YEPin oma kuoro avaa vuotuisan joulujuhlan.
YEPin oma kuoro avaa vuotuisan joulujuhlan.

- Meistä on tullut kuin yksi iso perhe

Kirjoittanut: Marthe Opitz | Paikka: Brunstad, Vestfold | Julkaistu: 6. tammikuuta 2011

BRUNSTAD, VESTFOLD: Tunnelma on miltei taianomainen odottavien, juhlapukuisten ja juhlamielellä olevien nuorten joukossa, kun he saapuvat Brunstadin Konferenssikeskuksen saliin.

- Meistä on tullut kuin yksi iso perhe, sanoo Marina Silitrari (24) Moldovasta. Joulujuhlassa hän saa monien eri maista kotoisin olevien ystäviensä kanssa maistaa perinteistä norjalaista jouluruokaa ensimmäistä kertaa.

Viidellekymmenelle YEPin osallistujalle joulujuhla on viimeinen tilaisuus, johon he osallistuvat ennen kotiinlähtöä. Tunnelma on siksi hieman haikea, kun monet kotiinlähtijöistä kiittävät ajastaan YEPissä. Kotiin viemisinään heillä on hyviä muistoja, päätöksiä elämää varten ja uusia ystävyyssiteitä.

- Oli vaikuttavaa nähdä kaikki ne osallistujat, jotka lähtevät nyt kotiin. Olen ystävystynyt useimpiin heistä ja minun tulee heitä ikävä, Marina kertoo.

Jeesus, ensimmäinen veljemme!

Kåre J. Smith on juhlavieraana ja kehottaa nuoria ottamaan Jeesus veljekseen, ystäväkseen ja edelläjuoksijaksi – tämä on valittu myös koko juhlan aiheeksi.

- Edellytys sille, että voin olla Jeesuksen opetuslapsi on kaikesta omasta luopuminen, sanoo Kåre J. Smith ja lukee jakeen Luuk. 14: 33: puheessaan nuorille.
Nuoria kehotetaan asennoitumaan kuten jakeessa Hep. 10: 7 lukee: ”Tässä olen. Niin kuin minusta on kirjakääröön kirjoitettu, niin olen tullut tekemään, täyttämään sinun tahtosi, Jumala.
 

Kutsuttujen juhlavieraiden joukossa on useita, jotka osallistuvat Kåre J. Smithin kanssa paneelikeskusteluun. Keskustelussa vastataan moniin nuorten pohtimiin kysymyksiin. Tämä tekee moniin erityisen vaikutuksen.

- Paneelikeskustelun myötä ymmärsin, että haluan tulla Jeesuksen seuraajaksi ja saada otteen samasta elämästä, jota hän eli. Näin asioita, joista minun täytyy luopua. Yksi niistä on heilahtelevien tunteideni seuraaminen. Minun täytyy niiden sijaan tulla rauhaan siinä, että Jumala järjestää asiani elämässäni, kun vain uskon häneen, sanoo Frida Bekkevold (19) Norjan Hamarista.

- Mitä on "multekrem"?

Illan musiikillinen viihdyttäjä on YEPin oma kuoro. Ilta on pitkä ja sen aikana nähdään hauska näytelmä, luetaan jouluevankeliumi, kuullaan runoja ja tietysti pyöritään kuusen ympärillä, joka on norjalainen perinne, mutta vieras, uusi ja mielenkiintoinen kokemus monille ulkomaalaisille.

- Pyörin ensimmäistä kertaa kuusen ympärillä, se oli erityistä. Hollannissa ei ole tapana tehdä niin, kertoo Janneke Lahm (18) Hollannin Apeldormista.

Janneke ei ole ainoa, jonka mielestä norjalaiset jouluperinteet ovat hieman erikoisia.

- Mitä on "multekrem"? kysyy hongkongilainen Isaak Wong (24). Selitysten  jälkeen epäileväinen aasialainen maistaa sitä ison lusikallisen.

YEPin puolivuotinen ja mahtava ilta päättyvät siis nauruun, iloon ja joulutunnelmaan.