seurakunta on minua, vaimoani ja perhettäni siunannut on on fantastista, ja tapa, millä Jumala edelleen meitä siunaa, tekee meistä kiitollisia, ja meillä on halu maksaa rakkaus takaisin olemalla uskollinen hänen sanaansa kohtaan.