Mitä voitto synnistä tarkoittaa?

Mitä voitto synnistä tarkoittaa?

Kirjoittanut: Thorleif Holm Andersen | Paikka: Bergen, Norja | Julkaistu: 12. marraskuuta 2008

Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä? (Room. 6:1-2)

Jeesus toi tämän ilosanoman kaikille niille, jotka kaipasivat pahuudesta vapaata elämää. Siksi hän sanoo: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt. 11:28) Jos haluan itselleni tämän suuren armon, että synnillä ei ole minussa enää valtaa, minun on annettava koko elämäni Jeesukselle. Se tarkoittaa sitä että päätän, että itsekäs luontoni ei enää johda elämääni, vaan johtajanani toimii Jeesus.

Tällaiset ihmiset pääsevät sisälle sellaiseen elämään, jossa vetävänä voimana toimii Jumalan Henki. Koska ihmisluontoni, joka haluaa tehdä vain oman tahtonsa on edelleen minussa, elämästäni tulee oman tahtoni ja Jumalan tahdon välinen taistelu.

Kaikilla on kai kokemuksia oman ihmisluontomme seuraamisesta. Kuinka helposti tulemmekaan kärsimättömiksi, esim. kun odotamme myöhässä olevaa ystäväämme. Ärsyynnyn, ja kun ystäväni sitten vihdoin saapuu, puran ärsyyntymiseni ja kärsimättömyyteni myös häneen. Kaikki ihmiset kärsivät oman luontonsa - synnin - vankina.

Ilosanoma tarkoittaa sitä, että me voimme saada armon aina varjeltua hyvässä.

Kun huomaan tulevani kärsimättömäksi, tiedän, että taipumus ei tule Jumalasta vaan omasta ihmisluonnostani. (Raamattu kutsuu ihmisluontoa "lihaksi".) Silloin sisälläni syntyy taistelu: ihmisluontoni vastaan minun mieleni, joka haluaa tehdä Jumalan tahdon ja varjeltua hyvässä. Siksi alan rukoilla Jumalalta armoa ja laupeutta, että luontoni ei saisi minussa valtaa. (Hepr. 4:16). Jumala ei aikaile vastatessaan tällaisiin rukouksiin, hän lähettää kaiken tarvitsemani avun ja voiman. Sen avulla varjellun hyvässä. Sisälläni on hyvä olla, tapaamani ihmiset huomaavat minusta loistavan positiivisen säteilyn. Säteily ei oikeastaan ole peräisin minusta, vaan se todistaa Jumalan minulle antamasta armosta ja avusta.

Sitä tarkoittaa voitto!

Autuaita ne, jotka pääsevät sisälle tähän elämään!